Kirjoittanut
Professori Miikka Ruokasen mukaan tulevaisuuden kirkko on eräänlainen sateenvarjo, jonka alla erilaiset messuyhteisöt kukoistavat.
Professori Miikka Ruokanen uskoo, että erilaiset messuyhteisöt korvaavat tulevaisuudessa keskusjohtoisesti kontrolloidut kirkolliset rakenteet ja toiminnot. Samankaltaisuuden tilalle tulee seurakunnallisen ja hengellisen elämän monimuotoisuus.
Ruokanen kertoi ajatuksistaan Kotimaan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n yhdessä tuottamassa ohjelmassa Kansankirkon pesänjakajat Radio Deissä. Toimittaja Jussi Rytkösen haastattelema Ruokanen perusti näkemyksensä neljään muutokseen.
Ensimmäinen muutos koskee monimuotoisuutta. Yhteiskunnan moniarvoistuessa myös kirkon on oltava tietyllä tavalla pluralistinen, jos se haluaa säilyä jossain määrin yhtenäisenä kirkkona.
Ruokanen näkee tulevaisuuden kirkon eräänlaisena sateenvarjona, jonka alla kukoistaa erilaisuuden runsaudensarvi.
”Sateenvarjokirkon tehtävänä on suojella, rohkaista ja resurssoida messuyhteisöjä. Tulevaisuuden kirkko on kaksitasoinen: virallinen kirkko supistettuine hallintoineen ja erilaiset elävät messuyhteisöt”, Ruokanen toteaa Kotimaan sivuilla julkaistussa blogissa.
Tulevaisuuden kirkossa kirkon jäsen voi vapaasti valita, mihin messuyhteisöön kuuluu.
Tulevaisuuden kirkossa kirkon jäsen voi vapaasti valita, mihin messuyhteisöön kuuluu ja mille yhteisölle hänen maksamansa kirkollisvero ohjataan.
Terve moninaisuus perustuu Ruokasen mukaan suvaitsevaisuuteen. ”Erityisenä ongelmana ovat ne liberaalit, jotka eivät suvaitse heidän omasta ideologiastaan poikkeavia kristittyjä.”
Piispan tehtävänä on vetää rajaa sille, mikä on kristillistä ja mikä ei.
Toinen muutos koskee vapaaehtoisten määrää. Ruokanen näkee, että tulevaisuuden kirkossa palkatun henkilökunnan määrä on nykyistä huomattavasti pienempi ja vastaavasti vapaaehtoisten maallikoiden määrä suurempi. Vapaaehtoisten työpanoksen kasvulla on sekä taloutta parantava että yhteisöllisyyttä edistävä merkitys.
Kolmanneksi Ruokanen arvelee, kirkon talouden supistuessa keskushallinnon volyymi ja merkitys tulevat olennaisesti supistumaan. Kirkollinen johtajuus tulee siirtymään yhä enemmän hiippakuntiin, missä piispan johdolla palvellaan ja tuetaan messuyhteisöjä.
Neljäs seikka, joka Ruokasen mielestä on leimallista tulevaisuuden kirkolle on laatu. Koska ihmisten ajankäytöstä ja huomiosta käydään kovaa kilpailua, on messuyhteisöissä oltava sekä inhimillistä ja jumalallista laatua, muuten ihmiset eivät osallistu niihin.
”Elävä messuyhteisö on yhtäältä paikka, jossa on läsnä vahva jumalallinen substanssi: Pyhän Hengen läsnäolo, Jumalan sanan opetus ja Kristuksen evankeliumin elävä saarna, Kristuksen reaalinen läsnäolo ehtoollisen sakramentissa, rukous eri muodoissaan.”
Inhimillisellä laadulla Ruokanen viittaa yhteisön rakkaudelliseen ilmapiiriin ja jokaisen henkilökohtaiseen huomioimiseen.
