Kirjoittanut
Ukrainalaisille tarkoitetussa päivässä käsiteltiin muun muassa syyllisyyden tunteita.
Monilla Suomeen saapuneilla, Venäjän hyökkäyssotaa paenneilla ukrainalaisilla on kesän jälkeen alkamassa arki Suomessa.
Useille heistä konkretisoituu viimeistään nyt, että elämä saattaa olla muuttumassa lopullisesti.
– Valtaosa Suomeen saapuneista on tullut maahan kolmen kuukauden turistiviisumilla. On siis ollut odotusarvo, että täältä päästäisiin pian takaisin kotimaahan, Lahden helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyön tiimiin kuuluva Timo Kekolahti kuvailee.
Suomessa tilapäistä suojelua on anonut viime tietojen mukaan noin 35 000 ukrainalaista. He saattavat muodostaa vain kolmanneksen maahan saapuneesta kokonaisjoukosta.
Moni tulijoista asuu vastaanottokeskuksissa ja erilaisista yksityismajoituksista ihmisiä siirtyy keskuksiin jonkin verran koko ajan.
Ylen (8.8.) tietojen mukaan esimerkiksi marjatilojen kausityöntekijöitä on jäämässä Suomeen turvapaikanhakijoina. Suomeen tulleiden ukrainalaispakolaisten määrän odotetaan tämän vuoden aikana nousevan kaikkiaan jopa 80 000 ihmiseen.
Tilanne voi olla auttajille hyvin raskas.
Lahden helluntaiseurakunnan leirikeskuksessa Kotirannassa järjestettiin 27. elokuuta terapeuttiseen prosessiin ohjaava päivä ukrainalaisille.
Kysymys on Timo Kekolahden mukaan uudenlaisesta lähestymistavasta maahanmuuttajille suunnatusta diakoniatyössä.
– Henkisen tuen tarve on noussut vahvasti esiin viime kuukausina. Nyt kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan esimerkiksi töiden vuoksi.
– Päivässä oli mukana monenlaisia ihmisiä. Osa oli lähtenyt Ukrainasta jo sodan ensimmäisinä päivinä, osa viime viikkoina. Monet heistä ovat nähneet valtavan pahoja asioita kotikaupungeissaan.
Mukana päivässä oli kaikkiaan 25 eri-ikäistä ukrainalaista sekä ohjaajia ja keittiöhenkilökuntaa.
Tapahtumapäivä oli osa Lahden eri seurakuntien yhteistyötä. Mukana oli tällä kertaa helluntaiseurakunta ja luterilainen seurakunta, mutta mukana työryhmässä on myös ortodoksinen seurakunta.
Esiin nousi myös kysymyksiä syyllisyydestä.
Lauantain tapahtumassa terapeutti ja kouluttaja Ulla Dahlen alusti kahdessa sessiossa ensin henkisen hyvinvoinnin kysymyksistä, minkä jälkeen asioita pohdittiin ryhmissä.
– Esiin nousi kysymyksiä siitä, miten traumaa voisi purkaa ja miten tunteista voi puhua, Ulla Dahlen kertoo.
Dahlen käsitteli alustuksissa myös muun muassa selviytymisen mahdollistavia voimavaroja.
Osallistujat toivat esiin epävarmuuden ja avuttomuuden tunteita ja kysymyksiä siitä, miten päästä omassa prosessissa liikkeelle.
– Esiin nousi myös kysymyksiä syyllisyydestä. Miksi juuri minä selvisin ja pääsin pakoon, Dahlen kuvailee.
Ulla Dahlenin mukaan joukosta erottuvat nyt ne, jotka ovat asuneet Suomessa jo pidempään.
– He ovat nyt auttajan roolissa. Kielitaidon avulla he voivat ohjata ja auttaa maanmiehiään.
– Tilanne voi silti olla auttajille hyvin raskas. Heillä on huoli omista perheenjäsenistään, ja nyt he auttavat ja kannattelevat myös muita. Heihin myös saattaa kohdistua odotuksia ja oletuksia.
Dahlenin mukaan vaarana on, että tapahtuu sijaistraumatisoitumista.
– Siinä auttaja alkaa itse saada trauman oireita esimerkiksi kuunnellessaan toisen ihmisen kertomusta sodan todellisuudesta.
Hengellisyys tulee Ulla Dahlenin mukaan sisällyttää terapiaprosessiin yleisöä lukien ja kuunnellen.
– Yllättävän moni kertoi Lahdessa, että usko ja Jumala on ollut heille voimavara kriisissä.
– Tällaisen kokemuksen päälle voi myös rakentaa hengellistä tulokulmaa. Esimerkiksi sitä, kuinka Jumala itse kärsi tai kuinka Job kuvaili Jumalalle omaa kipuaan.
Lahdessa apu jatkuu. Helluntaiseurakunnassa järjestetään viikoittain ilta ukrainalaisille.
– Kahvin äärellä kyllä tulee esiin se, että ihmisillä on valtava tarve puhua, Timo Kekolahti kertoo.
Tietoja ja terveisiä kotimaasta vaihdetaan, mikä on osa ukrainalaisten yhteisöllisyyttä. Myös suomen kielen oppiminen kiinnostaa paljon.
– Tämä kertoo siitä, että ajatus Suomeen jäämisestä on alkanut kypsyä.
”Peruslähimmäisyyttä ei voita mikään”
Jos seurakunta tahtoo käynnistää apua Suomeen jäämässä oleville ukrainalaisille, mistä on hyvä lähteä liikkeelle?
– Ensimmäisenä täytyy miettiä pitkäjännitteisyyttä, terapeutti ja kouluttaja Ulla Dahlen sanoo.
– Ei kannata rakentaa vain yksittäistä tapahtumaa; että puhutaan haavoista ja avataan niitä, mutta prosessi ei jatku.
Dahlenin mukaan työhön olisi hyvä saada mukaan ihmisiä, jotka osaavat kuunnella ja jotka ovat valmiita olemaan mukana pitkällä aikavälillä.
– On myös hyvä, jos oma kipu ei hallitse ihmistä eikä ole syy olla mukana auttamistyössä.
Dahlen sanoo, että tavallinen arkinen toiminta on hyvä saada mukaan terapiaprosessin rinnalle.
– Se voi olla yhdessäoloa, ruoanlaittoa, retkiä ja elämän jakamista. Jos toiminta pyörii vain terapeuttisessa prosessissa, se alkaa vääristyä ja muodostuu raskaaksi.
Dahlen puhuu peruslähimmäisyydestä.
– Se että ollaan läsnä ja kuunnellaan. Mikään ei voita sitä. (AT)
