Kirjoittanut
Kun Marita Oksman ystävystyi syyrialaisen Maha Suneimanin kanssa, hän ei voinut aavistaa, millaisten ihmeiden todistajaksi hän pääsisi. Kahden erilaisen ja eri kulttuurissa kasvaneen naisen polut kohtasivat viitisen vuotta sitten.
– Minä voin auttaa sinua, huikkaa Marita Oksman ystävänsä Maha Suleimanin pojalle Mohammedille, kun tämä empii, osaako tehdä kesätyöhakemuksen.
Mohammed on asunut Suomessa reilu kaksi vuotta, mutta puhuu jo varsin hyvää suomea. Kun hän syksyllä 2019 saapui pikkuveljensä Diyarin kanssa Turkista Suomeen, vatsassa oli perhosia. Olihan hän muuttamassa äitinsä luokse, jonka kanssa hän ei ollut asunut kahdeksaan vuoteen ja jonka hän oli vasta vähän aikaa tiennyt ylipäätään olevan elossa.
Ystäväksi maahanmuuttajalle
Mutta kelataanpa ajassa hieman taaksepäin. Syyskuussa 2016 sipoolainen Marita huomasi pienen ilmoituksen selatessaan Sipoon Sanomia.
– Ilmoituksessa etsittiin ystäviä maahanmuuttajanaisille. Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli järjestämässä aiheesta yhden päivän kurssin. Rukoilin, että ”jos Herra haluat käyttää mua, niin osallistun tälle kurssille ja katsotaan, mitä tapahtuu”, Marita kertaa tapahtumia.
Muutama kuukausi kurssin jälkeen Maritalle soitettiin ja kerrottiin, että on löytynyt sopiva henkilö. Häneltä kysyttiin, haluaako hän ryhtyä ystäväksi syyrialaiselle maahanmuuttajanaiselle, joka on juuri saapunut kiintiöpakolaisena Libanonista. Maritalle painotettiin naisen rankkaa taustaa, leskinainen oli menettänyt kaikki neljä lastaan pommituksessa, ja varmisteltiin, että onhan Marita varmasti valmis. Kyllä, Marita halusi tutustua Porvoossa asuvaan kurdinaiseen.
– Ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana MLL:n järjestämä tulkki, mikä oli tarpeen, sillä meillä ei Mahan kanssa ollut yhteistä kieltä. Maha ei osannut suomea tai englantia, enkä minä kurdia tai arabiaa. Tapaamisessa meiltä kysyttiin, halusimmeko jatkaa tutustumista. Kumpikin halusi, Marita kertoo.
Seuraavalla tapaamiskerralla Mahan ja Maritan piti jo pärjätä ilman tulkkia. Käsien ja piirtämisen avulla naiset opettelivat ymmärtämään toisiaan.
– Joka päivä kiitin Jumalaa ystävästä, kertoo Maha, joka oli tuntenut itsensä yksinäiseksi Suomessa.
Kolmannella tapaamiskerralla naisia auttoi jälleen tulkki, suomalainen kurdinkielentaitoinen lähetystyössä Lähi-idässä ollut nainen, jonka Marita oli löytänyt avuksi.
Suomessa asuessaan ja ystävystyttyään Maritan kanssa Maha on kääntynyt kristityksi. Kristinusko oli jonkin verran tuttua hänelle entuudestaan, sillä lapsuudessaan hän oli käynyt joskus naapurin kanssa kirkossa. Mahan muslimivanhemmat olivat sallineet sen.
– Jaot eivät olleet silloin niin jyrkkiä, Maha kertoo.
Kristinuskoon kääntyminen on kuitenkin tehnyt sen, että Maha ei ole missään tekemisissä Suomessa asuvien kurdien kanssa.
