Kirjoittanut
Espoon piispan Mikko Heikan mukaan seurakuntalaisten henkilökohtaisuuden ja liikkuvuuden tarpeeseen tulee vastata nykyisen alueellisen seurakuntajärjestelmän puitteissa.
Jos kirkko haluaisi irtautua valtiovallan rakenteista, se joutuisi rakentamaan uusia hallinnollisia järjestelmiä, jotka olisivat sille liian kalliita.
Niin sanotun henkilöseurakuntamallin myötä seurakuntalaiset eivät olisi enää sidottuja nykyiseen parokiaaliseen eli alueelliseen seurakuntarakenteeseen vaan voisivat valita seurakuntansa itse. Kirkolliskokouksessa aihetta on käsitelty keväällä 2010 annetun toimeksiannon mukaan. Verohallitus ja väestörekisterikeskus antoivat asiaan liittyvät lausuntonsa kirkkohallitukselle joulukuussa.
– Hallintovaliokunta kuuli asiantuntijoita, jotka totesivat, että väestökirjanpitoon ja veronkantoon liittyvät ongelmat sitovat seurakuntalaiset paikallisseurakuntaan. Jos kirkko haluaisi irtautua valtiovallan rakenteista, se joutuisi rakentamaan omat rinnakkaiset järjestelmänsä. Sellaiseen kirkolla ei ole varaa.
Heikan mukaan hallintovaliokunta esitti kuitenkin tutkittavaksi, miten parokiaalisen mallin puitteissa voitaisiin ottaa huomioon ihmisten liikkuvuus sekä henkilökohtaisuuden ja yhteisöllisyyden tarve.
– Rohkeita visioita tarvitaan. Minulle sanan henkilöseurakunta alle asettuvat sellaiset käsitteet kuin henkilökohtaisuus, liikkuvuus ja yhteisöllisyys. Tällainen seurakunta on tulevaisuuden ratkaisu, Heikka toteaa.
”Jumalanpalvelusyhteisöt mielenkiintoinen kokeilu”
Pääkaupunkiseudulla toimii lukuisia jumalanpalvelusyhteisöjä, jotka kokoavat oman kävijäkuntansa. Näitä ovat esimerkiksi herätysliikkeiden jumalanpalvelukset sekä Agricolaliikkeen Agricolamessu. Heikka myöntää, että nämä ovat jo eräänlaista henkilöseurakuntatoimintaa.
– Mainitut yhteisöt tarjoavat vastauksia liikkuvuuteen, henkilökohtaisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Ne tekevät mielenkiintoista kokeilutoimintaa. Niiden suhdetta kansankirkon parokiaaliseen malliin olisi hyvä arvioida.
Heikka ei allekirjoita Seurakuntalainen.fi-sivustollakin esittettyä väitettä, jonka mukaan tarve henkilöseurakuntiin saattaa kummuta epärakentavasta individualismista.
– En käyttäisi sanaa individualismi vaan henkilökohtaisuus. Sitä tämän päivän ihminen janoaa.
