Kirjoittanut
Pappien synodaalikokouksen teemana on tänä vuonna pelastus. Väitöskirjatutkija Petri Tikka uskoo, että kaikki ihmiset pelastuvat. Raamatunopettaja Eero Junkkaalan mukaan ihminen saa iankaikkisen elämän uskomalla Jeesukseen.
Tällä viikolla vietetään jälleen piispojen koolle kutsumia synodaalikokouksia. Edelliset synodaalikokoukset järjestettiin kaikissa hiippakunnissa vuonna 2016. Kyseessä on pappien kokous, jossa on tarkoitus käsitellä teologisia kysymyksiä sekä keskustella ajankohtaisista teologisista ja kirkon toimintaa koskevista teemoista. Tavoitteena on vahvistaa ja tukea osallistuvien pappien luterilaista pappisidentiteettiä. Kyseessä on vuosisatainen perinne, sillä synodaalikokouksen historia Suomessa ulottuu aina 1200-luvulle saakka.
Tämän vuoden synodaalikokousten ja synodaalikirjan teemana on Pelastus. Aiheena se haastaa pappeja pohtimaan syvällisiä teologisia kysymyksiä. Kun puhumme pelastuksesta, puhummeko jostain tuonpuoleisesta asiasta vai liittyykö puhe pelastuksesta myös tähän maailmaan ja kirkon toimintaan siinä? Entä mitä pelastus pohjimmiltaan tarkoittaa?
Aihe on varsin ajankohtainen, sillä erilaiset näkemykset pelastuksesta ovat useiden teologisten keskustelujen taustalla. Lisäksi viime vuosien aikana on virinnyt uudestaan julkinen keskustelu helvetistä, ja sen olemuksesta vastakohtana pelastukselle.
Pelastus kuuluu kaikille, mutta pelastuvatko kaikki
Synonaalikirjan esipuheen kirjoittajan, Kari Kopperin mukaan Pelastus-teeman tarkoituksena ei ole antaa valmista määritelmää luterilaisesta pelastuskäsityksestä, vaan kuvata pelastukseen liittyviä keskeisiä teologisia näkemyksiä ja antaa aineksia keskustelulle ja erilaisille näkökulmille. Yksi keskustelun herättelijöistä on väitöskirjatutkija Petri Tikka, joka osallistuu synodaalikokoukseen Mikkelin hiippakunnassa. Hänen loppusuoralla oleva väitöskirjansa käsittelee pelastusta, tutkimuksen ytimessä on kaikkien koskaan eläneiden pelastuminen.
– Minulla universaali pelastus on uskoa Jumalaan ja lähtee liikkeelle siitä, että usko on hänen antamaansa lahjaa ja kaikki, koko elämä, perustuu hänen armoonsa.
– Perustelen kaikkien pelastumista juuri sillä, kuka kolmiyhteinen Jumala on. Koska Jumala on sekä Pyhässä Hengessä aidosti yhteyttä haluava ja luova että Kristuksen sovitustyössä muuttumattomasti uskollinen omalle olemukselleen, ero hänestä ei voi olla pysyvä ja päättymätön, Tikka arvelee.
Näkemys poikkeaa perinteisestä kristillisestä opista, jossa pelastus nähdään vastakohtana helvetille, ja viimeinen tuomio erottelee ihmiset joko ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa tai ikuiseen eroon Jumalasta. Tikan mielestä kaikkien ihmisten pelastuminen on kuitenkin sekä perusteltavissa oleva että käytännöllinen oppi.
– Se on oppi, joka nousee kristinuskon peruslähtökohdista: kolmiyhteisen Jumalan armosta ja rakkaudesta. Pelastus on on Jumalan lahja ihmisille. Kaikki lähtee liikkeelle suhteesta Jumalaan, siitä, että Jumala on tärkeä ja välttämätön.
Onko Tikan ajattelussa sitten jotain samaa, kuin Antti Kylliäisen menneiden vuosien kohuteoksessa Kaikki pääsevät taivaaseen? Kenties, sillä myös Tikkaa on haastateltu muun muassa Markus Finnilän Harhaoppia-podcastissa. Tikka tosin itse pitää yhteyttä Kylliäiseen keinotekoisena ja painottaa, että Kylliäisellä ei ole juurikaan kristinuskon perinteeseen sitoutuvia periaatteita aiheelle. Omaa näkökantaansa Tikka perustelee seuraavasti:
– Kristillisperäisessä universalismissa ei ole kyse harhaopista, vaan varhaiskirkollisesta näkemyksestä ja opista. Sitä ei kolminaisuusopillisessa muodossaan ole varhaiskirkossa tuomittu. Esimerkiksi patristisen aikakauden ”isien isä” ja kolminaisuusopin puolustaja Gregorios Nyssalainen tunnusti kaikkien pelastumista, ja kaikkien pelastuminen on tutkijasta riippuen löydettävissä myös esimerkiksi Paavalin kirjeistä, Tikka sanoo.
