Kirjoittanut
Asiantuntija ei käytä mielellään rasismi-sanaa. Romaninuorilla esiintyy paikoin vaikeuksia kokea helluntaiseurakuntien nuorisotyötä kodikkaaksi.
Positiivinen eriarvoistaminen on nykyisin oikeastaan isompi ongelma kuin varsinainen eriarvoistaminen, helluntaiseurakuntien romanijärjestö Elämä ja Valo ry:n toiminnanjohtaja Tino Grönfors kuvailee.
Positiivisella eriarvoistamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön tausta tai esimerkiksi etnisyys nostetaan tarpeettomasti esiin ja henkilö nähdään vain oman ryhmänsä edustajana. Ilmiöstä käytetään myös nimityksiä eksotisointi tai positiivinen rasismi.
– Vaikka halutaan osoittaa myönteistä huomiota, tapa saattaa leimata romaneja. Kiitellään, että romanisisaret ovat leiponeet, tai nämä hienot romaniveljet tulevat nyt laulamaan, Grönfors kuvailee.
– Kentältä kuuluu jonkin verran toivetta siitä, että olisi hienoa, jos voisi olla vain vaikkapa Tino, tavallinen seurakuntalainen.
Huomattava osuus Suomen noin 10 000 romanista osallistuu jollakin tavalla helluntaiseurakuntien toimintaan, osa seurakunnan aktiivisina jäseninä omalla paikkakunnallaan.
”Ei nuortenilloista pidä sen vuoksi tehdä vanhoja herätyskokouksia, että niissä romanitkin viihtyisivät.”
Kaiken kaikkiaan tilanne seurakunnissa on Tino Grönforsin mukaan hyvässä kunnossa ja varsinaista rasismia ilmenee hyvin vähän. Grönfors ei mielellään edes käytä rasismi-sanaa.
– Puhuisin mieluummin eriarvoistamisesta.
Osaltaan kyse on suomalaisuuden muutoksesta.
– Seurakuntien monimuotoistuessa uusia kulttuureja on tullut mukaan. Romanien erilaisuus on hälventynyt.
– On opittu yhä paremmin ymmärtämään, ettei seurakunta koostu vain suomalaisesta pääväestöstä.
Kauhavan helluntaiseurakunnan pastori Jukka Rahkonen ja toimintaan aktiivisesti osallistuva Rainer Isberg ovat tehneet seurakunnassa läheistä yhteistyötä muutaman vuoden ajan.
– Ainakin täällä Etelä-Pohjanmaalla asiat ovat seurakunnissa hyvin, sen voin romanimiehenä sanoa, Isberg, 25, kuvailee.
– Uskovat romanit pyrkivät elämään niin, ettei olisi mitään erottavia tekijöitä pääväestön kanssa. Poikkeuksiakin voi olla, emme me aina ole niin pyhiä kuin miltä joskus vaikuttaa, Isberg naurahtaa.
Jukka Rahkonen myöntää, että ”valkolaisella” kristityllä voi olla taustalla romaneihin kohdistuvaa skeptisyyttä ja pelkoakin.
– Sen olen huomannut eri tilanteissa, että tuki romaninuorille on oltava erilaista kuin pääväestöllä.
– Haasteet ovat molemminpuolisia; että saadaan syntymään luontevaa ja läheistä kanssakäymistä.
Rahkonen, 43, on viime vuosina itse toiminut romanityössä ja lähti mukaan myös Elämä ja Valo ry:n hallitukseen.
– Pakko meidän on tehdä jotain. Romanien nuorta sukupolvea on kutsuttava uskoon ja seurakuntaan.
”Romanien usko on konservatiivista ja asiat koetaan hyvin dramaattisina.”
Nuorten romanien arki on nykyisin lähtökohtaisesti hyvin samanlaista pääväestön opiskelevien nuorten kanssa. Seurakunnassa kasvaneita romaneja on toiminnassa mukana paljon eri puolilla Suomea.
Tino Grönfors mainitsee kaksi romaninuoriin liittyvää erityiskysymystä.
– Romanien usko on edelleen konservatiivista ja asiat koetaan hyvin dramaattisina. Tämä näkyy siinä, että ollaan uskossa kirkkaasti ja tosissaan, mutta jos tapahtuu jokin lankeemus, ajatellaan, että nyt ei enää ollakaan uskossa ja jäädään pois seurakunnasta.
Elämä ja Valo ry:ssä on viime vuosina panostettu nuorten kohtaamiseen ja myös keskusteluihin uskossa elämisestä.
– Ei usko siihen lopu, jos kompastelemme ja lankeamme, vaan se kaikki voi olla osa kristittynä kasvamista.
Toinen erityispiirre Grönforsin mukaan liittyy siihen, että romaninuori kasvaa usein kotona perinteitä arvostavaan hengellisyyteen. Nykyaikaiset nuortenillat eivät välttämättä resonoi nuorten hengellisen identiteetin kanssa.
– Vaikka monet nuoret romanit ovat muiden mukana nuortenilloissa, monet saattavat silti tuntea olevansa enemmän kotonaan herätyskokouksessa tai aamukokouksessa. Lauletaan esimerkiksi mieluummin vanhoja lauluja.
Perinteisessä romanityössä, kuten kotivierailuilla, saattaa nykyisin olla mukana seurakunnan nuorisotyöntekijä. Näin pyritään luomaan siltaa perheen nuoriin ja tulemaan tutuiksi.
– Ei nuortenilloista pidä sen vuoksi tehdä vanhoja herätyskokouksia, että niissä romanitkin viihtyisivät, Grönfors naurahtaa.
– Mutta jotain yhteyttä olisi hyvä etsiä.
”Seurakuntamallimme on vientituote”
Suomalaiset romanit ovat tehneet vuosia työtä Itä-Euroopassa, jossa romanit ja pääväestö kokoontuvat eri seurakunnissa.
– Pohjoismainen malli, jossa romanit ja pääväestö ovat samassa seurakunnassa, on ollut vahva vientituote, Elämä ja Valo ry:n toiminnanjohtaja Tino Grönfors kuvailee.
Suomalaiset ovat osaltaan tehneet asennemuutostyötä, ja ensimerkkejä siitä, kuinka romaniperheitä on kotiutunut perinteiseen pääväestön helluntaiseurakuntaan, löytyy paikoin runsaastikin.
– Tämän puolesta olemme pyrkineet vahvasti puhumaan.
Valko-Venäjällä yhdessä helluntaiseurakunnassa on jo romanitaustainen pastori, mitä Grönfors kuvailee ”positiiviseksi ääritapaukseksi”.
Suomessa romanit eivät ole koskaan halunneet muodostaa omia seurakuntia romaneille.
– Erilaisuus on rikkautta. Aina on todettu, että kiitos Jumalalle siitä, että meillä ei ole romaniseurakuntia. (AT)
