KUUNTELE JUTTU. Elämän kokonaisvaltainen kuormittavuus osoittautuu tärkeimmäksi erokriisin syyksi Helsingin Namikan perhetyön johtaja, TM, Hanna Ranssi-Matikaisen väitöstutkimuksessa.
Suomalaisilla aviopareilla on toivoa, vaikka tilanne näyttäisikin lohduttomalta. Näin ovat saaneet kokea lukuisat avioliittoleireille osallistuneet eri elämäntilanteissa olleet avioparit.
Hanna Ranssi-Matikainen kertoo törmänneensä eron partaalla oleviin aviopareihin HNMKY:n järjestämillä Pieksämäen avioliittoleireillä ollessaan pienryhmien ohjaajana 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Tuolloin Ranssi-Matikainen huomasi, että vertaistuella on suuri merkitys yhdessä jatkamiseen.
Väitöskirjassaan Ranssi-Matikainen on tutkinut yhtätoista avioliittoleirien pienryhmiin osallistuneita aviopareja. Mikä oli yleisin tekijä, joka kasasi elämän kokonaisvaltasta kuormaa Ranssi-Matikaisen tutkimuksessa?
– Työ ja perhe-elämän yhteensovittaminen on yksi niistä. Aikaisemmin on saanut keskittyä siihen yhden roolin ylläpitoon. Nyt isiltä odotetaan, että he osallistuvat täyspainoisesti työelämän lisäksi pienten lasten hoitamiseen. Äideiltä odotetaan samaa.
Omia ongelmia ratkaistaan parisuhteen avulla tuhoisin seurauksin
Monien avioparien kohdalla keskeistä oli myös henkilökohtaiset kesken jääneet kriisit, joista isoin on omasta lapsuudesta aiheutunut perusturvattomuus. Ranssi-Matikainen huomasi tutkimuksessaan, että omia henkilökohtaisia ongelmia haluttiin ratkaista parisuhteen kanssa tai avulla, vaikka jokainen joutuukin ratkaisemaan omat henkilökohtaiset kriisinsä itse.
Lapsuudesta aiheutunut perusturvattomuus näkyy sukupuolten välillä eri tavoin. Miehet ratkaisivat perusturvattomuuttaan lisäämällä työnteokoa.
Naiset ratkaisivat perusturvattomuuttaan uhrautumalla perheen ja miehen hyväksi. Myös kommunikaatiovaikeudet tuntuvat olevan yhä suomalaiset avioparien riesana. Hanna Ranssi-Matikainen huomasi, että moni aviopari ratkaisi erokriisiin johtaneita ongelmia sillä, että ajautuivat avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen.
– Tämä teki kriisin syvyyden molemmille osapuolille näkyväksi ja sitten lähdettiin avioliittoleirille tästä asetelmasta, toteaa Hanna Ranssi Matikainen.
Kirkon tutkimuskeskus julkaisee Ranssi-Matikaisen väitöskirjan Yhdessä sittenkin, kokemukset erokriisistä, vertaistuesta ja muutoksesta parisuhteessa. Suomessa ei ole aiemmin tutkittu oma-apuryhmätoiminnan ja erokriisin työstämisen välisiä yhteyksiä molempien puolisoiden kertomana.
Ranssi-Matikainen väittelee Helsingin yliopistossa 1.12.2012 kello 10.
Kuuntele Hanna Ranssi-Matikainenhaastattelu Radio Dein ohjelmaarkistosta.