Tikan mukaan kristillisessä ja nimenomaan kolminaisuusopillisessa universalismissa on pikemminkin kyse vakavasti otettavasta ja kristinuskon Jumala-opillisiin perusteisiin kytkeytyvästä maailmankuvasta.
Kristuksen ulkopuolella ei ole pelastusta
Teologian tohtori ja raamatunopettaja Eero Junkkaalan mukaan klassinen kristinusko sitoo pelastuksen Kristuksen persoonaan ja opettaa, että hänen ulkopuolellaan ei ole pelastusta.
– Pelastus tarkoittaa minulle sitä, että uskomalla Jeesukseen pääsen kerran ikuiseen elämään. Tuo elämä on osallisuutta Jumalan valtakunnasta jo nyt, joten pelastus ei ole vain tuonpuoleinen, vaan myös vahvasti tämän elämän asia, Junkkaala toteaa.
Kysymykseen kaikkien pelastumisesta Junkkaala toteaa:
– Se, mitä tapahtuu niille, jotka eivät ehdi kuulla Jeesuksesta, jää Jumalan ratkaistavaksi. Me olemme sidotut siihen, mitä meille on Raamatussa ilmoitettu. Jumala saa tehdä poikkeuksia, jos haluaa.
Synodaalikirjaan artikkelin kirjoittanut teologian tohtori ja pappi Pauliina Kainulainen on todennut toivovansa, että lopussa tulisi kaikkien pelastus. Kainulaisen mukaan on pohdittava, onko meidän rakastavaan jumalakuvaamme yhdistettävissä se, että joillekuille olisi olemassa ikuinen kadotus. Artikkelissaan Kainulainen pohtii pelastusta koko luomakunnan kautta. Hänen mukaansa varhaiskirkon teologit säilyttivät pelastuksen kosmisen kokonaiskuvan, mutta heidän jälkeensä suurin osa läntistä teologiaa on keskittynyt yksittäiseen ihmiseen.
Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja, synodaalikirjaan artikkelin kirjoittanut Elina Hellqvist puolestaan toteaa omassa tekstissään, että modernissa maailmassa ei ole löydettävissä jaettua, yhteisöllisesti määräytynyttä näkemystä pelastuksesta. Sitä vastoin ihmisten suuret peruskysymykset liittyvät hänen mukaansa enemmänkin merkityksellisyyden kaipuuseen tässä ajassa kuin iankaikkisen pelastuksen etsimiseen. Hellqvist kirjoittaa: “vaikka iankaikkinen elämä Kristuksen tähden on kirkkojen perinteisen tulkinnan mukaan evankeliumin ydinviesti, niin kristillisen uskon muut ulottuvuudet voivat tuoda syvää merkityksellisyyttä myös niille, jotka etsivät elämän merkitystä tässä ja nyt”. Toisin sanoen kirkon tulisi kyetä antamaan vastauksia maanpäällisen elämän haasteisiin ja merkityksellisyyden etsimiseen. Tämän vuoksi Hellqvistin mukaan esimerkiksi ihmisoikeudet, ympäristökysymykset ja yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet ovat kirkoille tärkeitä kysymyksiä.
Samansuuntaista ajattelua nostaa esiin myös Tikka. Hän pohtii muun muassa sitä, että koska maanpäällinen elämä on monille jatkuvasti yhä ahdistavampaa ja helvetillisempää ilmastonmuutoksen, Ukrainan sodan ja muiden kriisien myötä, tarvitaan tuon ahdistuksen tilalle merkityksen tunnetta, konkreettista toivoa.
Onko helvetti ihmisen oma valinta?
Toivon kanssa vahvassa ristiriidassa on nykymaailmassa ja postmodernissa ajattelussa mielikuva helvetistä ihmistä kärventävänä liekkimerenä, jossa tuska ja kärsimys on ikuista. Useimmat pitävät sitä moraalisesti kestämättömänä ja vastenmielisenä.
– Se, että helvetissä olisi kyse pysyvästä erosta Jumalasta, on argumentti pysyvää helvettiä vastaan. Tämä liittyy siihen, kuka ja millainen Jumala on. Jumala ei voi toimia omaa luontoaan vastaan. Jos kerran Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, haluaa meidät yhteyteensä, ja rakastaa meitä muuttumattomalla rakkaudella, niin on mielestäni todennäköistä, että kaikki pelastuvat, Tikka sanoo.
Helvetti on olemassa juuri siksi, että Jumala on rakkaus.
Viimeisen tuomion pitäisikin hänen mukaansa kohdistua asioihin, ei ihmisiin.
– Kristinuskossa puhutaan paljon ihmisen vapaasta tahdosta. Jos ihminen on vapaa, ei häntä tarvitse pelotella lopullisella kadotuksella. Ja toisaalta, Jeesus vetää puoleensa ja vapauttaa ristillä, jos ihmiseltä uupuu vapautta.
