Kirjoittanut
Suomessa on ollut havaittavissa trendi protestanttisista kirkoista katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon. Kysyimme kirkkokunnan vaihtajilta, miksi vanhat kirkot houkuttelevat.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ovi käy tiuhaan tahtiin. Kun vielä vuonna 1980 kirkkoon kuului yli 90 prosenttia suomalaisista, nyt enää reilu 60 prosenttia. Mihin nämä ihmiset ovat menneet?
Suomen kristillinen ja uskonnollinen kenttä on moninaistunut. Ihmisillä on siis varaa valita. Valtaosa kirkosta eronneista vaikuttaisi jäävän kokonaan uskontokuntien ulkopuolelle, selviää Tilastokeskuksen tilastoista.
Yksi mielenkiintoinen ilmiö on vanhojen kirkkojen eli katolisen ja ortodoksisen kirkon vetovoiman lisääntyminen. Tunnen itsekin monia, jotka ovat vaihtaneet kirkkokuntaa tai harkitsevat sitä. Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio kertoi hiljattain Uuden Tien haastattelussa, että lahjakkaimmat teologian opiskelijat siirtyvät katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon.
Onkin totta, että Katolinen kirkko Suomessa kasvaa. Sen jäsenmäärä on 2010-luvulla noussut sadoilla, jopa tuhansilla vuodessa. Toisaalta Suomen ortodoksinen kirkko menettää jäseniään.
Vaikka vanhat kirkot eivät vetäisikään massoittain luterilaisia, helluntailaisia ja vapaakirkollisia kristittyjä puoleensa, uutiset arvostettujen teologien ja pappien siirtymisestä protestanttiselta puolelta vanhoihin kirkkoihin herättävät kysymään, voisiko tässä olla isomman trendin alku.
Luther-tutkija ja perheenäiti vakuuttuivat katolisesta uskosta
Kaarlo Arffman ja Maria Tossavainen ovat liittyneet katoliseen kirkkoon viimeisen kahden vuoden sisällä. Siihen heidän yhtäläisyytensä sitten jäävätkin: He tulevat eri taustoista ja elävät parhaillaan erilaisissa elämäntilanteissa. Arffman on eläkkeellä oleva kirkkohistorian professori ja luterilaisen kirkon kasvatti. Tossavainen on ruuhkavuosiaan elävä viiden lapsen äiti ja taustaltaan helluntailainen. Erilaisista tautoistaan huolimatta kaksikolla on osin samanlaisia syitä kirkkokunnan vaihtamisen takana.
Tossavainen liittyi koko perheensä voimin katoliseen kirkkoon vuonna 2022. Hän olisi ollut valmis liittymään jo aiemmin, mutta vakaakupissa painoi enemmän se, että koko perheen olisi hyvä käydä samassa seurakunnassa.
Tossavaisella on pelkästään hyviä muistoja helluntaiseurakunnasta. Erityiskiitoksen hän antaa lasten huomioon ottamisesta. Katolisessa messussa sen sijaan ei ole lapsille pyhäkoulua, vaan he istuvat vanhempien kanssa kirkkosalissa tai leikkivät takahuoneessa.
– Katolisessa kirkossa vastuu lapsien kristillisestä kasvatuksesta on ensisijaisesti vanhemmilla. Perhe on kirkko.
Katolisessa messussa Tossavaista puhuttelee liturgia sekä eukaristian eli ehtoollisen keskeisyys. Hän pitää myös erittäin toimivana sitä, että jumalanpalveluksessa luetaan Raamattua kirkkovuoden mukaan. Joulu ja pääsiäinen tuntuvat nykyisin suuremmilta juhlilta, kun niihin valmistaudutaan ja niitä juhlitaan pitkään.
Traditiota tarvitaan Raamatun tulkintaan
Mari Tossavainen päätyi katoliseen kirkkoon, koska hän koki löytyvänsä sieltä parhaat vastaukset kysymyksiinsä.
– Iän myötä minulle alkoi tulla yhä enemmän Raamatun tulkintaan liittyviä kysymyksiä. Miten voi tietää, miten Raamattua pitäisi tulkita oikein?
Raamattu on liian iso kirja, että se voisi avautua yhdelle ihmiselle yhden elämän aikana.
