Verinen isku ranskalaisen Charlie Hebdo-lehden toimitukseen on järkyttävä esimerkki uskonnollisesta ääriajattelusta. Jäykkää fanaattisuutta löytyy myös kristillisestä kentästä. On hyvä muistaa, että kristinusko on pohjimmiltaan suvaitsevaista ja rakastavaa.
Uutiset uskolla perustelluista julmuuksista ja ihmisoikeusloukkauksista järkyttävät. Kauhistelemme sitä, kuinka eriuskoiset käyttävät vakaumustaan väkivallan välineenä. Mutta ei tarvitse lähteä kovin kauaksi kohdatakseen suvaitsemattomuutta, mustavalkoisuutta, jyrkkiä mielipiteitä ja eri mieltä olevien polkemista. Jäykkää fanaattisuutta voi havaita myös suomalaisessa kristillisessä kentässä, yli kirkkokuntarajojen.
Mielellämme osoitamme sormella niitä, jotka eivät näe tai tulkitse asioita samalla tavalla kuin me itse. Mistä tämä oikein johtuu? Teologi, uskontotieteilijä Eeva Eteläinen arvelee sen nousevan ihmisen sisäisestä epävarmuudesta ja tarpeesta pitää tiukasti kiinni omasta totuudesta.
– Kun pelko ja epävarmuus kalvavat sisintä, ei muidenkaan epäonnistumista eikä erilaisuutta voi suvaita. Asioiden katsominen vain omalta tai oman uskonyhteisön kantilta tuo turvallisuutta, se antaa raamit, joiden sisällä vaarat eivät uhkaa. Ainakaan näennäisesti, hän pohtii.
Uskonto lyömäaseena
Eeva Eteläinen on toiminut Uskontojen Uhrien Tuki ry:ssä viitisen vuotta ja osallistuu työssään vertaistukiryhmien tapaamisiin. Hän on kuullut lukuisia tarinoita siitä, kuinka uskonto on muuttunut lyömäaseeksi.
Tyypillistä fanatismissa on, että ihminen siteeraa kannanotoissaan Raamatun lauseita, joita hän irrottaa asiayhteydestä ja sirottelee keskusteluun vahvistamaan omia näkemyksiä tai osoittamaan oikeassa olemistaan.
– Ei ole lainkaan harvinaista, että omia mielipiteitä tuetaan raamatunkohdilla, joilla sohitaan toisin ajattelevia tai julistetaan ehdotonta totuutta. Tällainen itselle sopivista jakeista rakennettu vakaumus voi nousta asianomaisen korkeimmaksi totuudeksi, jonka perusteella ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin, samaa ja eri mieltä, toisin sanoen oikeassa ja väärässä oleviin, Eteläinen sanoo.
Psykologi, uskontotieteilijä Teemu Pauha Helsingin yliopistosta selittää, että fanaattiselle uskolle on tyypillistä vakauden kaipuu ja ristiriitojen välttely.
– Muutosta ei haluta, vaan sitä jopa pelätään. Itse asiassa juuri yhteiskunnan nopea muuttuminen on ollut mukana synnyttämässä fundamentalismia. Muutokset tuntuvat joistakin niin nopeilta, että niitä yritetään jarruttaa tarrautumalla perinteeseen ja haikailemalla mennyttä, jota ei oikeasti ehkä koskaan ollutkaan.
– Jotkut uskontopsykologit ovat esittäneet, että mustavalkoinen uskonnollisuus heijastaisi ihmisen mielen yleistä mustavalkoisuutta. On epäilty, että fundamentalistinen henkilö tyytyisi elämän ja kuoleman kysymyksissä helppoihin vastauksiin, koska niiden syvällinen pohdiskelu herättäisi liiallista ahdistusta. Fanatismiin taipuvaiset välttelevät näin myös elämän rajallisuuteen liittyvää epävarmuutta.
Lue lisää www.sana.fi
