Kirjoittanut
Emeritusarkkipiispa John Vikström puolusti samansukupuolisten oikeutta kristilliseen avioliittoon artikkelissaan Kotimaassa 22.1. Professori Miikka Ruokanen kritisoi vastineessaan Vikströmin näkemyksiä.
Seurakuntalainen julkaisee Miikka Ruokasen vastineen kokonaisuudessaan. Se on julkaistu myös Kotimaa.fi-sivuston blogina.
Hän perustaa argumenttinsa siihen, että kirkon tulee opetuksessaan ja käytännössään luopua patriarkaalisen yhteiskunnan viimeisistäkin jäänteistä ja todeta, että Raamatun opetus ja valistuksesta alkanut moderni kehitys ovat samansuuntaisia. Vikström esittää eettiset näkemyksensä varsin perusteellisesti ja vakuuttavan tuntuisesti.
Allekirjoittaneen suurin huolenaihe on tämä: Kun homoseksuaalisen identiteetin omaavat kirkon jäsenet, oikeutetusti ja Jumalan tahdon mukaisesti, tunnustetaan tasa-arvoisiksi kristityiksi sisariksi ja veljiksi, tuleeko sen välttämättömästi tapahtua siten, että kristinuskon avioliittokäsitys korvataan filosofisella ns. sukupuolineutraalin avioliiton idealla?
Jos näin tapahtuu, murtuu Raamatun ja juutalais-kristillisen uskon luomisteologia. Vahvaa luomisen teologiaa tarvitaan juuri nyt puolustamaan maapallomme uhanalaiseksi joutunutta elämää.
Uskonnoissa ihmisarvo ei ole sidottu avioliittoon
Jumalan kuvana jokaisen ihmisen elämä on absoluuttisen arvokas, ainutlaatuinen ja pyhä. Jokaisella on sama rajaton ihmisarvo, siksi jokainen ihminen on yhdenvertainen. Jokainen on yhtä paljon Luojansa kiintymyksen kohde ja rakkauden kumppani. Tämä kaikki koskee luonnollisesti myös niitä, jotka kuuluvat seksuaalisiin vähemmistöihin.
Avioliitto ei ole ihmisarvon kriteeri ja mittari, kuten nykykeskustelu – myös Vikström – näyttää edellyttävän. Jokaisen persoonan ääretön ihmisarvo perustuu luomiseen ja on ehdoton ja täydellinen sellaisenaan, on hän avioliitossa tai muussa parisuhteessa tai ei ole.
Kaikissa suurissa maailman uskonnoissa suvaitaan eriasteisesti seksuaalisia vähemmistöjä, joissakin enemmän, toisissa vähemmän. Seksuaaliset vähemmistöt ymmärretään osaksi inhimillisen elämän monimuotoisuutta. Mutta tämä ei ole missään uskonnossa johtanut siihen, että uskonnon varsinainen opetus avioliitosta olisi muutettu sukupuolineutraaliksi.
Kaikki uskonnot opettavat avioliittoa naisen ja miehen välisenä liittona, riippumatta siitä, onko kyse yksi- tai moniavioisesta avioliitosta. Homoseksuaalisten parisuhteiden salliminen ja jopa suojelu uskonyhteisössä ei ole johtanut uskontojen opetuksen ytimen muuttamiseen.
Uskonnoissa avioliittoa ei ole välineellistetty ihmisarvon mittariksi; jokaisella on ehdoton ihmisarvo riippumatta siitä, onko hän avioliitossa vai ei – tai millaisessa parisuhteessa hän elää. Muista uskonnoista poiketen länsimaissa avioliitosta on tehty poliittinen väline, jolla ajetaan uudenlaista ideologiaa kirkkoon.
Uskontojen ja luonnontieteen näkemykset ovat samansuuntaiset
Maailmanuskontojen näkemys avioliitosta on samansuuntainen sen kanssa, mitä tiedämme elollisesta luonnosta. Uskontojen mukaan avioliitto ei ole vain ihmisten välinen emotionaalinen, eettinen tai sosiaalinen suhde ja sopimus, vaikka sillä ovat myös nämä ulottuvuudet. Avioliitolla on syvimmältään luontoon perustuva ontologinen eli olemiseen erottamattomasi liittyvä perusta.
