Kirjoittanut
Mikael Tunér on kulkenut Iranissa viimeksi 25 vuotta sitten, kun hän matkusti Teheranin kautta Afganistaniin. Nyt hän halusi tutustua maahan paremmin ja kuvata kristillisen SAT-7 Pars -kanavan tarpeisiin.
Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) projektityöntekijä Mikael Tunér lähti perheineen Sansan lähettämänä vuonna 2008 töihin Kyprokseen, SAT-7:n Pars-kanavalle. Kun perhe kolmen vuoden kuluttua, 2011, muutti takaisin Suomeen, Micke oli johtanut ja suunnitellut Parsin ensimmäisen tv-studion rakentamisen saarelle.
Tunér halusi jatkaa kristillisen satelliittitelevision tehtävissä Suomesta käsin ja ilahtui, kun sekä Sansa että SAT-7 suhtautuivat asiaan myönteisesti. Nykyisin hän tuottaa ja ohjaa persiankielisen Pars-kanavan televisio-ohjelmia Suomessa tai naapurimaissa, sillä Ruotsissa ja Venäjälläkin on käyttökelpoisia studioita.
Kyproksessa Micke käy muutaman kerran vuodessa tekemässä vähän pidemmän työrupeaman. Myös työmatkoja persiankielisiin maihin kertyy, sillä hän on toistaiseksi ainoa, joka ohjaa ja tuottaa Pars-kanavalle tadžikinkielistä ohjelmaa, jota ruvettiin hiljattain televisioimaan. Hiljattain hän kävi Iranissa tutkimus- ja kuvausmatkalla.
Edellinen kuvausmatka Tadžikistaniin
Vuoristoisessa Keski-Aasiassa, lähinnä Tadžikistanissa Mikael Tunér kävi kuvaamassa pari vuotta sitten. Hienoissa kuvissa, joiden tallentamiseen oli käytetty osittain niin sanottua droonia, kuvauskopteria, näkyi myös järvien ketju.
Maat alueella, johon SAT-7 Parsin hengelliset satelliittitelevisio-ohjelmat on lähinnä suunnattu, ovat muslimiemmistöisiä. Siksi ohjelmat yleensä kuvataan studioissa, esimerkiksi Afganistanin ja Iranin ulkopuolella, ja ohjelmissa esiintyvät kristityt asuvat jossakin muualla. Tadžikistanissa tilanne on Micken mukaan parempi.
Open Doors -järjestö julkaisi hiljattain World Watch 2019 -listauksen. Afganistan ja Iran olivat kristittyjä vainoavien maiden TOP10:ssä, Tadžikistankin sijalla 29.
Iran yllätti myönteisesti
Jokin aika sitten Tunér palasi Iranin-matkalta, jonka kuluessa turistiporukka oli nähnyt ja kokenut muun muassa Teheranin, Isfahanin ja Širazin. Mickellä oli mukanaan pieni videokamera, jolla hän suurta huomiota herättämättä oli kuvannut basaareja, kulttuurikohteita, moskeijoita ja kirkkoja sekä tietysti ihmisiä ja maisemia.
Micke oli piipahtanut viimeksi Iranissa 1990-luvun puolivälissä matkatessaan Afganistaniin. Selkeää kuvaa hänellä ei maasta ollut. Iran yllätti matkailijat myönteisesti, vaikka islamin vaikutus vaihteli siellä kovasti. Jokin kaupunki paljasti jo mustavoittoisilla ja peittävillä asuilla vanhoillisuutensa. Pääkaupungissa huivit tuskin pysyivät nuorten naisten päässä, ja he olivat saattaneet värjätä tukkansa sinisiksi tai vihreiksi.
Uutta kaupunkia lähestyttäessä opas kertoi prosenttiluvuin (esimerkiksi 80 %−20 % tai 40 %−60 %), kuinka konservatiivinen tai liberaali paikkakunta oli edessä.
Ilahduttavaa Tunérin mielestä oli, että ihmiset tulivat usein juttelemaan ja varsinkin nuoret kohentamaan englannintaitoaan. Kun joku havaitsi Micken puhuvan persiaa, vaihtui kieli etenkin vanhempien ihmisten kanssa sukkelasti.
Lapsuus pääosin Afganistanissa
Miten Mikael Tunér sitten on oppinut ja opetellut persiaa? Hän asui lapsuudessaan yli kymmenen vuotta Afganistanissa, jossa hänen vanhempansa olivat avustustöissä. Siihen aikaan Micke käytti päivittäin kolmea kieltä: ruotsia vanhempien kanssa, daria kavereiden kanssa leijaa lennättäessään ja englantia koulussa. Kun edessä oli muutto Suomeen, lisääntyi kielivalikoima yhdellä.
Alueen kieli on persia, jonka murteita puhutaan naapurimaissa: daria Afganistanissa, farsia Iranissa ja tadžikkia Tadžikistanissa. Ne ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että kaikissa näissä maissa ymmärretään peruspersiaa. Persia ja murteet ovat Micken mukaan enemmän toistensa kaltaisia kuin norja, ruotsi ja tanska.
Koulutukseltaan Micke on medianomi. Persiaa hän opiskeli pari vuotta Upsalassa, kunnes koki puhuvansa ja kirjoittavansa sitä riittävän hyvin.
Ensi vuonna Mikael Tunér suunnittelee tekevänsä dokumentin armenialaisesta kirkkokunnasta, joka on Iranin, todennäköisesti koko maailman vanhin. Armeniaa hän ei kuitenkaan puhu – ainakaan vielä.
Kirjoitus on julkaistu huhtikuun Lähde-lehdessä 2/2019.