Vapaasta tahdosta kirjoittaa helvettiä käsittelevässä artikkelissaan myös teologian tohtori Lari Launonen, joka siteeraa filosofi Jerry L. Wallsia. Toisin kuin Tikka väittää, Wallsin mukaan helvetti on olemassa juuri siksi, että Jumala on rakkaus. Jumalan tahto on tuoda kaikki ihmiset rakkaussuhteeseen itsensä kanssa, ja taivas on olemukseltaan ihmisen ja Jumalan välisen suhteen täyttymys. Täydellinen rakkaus ei voi kuitenkaan Wallsin mukaan pakottaa, ohjelmoida tai vaatia toista antautumaan tällaiseen suhteeseen. Näin ollen Jumala ei pakota ketään taivaaseen. Siksi on mahdollista, että jotkut ihmiset torjuvat Jumalan ikuisesti – ja siten myös kärsivät helvetissä ikuisesti. Näin ollen ihmisen helvettiin päätymisen perimmäinen syy on ihmisen valinta, ei Jumalan määräys.
Asian tiivistää varsin onnistuneesti teologian tohtori Eetu Manninen blogissaan, jossa hän kirjoittaa seuraavasti: “keskustelun helvetistä ei ole tarkoitus tuottaa suunnatonta ahdistusta tai johtaa spekulaatioihin siitä, kuka joutuu helvettiin ja kuka ei. Sen sijaan helvetin mahdollisuus on meille osoitus siitä, että valinnoillamme on todella merkitystä ja ikään kuin kolikon toinen puoli siitä kutsusta, jonka Jumala meille esittää.”
Pitääkö helvetistä puhua?
Tällöin esimerkiksi viimeistä tuomiota käsittelevissä raamatunkohdissa, kuten Matteuksen evankeliumin 25. luvussa tai Ilmestyskirjassa kadotukseen joutuminen perustuu sinne joutuvien tekemisiin ja tekemättä jättämisiin, jotka syvimmillään kumpuavat hänen sisäisestä suuntautumisestaan kohti Jumalaa tai hänestä poispäin.
Samoilla linjoilla on myös Eero Junkkaala, jonka mukaan helvetin olemassaolo kuuluu klassisen kristinuskon peruskäsitteisiin.
Emme voi poistaa helvettiä kristinuskon sanomasta, koska siitä koskeva Raamatun ilmoitus on riittävän selvä.
– Emme voi kristittyinä tarkkaan määritellä, millainen helvetti on, mutta puhumme ikuisesta erosta Jumalan rakkaudesta, Junkkaala toteaa.
Myös hänen mukaansa ajatus ikuisesta kadotuksesta on silti vaikea ymmärtää ja jossain mielessä se on myös hyvin vastenmielinen.
– Ikuinen kadotus tuntuu olevan ristiriidassa Jumalan rakkauden ja kaikkivaltiuden kanssa. Toisaalta voi kalpeasti aavistaa, että pahan täytyy saada joskus ja jossain muodossa palkkansa, jos ei tässä elämässä, niin tulevassa. Emme voi poistaa helvettiä kristinuskon sanomasta, koska siitä koskeva Raamatun ilmoitus on riittävän selvä, Junkkaala sanoo.
Miten sitten on, pitäisikö helvetistä lakata puhumasta, sillä emme ihmisinä voi lopulta tietää itsemme tai kenenkään muunkaan ikuista kohtaloa? Tätä mieltä on Tikka, jonka mukaan Jeesuksen ristinkuolema ja sanoma armosta on jo itsessään riittävä houkutin, jolloin pelastukseen ei tarvita muuta vetävää aspektia.
– Helvetistä puhumiseen sijaan voisi keskittyä miettimään, mikä olisi Jeesuksen sovitustyölle uusi, ymmärrettävä ja vetävä “kielioppi”, joka nostaisi esiin kristinuskon tarjoaman iloisen ja toivorikkaan näkökulman. Jos jumalalle kaikki on mahdollista, Jeesus rakastaa kaikkia, ja Jumala pelastaa syntisiä yksin armosta, niin eikö se ole paras evankeliointi väline.
Eero Junkkaala esittää toisenlaisen vaihtoehdon.
– Helvetillä pelottelun ei tule kuulua kristillisen julistuksen arsenaaliin, mutta sen mahdollisuus on pidettävä esillä. Me olemme sidotut siihen, mitä Jumala on sanassaan ilmoittanut. Jumala voi halutessaan toimia sitä vastaankin. Jos siis hän kuitenkin pelastaa kaikki, meillä ei ole siihen mitään sanomista. Meillä ei kuitenkaan ole lupa opettaa niin, Junkkaala toteaa.
Lähteet:
https://www.areiopagi.fi/2016/12/helvetti-oma-valinta/
https://hapatusta.net/2021/06/22/paavin-teologi-ja-jumalan-laupeus-osa-2-helvettiopin-puolustus/
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kun-kristinuskossa-puhutaan-pelastuksesta-mista-oikein-puhutaa-1
Aiheeseen liittyvää