Zürichin yliopiston evoluutioekologian professori Hanna Kokko toteaa, että suvullinen lisääntyminen on eri lajien jatkuvuuden kannalta ainoa vaihtoehto. Suvuttomasti lisääntyvät eliöt voivat vain kopioida itsensä, tietyn ajan jälkeen näiden eliöiden lisääntymisteho hiipuu. Suvullisesti lisääntyvissä yhdistyvät kahden vanhemman ominaisuudet, syntyy uusi erilainen yksilö, joka voi sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Luonnontieteellisen tutkimuksen ”tulos puhuu suvullisuuden puolesta”. (Tiede 14/2020)
Tarvitaan syvempää teologista analyysia
Raamattuun sisältyvä juutalais-kristillinen näkemys avioliitosta on sekä luomisen ontologiaan että ihmisten väliseen kiintymykseen ja sosiaaliseen normistoon perustuva todellisuus. Vikström argumentoi taitavasti eettisesti, mutta se ei riitä. Lisäksi tarvitaan syvempää teologista analyysia. Avioliitto on syvästi luomisteologinen uskon todellisuus kristinuskossa. Se ilmoittaa meille jotain olennaista siitä, millainen Kolmiyhteinen Jumala on Luojana.
Kommenttini Vikströmin kirjoitukseen koskee lähinnä sitä, mitä hän ei sanonut. Hän argumentoi viitaten Uuden testamentin eräiden kirjeiden ns. huoneentauluihin sekä kirkkomme vihkikaavassa tapahtuneisiin muutoksiin. Kuitenkin kristinuskon opissa avioliitto perustuu Raamatusta nousevaan vahvaan luomisen teologiaan, ei käytännöllisiin hellenistis-kristillisiin yhteiselämän ohjeisiin eli huoneentauluihin puhumattakaan kirkon laatimista vihkikaavoista.
Raamatun luomiskertomus opettaa yksiselitteisesti: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Tästä luomisen fundamentista seuraa naisen ja miehen välinen liitto, jolla on luomisen ontologinen perusta ja Luojan antama siunaus ja tehtävä: ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset…’” (1. Moos. 1:27-28) Tämä perusopetus toistuu kautta Vanhan ja Uuden testamentin, esimerkiksi Jeesus opettaa näin (Mark. 10:6-9, Matt. 19:4-6).
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien sisarten ja veljien rakastaminen ei merkitse sitä, että luomisteologiasta pitäisi luopua. Homoseksuaalisen identiteetin omaavien täyden ihmisarvon hyväksyntä ei merkitse Raamattuun sisältyvän luomisteologian korvaamista modernin länsimaisen kulttuurin sukupuolineutraaliuden ideologialla. Opin pääprinsiippiä (luominen) ei tarvitse tuhota, jotta siitä johtuva seuraamusprinsiippi (tasa-arvo) tulisi voimaan.
Kirkon ei pidä tehdä avioliitosta ideologista ihmisarvon mittaa, koska ihmisarvo ei riipu tällaisesta mittarista, vaan sen tulee muiden uskontojen tapaan löytää käytännölliset tavat ratkaista kysymys, miten seksuaaliset vähemmistöt suljetaan sen jumalallisen rakkauden ja siunauksen piiriin, jonka välittäminen tähän maailmaan on kirkon missio.
Riippumatta siitä, millaisia käsitteitä sekulaari yhteiskunta käyttää, kirkossa ”avioliiton” käsite pitäisi rajoittaa naisen ja miehen väliseen liittoon; muunlaisten parisuhteiden tukemisessa käytettäköön toisenlaisia ilmaisuja. Kirkko voi säilyttää sen uskolle ominaisen luomisteologian ja samalla eriyttää samaa sukupuolta olevien yhteiselämän siunaamisen ilman vihkimystä avioliittoon.