Syyriassa alkaa kuohua
Maha Suleiman saapui YK:n kiintiöpakolaisena Suomeen. Syyriassa Maha oli naitettu jo hyvin nuorena miehelleen. Kun hän odotti neljättä lastaan Diyaria, hänen puolisonsa kuoli yllättäen onnettomuudessa. Miehen sukulaiset olisivat halunneet, että lapset jäisivät sukuun ja että Maha avioituisi miehen veljen, lankonsa kanssa, mutta Maha ei suostunut.
Puolison kuoleman jälkeen elämä vaikeutui, yksinhuoltajanaisen asema islamilaisessa yhteiskunnassa ei ollut helppo. Onneksi hänen vanhempiensa tuttu otti hänet siipiensä suojaan ja tarjosi hänelle osa-aikaista työtä kauneushoitolassa, jotta hän pystyi elättämään lapsensa.
Elämä oli jo ehtinyt asettua, kunnes arabikevät 2011 muutti kaiken. Myös Syyriassa alkoi kuohua ja kapinalliset yrittivät syöstä maan itsevaltaisesti hallinneen presidentti Bashar al-Assadin vallasta, mutta presidentin joukot vastasivat iskuihin voimalla ja pian Damaskoksessa vallitsi kaaos ja kaikesta oli pulaa. Mahan työt vähenivät, mutta aina kun töitä oli, niitä oli tehtävä.
Sietämätön suru
Sitten eräänä päivänä Mahan ollessa töissä hänen kotikortteliaan pommitettiin rajusti. Lapset olivat olleet silloin kotona, tai niin ainakin luultiin. Nähdessään kotinsa pommitettuna Maha ei pystynyt itkemään.
– Kaikki oli maan tasalla. En ymmärtänyt, mitä ihmiset puhuivat, olin täysin turta, Maha kertoo.
Musertava suru oli liika Mahan mielelle. Hän sairastui ja joutui sairaalaan useaksi viikoksi. Siellä hän enimmäkseen nukkui lääkkeiden sumentamaa unta.
– Kun olin hereillä, sanoin, että haluan nähdä lapseni ja minulle sanottiin, että sinun lapsesi ovat kuolleet.
Sairaalasta päästyään hän yritti selvittää, kuinka voisi haudata lapsensa, mutta hän ei löytänyt ketään, joka olisi voinut häntä auttaa.
Kaikki oli maan tasalla.
Syyriasta Maha lähti Libanoniin, koska kotimaassa ei ollut tulevaisuutta. Beirutista hän pääsi myöhemmin YK:n pakolaisjärjestön avulla Suomeen.
Kiintiöpakolaisohjelmaan pääsevät saavat oleskeluluvan, asunnon ja kielikurssin. He eivät joudu turvapaikanhakijoiden tavoin hakemaan oleskelulupaa.
– Siihen aikaan naisen oli helpompi päästä ohjelmaan kuin miehen, kun vielä oli tausta, että oli menettänyt kaiken, Marita kertoo.
Uskomaton uutinen
Maritan tapaaminen loppuvuonna 2016 toi toivoa Mahan elämään. Kielikurssin opettaja oli kysynyt häneltä, haluaisiko hän ystävän. ”Haluan”, oli Maha vastannut.
– Kiitin Jumalaani joka päivä Maritasta ja hänen tuomastaan toivosta, Maha muistelee ystävyyden alkuhetkiä.
Kaksi vuotta Suomeen saapumisen jälkeen Mahan ystävä soitti hänelle ja kysyi, oliko hänellä lapsia Turkissa. Joku oli nähnyt Mahan vanhimman pojan rakennustyömaalla ja kysynyt, kuka hän oli. Poika, Dalil, oli kertonut, että hänen äitinsä oli kuollut, mutta sitten hänelle sanottiin, että äiti olikin elossa ja Suomessa. Naapurin poika Syyriasta oli tiennyt Mahan muutosta Suomeen. Dalil ei kuitenkaan heti uskonut äitinsä olevan elossa, olihan hänen setänsä kertonut äidin kuolleen. Kaikki neljä lasta: Dalil, Diana, Mohammed ja Diyar, olivat paenneet sedän mukana Syyriasta Turkkiin. Kun kotitaloa Damaskoksessa oli pommitettu, lapset olivat olleet muualla käymässä.
