Nuoret miehet pelaavat öitä ja nukkuvat päivät. Siinä jää koulu ja ensimmäinen työpaikka, puhumattakaan toisesta. Tämän ymmärtäminen aikapommiksi ei paljoa vaadi, sanoo ministeri Ville Skinnari.
Naisvetoisessa hallituksessa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin salkkua hallussaan pitävä Ville Skinnari nosti Radio Dein kuntavaalitentissä vahvasti esiin nuorten miesten ongelmat.
Tänä vuonna voimaan astuva oppivelvollisuusuudistus ja ilmainen toinen aste ovat Skinnarin mukaan korjausaskel, mutta ne eivät yksistään riitä taklaamaan etenkään nuorten miesten ongelmia.
– Uskon, että jokaiselle nuorelle syntyy toivo ja kipinä siitä, kun huomaa, missä minä olen hyvä ja mitä minä aidosti haluan tehdä, Ville Skinnari uskoo.
Demarien varapuheenjohtajan mukaan koululaitos ei tunnu tarjoavan pojille riittävästi onnistumisen ja oivaltamisen kokemuksia. Skinnarin mukaan työelämän ja koulumaailman välille tulisi saada enemmän käytännönläheistä yhteistyötä.
– Meillä on kohtaanto-ongelmia yrityselämän ja oppilaitosten välimaastossa.
”Uskon, että jokaiselle nuorelle syntyy toivo ja kipinä siitä, kun huomaa, missä minä olen hyvä ja mitä minä aidosti haluan tehdä.”
Ville Skinnari kiittelee entistä työministeriä Jari Lindströmiä siitä, että tämän innovoimat hankkeet ovat saaneet hyviä tuloksia nuorten miesten työllistymisessä eri puolilla Suomea.
– Kymenlaakso ja Kouvola ovat hyviä esimerkkejä alueista, joissa on luotu uudenlainen oppisopimusyhteistyö oppilaitosten ja useiden yritysten välillä. Nuorelle on motivoivaa päästä tekemään tulevaisuuden työtä. Ratkaisuja, mahdollisuuksia ja resursseja on kyllä olemassa.
Yksi hallituksen keskeisimmistä yrityksistä parantaa työllistymistä ja vetää pojat tietokonepelien maailmasta päivätöihin on maaliskuussa käynnistynyt kuntakokeilu.
– Työllisyyden kuntakokeilut tähtäävät juuri siihen, että luodaan henkilökohtainen palvelu – nähdään tarve ja räätälöidään palvelu. Mikä tärkeintä, tavoitetaan ihminen ja saadaan keskusteluyhteys.
Ilman työ- tai opiskelupaikkaa oleva nuori saa TE-keskuksesta omavalmentajan, joka ohjaa nuorta yksilöllisesti kohti työllistymistä tai koulutukseen. Omavalmentajan tavoitteena on motivoida nuorta niin, että tämä kykenisi vähitellen myös itse ratkaisemaan työllistymisen haasteita.
– Hallituksen päätös kuntakokeilusta, jossa siirrettiin vastuita kunnille, on oikea, koska kunnat tuntevat ne nuoret ihmiset.
”Oikeaa taisteluhenkeä on ollut.”
Skinnarin mukaan Lindströmin viime hallituskauden ajatus siitä, että oppisopimuskoulutus on paras tapa oppia ammatti nuorelle, joka ei koe koulua omakseen, on viisas. Ajatus osaamisen siirtämisestä mestareilta kisälleille ei ole uusi, mutta Lindström pyrki määrätietoisesti luomaan malleja, jossa omien koulutusohjelmien tarjoaminen ei jäisi vain suurten yritysten yksinoikeudeksi vaan johon myös pienet ja keskisuuret yritykset saataisiin mukaan.
– Tähän pitää saada vauhtia, tehoa ja monistettavuutta. Sitä kautta työllisyys alkaa nousta ja talous paranemaan koko Suomessa. Meidän viesti on se, että nyt tehdään yhdessä. Olen itse haastanut yrityksiä mukaan ihan kaupunki- ja kuntatasolla. Oikeaa taisteluhenkeä on ollut, Skinnari vakuuttaa.
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari tuurasi Radio Dein puoluejohtajatentissä Sdp:n varapuheenjohtajana puheenjohtaja Sanna Marinia. Pääministeri Marinin ilmoituksen mukaan hallituksen kaavailemiin liikkumisrajoituksiin liittyvät neuvottelut karsivat ajan mediaesiintymisiltä.
Radio Dei lähettää tänään kuullun Ville Skinnarin kuntavaalihaastattelun uusintana keskiviikkona 31.3. kello 22.03.
Kaikki puoluejohtajatentit kuultavissa lähetysten jälkeen sivulla radiodei.fi/kuntavaalitentti.