Vikströmin mukaan ”Raamatun pätevyys ja auktoriteetti ensisijaisesti koskevat jatkuvasti ajankohtaista kysymystä siitä, miten henkilö elää ja toimii heteroseksuaalisena tai homoseksuaalisena ihmisenä, muita seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden variaatioita unohtamatta”. Näin Vikström antaa Raamatulle roolin parisuhteessa toteutuvan eettisen elämän ohjeena, hän ei anna Raamatulle arvovaltaa toimia avioliiton luomisteologisen olemuksen ja rakenteen normina. Tämän normatiivisen aseman hän antaa valistuksen uudistamalle ihmiselle.
Patriarkaalisuudesta vapautuminen ja homoliitto eivät kuulu yhteen
Vikströmin argumentin kantavana teemana on kirkon opetuksen asteittainen vapautuminen patriarkaalisen yhteiskunnan rajoittavista normeista. Tämä sosiaalis-kulttuurinen perustelu ei kuitenkaan riitä kumoamaan luomisteologian ontologista perustaa, jonka kanssa samansuuntaisesti opettavat kaikki suuret uskonnot ja jota myös luonnontiede tukee.
Avioliiton olemuksellinen perusta on siinä identiteetissä, jonka elämän Luoja on kullekin ihmiselle antanut, se ei ole sidottu ”patriarkaalisuuden” sosiologiseen ideaan. Tähän perustuu myös ero naispappeuden hyväksymisen ja homoavioliittojen välillä: Pappeuden avaaminen naisille merkitsi miesvaltaisen sosiaalisen eetoksen murtamista. Tässä olen samaa mieltä Vikströmin kanssa.
Mutta kun hän samaistaa myös homoparien vihkimisen patriarkaalisuudesta irtaantumisen prosessiin, olen eri mieltä. Avioliitto naisen ja miehen välisenä instituutiona ei ole ollut perusteissaan patriarkaalisuuteen sidottu. On myös olemassa matriarkaalisia perheyhteisöjä. Homoliitto ei erityisesti kohdistu mahdollisia patriarkaalisia jäänteitä vastaan eikä se myöskään takaa niiden katoamista. Avioliitto on vuosisatojen saatossa kehittynyt instituutioksi, joka perustuu molempien osapuolten vapaaseen suostumukseen.
Raamattu ei eksplisiittisesti opeta, että papin pitää olla mies eikä Raamattu tuomitse naispappeja. Sen sijaan Raamattu hyvin selkeästi luomisen teologian pohjalta opettaa, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto ja Raamattu kritisoi homoseksuaalisuutta. Ei voida siis vetää analogiaa pappeuden naisille avaamisen ja homoavioliittojen sallimisen välille, kuten Vikström tekee.
Sukupuolineutraaliuden ideologia on amerikkalaista tuontitavaraa
Sukupuolineutraaliuden idea perustuu moderniin amerikkalaiseen uskontokriittiseen ideologiaan. Sen vaikutusvaltaisin edustaja, feministifilosofi Judith Butler haastaa ihmisten jaon biologisesti kahteen sukupuoleen. Hänen mukaansa ero naiseuden ja mieheyden välillä on sosiaalisesti konstruoitu, opittu ja esitetty rooli, joihin kasvetaan sosialisaation kautta. Ihminen ei olemuksellisesi ole mies eikä nainen, vaan hän oppii nämä roolit kulttuuristaan.
Lopulta yksilön tulisi itse valita oma sukupuolinen identiteettinsä, vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi. Vaikka Butlerilla on suuri vaikutus massoihin, hänen naispuoliset akateemiset kollegansa ovat myös kritisoineet häntä liian ylimalkaisista, epäselvistä ja perusteettomista väitteistä.
John Vikström vaatii ”kestämättömän” tilanteen ratkaisua. Ratkaisu on itse asiassa jo useaan otteeseen tehty kirkossamme – kysymys on vain siitä kestämmekö me kirkon ratkaisun, pysymisen kristinuskon omassa avioliittokäsityksessä.
Miikka Ruokanen
Dogmatiikan professori emeritus, Helsingin yliopisto; Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina
Aiheeseen liittyvää
