”Kun on oppinut kehittämään itseään fyysisesti, on ollut mahdollista siirtää samat ajatusketjut uskonelämään”, sanoo hiihtosuunnistuksen maailmanmestari ja liikunnanohjaaja Mirka Suutari.
Hiihtosuunnistuksen maailmanmestari, liikunnanohjaaja, maatilan tyttö ja liiketalouden opiskelija. Muun muassa näitä kaikkia on Rovaniemellä asuva Mirka Suutari.
Kilpaurheilu on opettanut Suutarille paljon niin hänestä itsestään kuin elämästä ja Jumalastakin. Urheilija on esimerkiksi oppinut tunnistamaan omia tapojaan käsitellä pettymyksiä ja onnistumisia. Lisäksi valmentajan hommia tehnyt Suutari toteaa, että valmennuksen filosofiasta voi ammentaa paljon omaankin elämään.
– Olen pohtinut sitä, miten voin olla kaikkein parhaimmillani. Kun on oppinut kehittämään itseään fyysisesti, on ollut mahdollista siirtää samat ajatusketjut uskonelämään. Esimerkiksi tiedän, millaisia ominaisuuksia urheilija tarvitsee menestyäkseen ja millaisella treenillä niitä tuloksia kannattaa tavoitella. Samoin olen oppinut reflektoimaan hengellistä elämääni: pohdin, millaisissa asioissa minun tulee kasvaa ja mitkä ovat oikeat keinot kasvun saavuttamiseksi.
Urheilu onkin opettanut Suutarille uskollisuutta Jumalaa kohtaan. Toisaalta hän on joutunut myös harjoittelemaan suorituskeskeisyydestä luopumista. Hänen mukaansa halu päästä parhaisiin mahdollisiin tuloksiin on johtanut usein tunteeseen siitä, että jotain on pakko tehdä.
– Syksyllä 2019 sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan, ja siitä toipuminen on vienyt melko pitkään. Pari kisakautta on mennyt vähän ohi, mutta tämän myötä olen oppinut päästämään irti omasta kontrollista.
Kilpaurheilun etiikka ja rehellisyys saavat pohtimaan
On teemoja, joita Suutari on erityisesti joutunut pohtimaan urheilu-uransa aikana. Eräs tällainen teema on rehellisyys. Suutari on hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruusviestin voittaja vuodelta 2017, mutta erityisen kiinnostavaa on se, että oikeastaan joukkue ylitti maaliviivan toisena. Kisoista lähdettiin kotiin hopeamitalit kaulassa.
– Yllättäen pari kuukautta kisojen jälkeen tulikin sähköpostiin tieto, että voittajajoukkue oli kärynnyt dopingista ja siksi heidät diskattaisiin. Siinä sitten lähetettiin hopeamitalit takaisin ja ne vaihdettiin kultaisiin vajaa vuosi kisojen jälkeen.
Luottamus kanssakilpailijoihin ei kuitenkaan tästä liian kanssa kärsinyt. Suomessa hiihtosuunnistus on niin pieni bisnes, ettei dopingasioista tai muista sellaisista juuri jouduta keskustelemaan. Harmaata aluetta sääntöjen tulkinnassa kuitenkin on, eikä koskaan voi olla varma, ovatko kaikki noudattaneet ohjeita.
– En ole totta puhuen paljoa päätäni vaivannut asialla. Olen vain yrittänyt ajatella, että täytyy keskittyä omaan tekemiseen ja tehdä rehellisesti omaa juttua. Harmittaahan se, jos joku muu voittaa epärehellisesti, mutta en voi kuin luottaa, että asiat menevät niin kuin pitää.
Sen sijaan Suutari on pohtinut enemmän omaa rehellisyyttään.
– Esimerkiksi yhteistyöt ja sponsorisuhteet yritysten kanssa ovat sellaisia, joissa joutuu puntaroimaan omia arvojaan. Haluan olla varma, että mainostan vain yrityksiä, joiden tuotteista oikeasti tykkään. Haluan myös aina olla tosiasiallisesti hyödyllinen niille tahoille, jotka minua tukevat.
Urheilu ei ole elämässä tärkeintä
Urheilu on tarjonnut Suutarille oivallisen tilaisuuden toimia myös Jumalan valtakunnan hyväksi. Kesäisin hän on muun muassa ollut mukana vetämässä sporttiripareita, joilla hän on silloin tällöin päässyt pitämään oppitunteja.
– En ole teologi, ja siksi opettaminen on tuntunut aika jännittävältä. Olen kuitenkin monesti onnistunut heittämään epävarmuuden Jumalan huoleksi ja pyytänyt, että hän johdattaisi tilanteet. Opetustyylini onkin sellainen, että usein päädytään yhdessä nuorten kanssa pohtimaan asioita. Kisatilanteissa taas olen aika tarkka siitä, että minulla on kaikki langat käsissäni. Kisapäivän aamuna saatan kirjoittaa käteeni minuuttiaikataulun aina siitä lähtien, milloin vaihdan vaatteet ja niin edelleen.
Suutari kuitenkin ajattelee, että kisapäivien jännittyneestä mielentilasta huolimatta niissäkin tilanteissa on vahvasti läsnä luottamus Jumalaan.
– On mukavaa lähteä kisaamaan, kun tietää, että kaikki tulee sujumaan niin kuin on tarkoitettu. Rauhaa antaa myös tieto siitä, ettei urheilu ole kaikkein tärkeintä tässä elämässä.
