Neljänkymmenen päivän paasto aloitti pastori Ville Kalaniemessä prosessin, jonka seurauksena syntyi kirja.
Suorituspaineet, hengellinen väsymys ja motivaation puute. Muun muassa nämä tunteet liittyivät aikaisemmin Rovaniemen helluntaiseurakunnan pastorin Ville Kalaniemen kokemuksiin paastosta.
Vuosi sitten suorituskeskeinen ajatusmalli murtui, kun Kalaniemi päätti paastota muutettuaan perheineen Uudeltamaalta Lappiin.
– Taustalla oli ennen kaikkea hengellinen kaipaus ja Raamatusta saatu malli valmistautua uuteen tehtävään paastoten.
”Parhaimmillaan elämä oli yhtä rukousta. ”
Kalaniemi oli paastonnut aiemminkin etsiessään Jumalan tahtoa tai halutessaan tehostaa rukousta. Hän oli haaveillut Jeesuksen esimerkin mukaisesta 40 päivän paastosta, mutta elämäntilanne ei ollut aikaisemmin ollut otollinen. Nyt lapset olivat kasvaneet, ja kahden työtehtävän väliin jäi sopivasti parin kuukauden lomajakso.
Silti paaston aloittamiseen liittyi kitkaa, ja Kalaniemi suuntasi kirjastoon etsimään inspiraatiota.
– Ensimmäisinä paastoviikkoina vietin päivittäin tunteja kirjastossa lukien paastosta ja aloin todella syttyä tästä kristillisen hartauselämän muodosta. Tunsin ovien avautuvan uuteen ja kiehtovaan maailmaan, jossa olin aiemmin vain käväissyt.
Kalaniemi alkoi kirjoittaa löytöjään ylös, ja pikkuhiljaa hänessä heräsi halu kertoa löydöistä myös toisille.
– Tajusin, ettemme me länsimaiset kristityt ole ymmärtäneet, kuinka tärkeä rooli paastolla on ollut kristillisessä elämässä kautta kirkkohistorian. Kulttuurissamme omista paastotavoista ei puhuta, joten ehkä siksi siitä ei myöskään opeteta.
Raamatulliset perusteet paastolle ovat kuitenkin vahvat niin Vanhassa kuin Uudessakin testamentissa.
– Kun Jeesus puhuu paastosta, hän viittaa siihen itsestään selvänä asiana.
Yksi ensimmäisistä Ville Kalaniemen löydöistä oli ugandalaisen pastorin Michael Kimulin määritelmä paastosta kehon rukouksena.
– Se auttoi minua kääntämään nälän huokaukseksi Jumalan puoleen. Vaimoni huomioimiseksi halusin pysyä paaston ajan toimintakykyisenä, joten söin suurimman osan ajasta kevyesti ja ankaralla nestepaastolla olin vain viikon verran. Halusin kuitenkin, että ruumiini kokisi lievää kuihtuneisuutta kevennetynkin paaston aikana, joten rajoitin syömisen kuuden tunnin aikaikkunaan.
Kehon huokaukset tekivät Jumalan etsimisestä ja kohtaamisesta hengen, sielun ja ruumiin yhteisen harjoituksen.
– Parhaimmillaan elämä paaston aikana oli yhtä rukousta. Uskonkin, että mitä kokonaisvaltaisemmin ihminen pystyy olemaan Jumalan edessä, sitä kokonaisvaltaisempaa on Jumalan läsnäolo ja vaikutus hänen elämässään.
”Itsensä kieltämisen tulisi kuulua kristityn elämään. ”
Paastokirjallisuuteen perehtyminen avasi muitakin raikkaita näkökulmia, kuten säännöllisten harjoitusten ja rakenteiden hyötyjä sekä ymmärrystä paaston vaikutuksesta terveyteen.
– Vaikka kristillisen paaston lähtökohta on hengellinen, minusta on tärkeää nähdä myös terveydellinen puoli. Jumalan omina meidän tulisi heijastaa hänen elämää varjelevaa vaikutustaan koko olemuksellamme.
Erityisen lähelle terveydelliset näkökulmat tulivat siksi, että Kalaniemen suvusta – myös häneltä itseltään – on löydetty useammalle eri syövälle altistava geeni.
– Muutenkin esimerkiksi suolistosyövät ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Jossakin vaiheessa meidän roskaruokayhteiskunnassa elävien täytyy havahtua siihen, että ruokavaliossamme on jotakin pahasti pielessä.
Tärkeimpänä raamatullisena esimerkkinä Kalaniemi käytti profeetta Danielin paastodieettiä, mikä tarkoitti herkullisesta ruuasta ja lihasta luopumista (Dan. 10:3). Perusteita kasvisruokavaliolle löytyi myös muista lähteistä, muun muassa adventistitutkimuksista, joissa kasvissyöjien elinikä on todettu korkeammaksi ja syöpään sairastumisriski alhaisemmaksi kuin lihansyöjillä.
– Vapaissa suunnissa saatetaan naureskella adventisteille ja Danielin ruokavaliolle. Haluaisin kuitenkin uskoa, että eri kristinuskon suuntauksissa on löydetty eri asioita. Siksi esimerkiksi adventistien löytöihin pitäisi suhtautua vakavammin, Kalaniemi pohtii.
– On huikeaa huomata, että kun etsimme Jumalaa ja haluamme elää niin kuin hän on suunnitellut, se vaikuttaa positiivisesti myös terveyteemme.
Käytännöllisin Kalaniemen löytämä vinkki oli se, että paasto tulisi aloittaa pienin askelin. Monet odottavat itseltään liian paljon, pettyvät ja luovuttavat.
– Siksi on tärkeää ymmärtää, että niin sanottu vesipaasto on vaikeusportaikon yläpäässä. Paaston asteita on muitakin, esimerkiksi ortodoksisen kirkkoperinteen mukaiset osittainen, kevennetty, tavallinen tai ankara paasto.
Omat rajansa Ville Kalaniemi kertoo oppineensa yrityksen ja erehdyksen kautta. Ennen 40-päiväisen paaston aloittamista Kalaniemi oli jo työstänyt uskontaipaleen alkuvuosia leimannutta suorituskristillisyyttä.
– Paastokirjallisuuteen perehtyessäni ymmärsin, ettei paastokaan ole pohjimmiltaan uskonnolliseen kelvollisuuteen tähtäävä harjoitus. Siinä on kyse sydäntemme kovettumien pehmentämisestä, kylmyytemme sulattamisesta ja lähimmäisenrakkauden herättämisestä. Paasto on Jumalan palauttamista suurimmaksi tarpeeksemme.
Kalaniemi kertoo ottaneensa jo aiemminkin tavakseen kysellä Jumalalta, milloin olisi hyvä aika paastota ja miten. Perinteisen ravintopaaston lisäksi hän muistuttaa, että paastota voi myös esimerkiksi sosiaalisesta mediasta, negatiivisesta puheesta, tietokonepeleistä, shoppailusta tai liiallisesta liikunnasta.
– Jos jokin hyvä tai hyödyllinenkin asia alkaa hallita meitä, siitä on syytä paastota. Peter Halldorf sanoo, ettemme voi olla vapaita mistään sellaisesta, josta emme ole valmiita välillä luopumaan.
Luopuminen, kuten paasto ylipäätäänkin, saattaa tehdä kipeää.
– Kuitenkin myös kivun ja itsensä kieltämisen tulisi kuulua kristityn elämään. Kun näemme, että jokin asia elämässämme on jonkin vielä suuremman ja paremman esteenä, irti repäiseminen on kivun arvoista.
Ville Kalaniemi: Kehon rukous – pieni opas paastoon (Aikamedia) ilmestyy helmikuussa 2022.