Tossavainen ajattelee, että Raamattu on liian iso kirja, että se voisi avautua yhdelle ihmiselle yhden elämän aikana. Siksi tarvitaan menneiden sukupolvien viisautta. Katolisen uskon mukaan traditio ja Raamattu kulkevat käsi kädessä, ja traditio selittää Raamattua.
Kaarlo Arffman on samaa mieltä. Hänen mukaansa Raamattu ja traditio ovat aina kuuluneet yhteen. Vasta reformaatiosta lähtien tradition merkitys alettiin kyseenalaistaa ja yksin Raamattu -periaate korostui. Periaate yhdistetään yleensä Martti Lutheriin, mutta Arffman toteaa, että myös Luther piti traditiota arvossa.
– Luther ja kumppanit ajautuivat kiistaan uudelleenkastajien kanssa, jotka eivät pitäneet lapsikastetta pätevänä. Raamattuhan ei suoraan puolla eikä kiellä tätä käytäntöä. Luther perusteli lapsikastetta sillä, että kirkko on aina ja kaikkina aikoina kastanut lapsia.
Monille voi myös tulla yllätyksenä, että Luther kannatti esimerkiksi Neitsyt Marian ikuista neitsyyttä, kuten kristillinen kirkko oli aina tehnyt, Arffman selittää. Oppi ikuisesta neitsyydestä tarkoittaa sitä, että Marialla ei ollut muita lapsia kuin Jeesus, vaan hän säilytti neitsyytensä ennen synnytystä, sen aikana ja sen jälkeen. Nykyisin osa luterilaisista kyseenalaistaa Marian ikuisen neitsyyden, koska Raamatussa puhutaan Jeesuksen veljistä. ”Veljet” voi kuitenkin viitata myös muihin sukulaisiin.
Mitä on oikea kristinusko?
Kaarlo Arffmannille keskeisin syy liittyä katoliseen kirkkoon oli sen oivaltaminen, että katolinen kirkko on Kristuksen kaksi tuhatta vuotta sitten perustama kirkko.
– Katolinen kristillisyys on lähimpänä varhaista kristillisyyttä. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että kirkko ja pelastus liittyvät yhteen. Jeesus antoi apostoleille vallan antaa syntejä anteeksi. Apostolien valta on sittemmin siirtynyt piispoille. Jos tämän uskoo, on käytännössä katolilainen.
Professorin mielestä reformaatiosta alkanut Raamatun tulkintaperinne on liian yksipuolinen: Siinä korostetaan pelastuksen yksilöllistä ulottuvuutta. Ikään kuin pelastus tapahtuisi vain yksilön sydämessä eikä osana yhteisöä. Lisäksi pelastuksen prosessiluonne on hävinnyt.
– Luther ajatteli, että kristittynä eläminen on ristin juurella olemista. Siinä ei kuljeta tai edistytä mihinkään. Katolisessa uskossa taas Jeesus on tie. Tämä tie alkaa kasteesta, ja se on koko elämän kestävä matka, jolla kuljetaan Kristuksen kanssa. Välillä toki palataan ristille pyytämään syntejä anteeksi, Arffman kuvailee.
Professori pitää siis katolista uskoa alkuperäisenä. Kuitenkin katoliseen uskoon kuulu ajatus opin kehittymisestä. Ulkopuolisen silmin asia voi näyttäytyä opin muuttumisena.
– Kristillisen sanoman ydin on kuitenkin pysynyt samana.
Arffman on sitä mieltä, että viimeisen sadan vuoden Suomen ev.lut. kirkossa oppia on muutettu jopa paljon radikaalimmalla tavalla kuin katolisessa kirkossa. Esimerkiksi naisten pappeus on hyväksytty, vaikka se on kirkossa torjuttu aina.
Ortodoksisen uskon kauneus puhutteli pastoreita
Dani Puolimatka oli Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon pastori ja tiukan linjan luterilainen, kunnes ystävän kääntyminen ortodoksiksi sekoitti pakan. Tommi Ahonen taas oli vapaakirkollinen seurakuntaistuttaja, joka uupui työssään ja löysi toipumismatkallaan ortodoksisen uskon.
Heidän tarinansa kääntymisen taustalla on luettavissa Uuden Tien verkkolehdessä. Artikkelin lukeminen edellyttää Uusi Tie -lehden tilausta.