Kiitin Jumalaani joka päivä Maritasta ja hänen tuomastaan toivosta.
Mahan oli vaikea uskoa, että hänen lapsensa olisivat elossa.
– Löin luurin kiinni kahdesti, kun ystäväni soitti, en tiedä miksi.
Kun viesti lopulta tavoitti tajunnan, soitettiin videopuheluita ja kaikki itkivät.
– Mahan lasten löytyminen elossa oli niin iso rukousvastaus, ettei sitä edes osattu rukoilla. Se oli ihme, Marita huokaa.
Viisumi-ihme
Sitten alkoi Turkin matkan suunnittelu, jotta Maha pääsisi tapaamaan lapsiaan. Mutta syyrialaisen kurdin on lähes mahdotonta saada viisumia Turkkiin, missä kurdeista ei pidetä.
– Kaikki sanoivat, että viisumin saaminen olisi mahdotonta. Ajattelin, ettei ole sattumaa, että olimme tutustuneet Mahan kanssa. Päätin, että teen kaikkeni, jotta Maha pääsee näkemään lapsensa, Marita kertoo.
Viisumihakemus laitettiin vetämään. Turkin suurlähetystöstä oli sanottu, ettei sen perään saisi kysellä, mutta kun suunniteltuun matkaan oli enää vähän aikaa, Marita päätti tarttua puhelimeen.
– Kun soitin, virkailija kertoi, että valitettavasti anomus on hylätty, eikä viisumia ole myönnetty. Hän sanoi, että vuoden päästä voisi kokeilla uudestaan.
– Maailmani romahti siinä kohtaa. Sanoin Jumalalle, että tämä ei voi olla totta. Pyysin ihmettä. Kohta puhelin soi ja siellä oli sama nainen, jonka kanssa olin keskustellut. Hän pahoitteli, että oli katsonut väärän henkilön tiedot. Mahalle olikin myönnetty viisumi.
Jälleennäkemisen riemu
Kun Mahaa auttanut sosiaalityöntekijä kuuli, että Marita ja Maha olivat lähdössä Turkkiin, hän piti viisumin myöntämistä ihmeenä. Toinen ihme seurasi seuraavana vuonna, kun Mahan kaksi nuorinta poikaa saivat monien vaiheiden jälkeen perheenyhdistämisen turvin luvan muuttaa Suomeen. Se ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä lapset olivat paperittomina Turkissa. Kaksi vanhinta olivat tuolloin jo täysikäisiä ja naimisissa. Dalil asuu tällä hetkellä perheineen Turkissa ja Diana-tytär perheineen Syyriassa, mihin he palasivat muutama vuosi sitten.
Heinäkuussa 2018 matkaseurue, johon kuului Maritan ja Mahan lisäksi myös Maritan puoliso Tuomo, lähti ikimuistoiselle matkalle kohti Turkkia.
– Se oli elämäni paras matka, jännittävä seikkailu. Ensin lensimme Istanbuliin, mistä menimme raitiovaunulla satamaan ja laivalla Bursan kaupunkiin, missä Dalil oli meitä vastassa. Sieltä matkustimme taksilla vielä tunnin määränpäähän Inegölin kaupunkiin.
Muut lapset olivat paikalla, kun matkaseurue saapui, ja vaikka oli keskiyö, juhlat pistettiin pystyyn.
– Mahan ja hänen lastensa jälleennäkeminen oli suurta juhlaa, iloa ja kyyneleitä, Marita muistelee.
Tällä hetkellä Maha asuu Mohammedin ja Diyarin kanssa Porvoossa. Hän on lapsistaan hyvin kiitollinen, ja on myös säännöllisesti yhteydessä Turkissa ja Syyriassa asuviin lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa. Maha on saanut omassa elämässään nähdä, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Kaikkien synkkien vaiheiden jälkeen elämään on tullut valoa.
