Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Mika Tuovinen: Pitäydymme kirkon tämän hetkiseen opetukseen avioliitosta

 

Mika Tuovinen

Kansanlähetyksen lähetysjohtajan tehtävissä tänään aloittanut Mika Tuovinen ottaa kantaa tiedotusvälineissä velloneeseen keskusteluun liikkeen kannoista seksuaalivähemmistöihin.

– Viime aikoina on annettu ymmärtää, että Kansanlähetyksen kanta homoseksuaalisuuteen ja heidän rekrytointiinsa liikkeemme palvelukseen olisi muuttunut. Tämä ei pidä paikkaansa. Liikkeessämme vallitsee asiasta yksimielisyys, Tuovinen toteaa.

Tuovinen selventää, että rekrytoinnissa liike huomioi lainmukaisuuden lisäksi Raamatusta ja kristillisestä perinteestä nousevat omat arvot.

– Kirkon historiassa on ollut ja voi tulevaisuudessakin tulla tilanteita joissa yhteiskunnan lait ja Jumalan sana joutuvat ristiriitaan. Silloin kristityn tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

– Pitäydymme Suomen evankelisluterilaisen kirkon tämän hetken viralliseen opetukseen avioliitosta miehen ja naisen välisenä liittona sekä siihen, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on synti. Pitäydymme näihin käsityksiin, vaikka kirkko luopuisi tästä kristillisestä näkemyksestä, Tuovinen huomauttaa.

Kansanlähetyksen pitkäaikainen lähetysjohtaja Timo Rämä jäi eilen lomalle ennen eläkkeelle siirtymistään. Rämä jää eläkkeelle 31.12.2011 alkaen. Kansanlähetyksen Liittohallitus on valinnut pastori Mika Tuovisen hänen sijaisekseen 21.10. -31.12.2011 väliseksi ajaksi ja hänen
seuraajakseen 1.1.2012 alkaen.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie