Kirjoittanut
Seurakunta on täynnä lahjakkaita ihmisiä, mutta vapaaehtoisista tuntuu olevan krooninen pula. Vapaaseurakunnissa tuttuun pulmaan haetaan ratkaisuja muun muassa määräaikaisista palvelutehtävistä ja matalan kynnyksen kokeilumahdollisuuksista.
Lahjoilla voidaan viitata sekä niin kutsuttuihin luonnollisiin kykyihin että Pyhän Hengen antamiin armolahjoihin. Lahjaluetteloita ja -käsityksiä on erilaisia, mutta yhteistä sekä luonnollisille että hengellisille lahjoille on se, että niille löytyy käyttöä seurakunnassa — ja ne voivat jäädä piiloon.
Syynä on ainakin tiedonpuute. Työntekijät eivät aina tiedä, millaisia taitoja kirkonpenkistä löytyy, ja ani harva tulee itse kertomaan osaamisestaan.
– Meillähän on ihmisiä, jotka ovat omassa työssään hyvinkin päteviä. Mihin se häviää seurakunnassa? Onko meillä liiankin hengellinen kulttuuri, joka ei ole omiaan vahvistamaan vaan heikentämään ihmisten luottamusta pärjäämiseen jossakin tehtävässä? pohtii Jukka Laamanen, Joensuun vapaaseurakunnan seurakunnanjohtaja.
Henkilökohtainen kutsu toimii parhaiten
Joissakin vapaaseurakunnissa käytetään lomaketta, jonka ruksimalla seurakuntalaiset voivat kertoa kiinnostuksestaan palvelutehtäviin tai osaamisestaan. Sillä tavoitetaan osa ihmisistä, mutta monet myös jättävät helposti lomakkeen palauttamatta, kertoo Seinäjoen vapaaseurakunnan seurakunnanjohtaja Ari Urhonen.
– Ihmiset pelkäävät rastin laittamista, kun eivät ole varmoja, kuinka paljon se sitoo.
Jumalanpalveluksessa esitetty yleinen kutsu palvelemaan ei toimi, kaikki haastatellut toteavat. Hyvin harva ilmoittautuu sen perusteella, kun taas henkilökohtainen keskustelu tepsii huomattavasti paremmin.
Tampereella on kokeiltu ”resurssikartoitusta” eli seurakunnan jäseneksi hakevan osaamista on kartoitettu jo hakuvaiheessa, kertoo Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan musiikkipastori Marianne Salminen. Moni on löytänyt paikkansa sitä kautta, mutta vielä paremmin toimivat hänen mukaansa ”Tervetuloa seurakuntaan” -illat, joissa vastuunkantajat esittelevät toimintaansa ja uudet jäsenet kertovat itsestään ja kiinnostuksenkohteistaan.
– Jos joku tarvitsee pitemmän lämmittelyajan uudessa seurakunnassa eikä heti lämpene millekään, on helpompi ottaa yhteyttä, kun on jo saanut tutustua vastuunkantajiin.
Pienessä porukassa on lupa epäonnistua
Pienryhmät tai matalan kynnyksen tilaisuudet ovat hyviä paikkoja harjoitella omien lahjojen käyttöä. Seinäjoella Vapiksen tiistai -illoissa on haastettu ihmisiä kertomaan rukousaiheita tai Pyhän Hengen antamia ajatuksia.
– Moni on siellä päässyt penkistä eteenpäin palvelemaan ja kokeilemaan asioita, rukoilemaan ehkä ensimmäistä kertaa ääneen, kertoo Ari Urhonen.
Kurikassa taas on ollut hyviä kokemuksia rukousilloista, joissa seurakuntalaiset ovat rohkaistuneet käyttämään armolahjojaan. Vapaaseurakunnan puheenjohtaja Timo Tumpula kertoo, että iltojen ilmapiiri pyritään pitämään avoimena ja pastori sekä vanhimmiston jäsenet kannustavat omalla esimerkilläänkin muita siunaamaan toisia.
Yhteistä Seinäjoen ja Kurikan hyville kokemuksille on suhteellisen pieni ja väljästi suunniteltu tilaisuus, pastorin antama esimerkki avoimuudesta tai armolahjoilla palvelemisesta, seurakuntalaisten rohkaisu sekä lupa epäonnistua.
– Jos ei aina onnistuta, siihen ei tarvitse jäädä. Lahjojen käytössä tarvitaan armollisuutta, Tumpula sanoo.
– Otetaan opiksi ja mennään eteenpäin.
Kaikki lähtee ihmissuhteista
– Pitäisi olla matala kynnys kokeilla, ja lupa kieltäytyä tai vetäytyä, jos tehtävä ei tunnu omalta. Tämä koskee niin armolahjoja kuin luonnonlahjojakin, sanoo Elina Rautio.
Hän on tuonut Elämän avaimet -koulutuksen Suomeen ja tehnyt siitä väitöskirjansa sekä kirjoittanut kutsumuksesta kirjat Minun paikkani (Päivä 2016) ja Kutsumuspäiväkirja (Aikamedia 2018).
Entä, jos jotkut palvelutehtävät jäävät täyttämättä sen vuoksi, ettei kellään ole niihin kutsumusta?
Vika voi löytyä silloin tehtävistäkin, Rautio huomauttaa. Kaikkia työmuotoja ei tietenkään voi lakkauttaa tekijöiden puutteessa, mutta esimerkiksi tuikitärkeä lapsityö voitaisiin järjestää uudelleen, jos perinteiseen pyhäkouluun ei löydy vetäjiä.
Hän ehdottaakin, että seurakunta-ajattelussa edettäisiin ”juuresta latvaan”. Millaisista ihmisistä ja taidoista seurakunta koostuu? Toinen tärkeä lähtökohta ovat ihmissuhteet.
– Yksi tutkimustulokseni väitöskirjassa oli, että yhteisö ja toisten palaute auttavat identiteetin vahvistumisessa ja voimaantumisessa. Toiset toimivat peileinä ja voivat löytää meistä uusia asioita. Mutta se edellyttää sitä, että tunnemme toisemme.
Lahjojen löytymistä voi taas estää käsitys palvelutehtävien hierarkkisuudesta: jos opetustehtäviä pidetään arvokkaimpina, siivoukseen ja kahvinkeittoon on todennäköisesti vähemmän tulijoita.
Aina ei kannata myöskään olettaa, että ihmiset haluavat hyödyntää omaa ammattiaan vapaa-ajalla.
– Esimerkiksi joku lääkäri saattaa tuntea olonsa hyväksikäytetyksi, jos kaikki kyselevät häneltä apua vaivoihinsa. Toinen taas saattaa mielellään toimia vaikkapa leirilääkärinä, hän sanoo.
Eivätkä lahjat ole tarkoitettu pelkästään kirkkorakennuksen seinien sisälle vaan koko elämää varten, Rautio muistuttaa.
Määräaikaisuus vapauttaa paineista
Yrityksen ja erehdyksen tie sekä määräaikaisuus ovat seurakunnissakin hyviksi havaittuja keinoja.
– En lähtisi armolahjatestistä liikkeelle, vaan kutsuisin ihmisiä palvelemaan, määräaikaisesti ja uteliaalla mielellä, sanoo Jukka Laamanen.
Hän kiteyttää näkemyksensä palvelutehtävistä kahteen ydinkohtaan: kaikkea voi tehdä tarvittaessa, mutta kannattaa suuntautua pääasiallisesti sellaisiin palvelutehtäviin, joihin Jumala erityisesti kutsuu.
Määräaikaisuus vapauttaa turhista paineista, uskotaan myös Tampereen Vapaakirkkoseurakunnan musiikkityössä.
– Kysyn muusikoilta, ovatko he tulevalla kaudella käytettävissä ja miten paljon. Tehtävä on aina puoli vuotta kerrallaan, jolloin siihen on helpompi sitoutua, Marianne Salminen kertoo.
