Tänä päivänä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päätöksentekoa pyritään tekemään mahdollisimman läpinäkyväksi ja seurakuntaneuvostojen kautta siihen pääseekin osallistumaan moni seurakuntalainen. Myöhäiskeskiajalla tilanne oli toinen.
-Tavallinen seurakuntalainen tuskin tiesi mitään kirkollisesta hallintorakenteesta. Hän kuului omaan seurakuntaansa ja tiesi, kuka on tuon seurakunnan kirkkoherra, Turun yliopiston historian apulaisprofessori Kirsi Salonen kertoo.
Myöhäiskeskiajan roomalaiskatolisen kirkon hallintorakenne jakaantui useisiin kerroksiin aina paavista paikalliseen seurakuntapappiin saakka.
-Ylhäällä oli Paavi, hän oli yksinvaltias. Hallinnossa Paavilla oli apunaan kuuria, joka oli ikään kuin hovi. Tähän kuuriaan kuului erilaisia hallintovirkamiehiä, kuten Paavin nimittämät kardinaalit. Kardinaalien jälkeen tulivat kirkkoprovinssit, jotka olivat jakaantuneet hiippakuntiin ja hiippakunnat edelleen seurakuntiin, Kirsi Salonen selvittää.
Pitkälle vietyä hallintorakennetta edellytti Roomalaiskatolisen kirkon valtaisa vaikutusalue.
-Roomalaiskatolinen kirkko oli levittäytynyt koko tunnettuun läntiseen maailmaan. Vaikka Lähi-Itä oli muslimien vallassa, olivat edelleen ainakin nimellisesti vielä olemassa Jerusalemin ja Antiokian hiippakunnat. Roomalaiskatolinen kirkko olikin levinnyt alueelle noin Suomesta Portugaliin ja Jerusalemista Islantiin. Löytöretkien jälkeen kirkko levittäytyi hyvin nopeasti myös Amerikkaan, apulaisprofessori Kirsi Salonen kertoo.
Mitä tapahtui vuosittaisissa pappeinkokouksissa? Entä kuinka valtaisan kirkon rahoitus oli järjestetty? Miten reformaatio muutti kaikkea tätä? Kuuntele lisää Armoa 2017 –ohjelmassa Radio Deissä torstaina klo 9:05. Uusinta klo 13:05. Ohjelmasarjan menneet osat löydät Radio Dein ohjelma-arkiston Armoa 2017 –osastolta.
