Kirjoittanut
Kasteet helluntaiseurakunnissa putosivat kolmanneksella vuodessa. Liikkeessä mietitään nyt syitä romahdukseen.
Helluntaiseurakunnissa on tammikuussa hämmästelty viime vuoden varsin matalia kastelukuja. Liike on tottunut hieman ylpeänäkin raportoimaan hienoisesta kasvustaan aikana, jolloin kirkot menettävät jäseniään. Viimeisen kahden vuoden aikana suomenkielisten helluntaiseurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä on pudonnut muutaman sadan jäsenen vuosivauhtia. Seurakuntiin kuuluu noin 46 000 ihmistä. Mukana luvussa eivät ole seurakuntien piirissä olevat kastamattomat lapset ja nuoret. Helluntaiseurakuntien kokonaisvahvuuden arvioidaan perheet huomioiden olevan 60 000 – 70 000 ihmistä. Kokoluokka on suunilleen sama kuin ortodoksisella kansankirkolla.
Herätysliikkeessä on totuttu viime vuosina jopa kasvaviin kastettujen määriin, ja vuoden 2017 kastettujen luku 945 antoi aihetta jännittää, mentäisiinkö vuonna 2018 jälleen tärkeän rajapyykin yli: edellisen kerran yli tuhannesta vuotuisesta kastetusta iloittiin parikymmentä vuotta sitten.
Toisin kävi: vuonna 2018 suomenkielisissä helluntaiseurakunnissa kastettiin vain 651 henkilöä. Lukema on historiallisen pieni, vaikka luvusta puuttui joitakin marras-joulukuun kasteita, ja myös seurakuntakentän ilmoittamisaktiivisuudessa on toivomisen varaa.
Kentällä tuntuu silti olevan pääosin hyvin hiljaista kasterintamalla. Kasteet painottuvat jo valmiiksi suuriin seurakuntiin, joskin joukossa on yleensä vuosittain jokin yllättäjä pienten seurakuntien sarjasta, kuten tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaan Raahe.
– Suomessa on yli sata suomenkielistä helluntaiseurakuntaa, jossa ei viime vuonna kastettu yhtään ihmistä, tilastot laativa Seurakuntaopas-kirjan toimittaja Raimo Kivikangas toteaa.
Haasteena sitoutuminen
Toissa viikolla Ristin Voitossa (2/2019) arvioitiin romahduslukujen taustalla olevia tekijöitä.
Lahden helluntaiseurakunnan johtavalla pastorilla Pekka Toivaisella oli esittää romahdukselle yksi selitys: turvapaikanhakijoiden kääntymykset ja kasteet peittivät pariksi vuodeksi sen tosiasian, että kantasuomalaisia hakeutuu kasteelle aiempaa vähemmän.
Nyt kun herätys maahanmuuttajien parissa on vaimentunut, totuus ”arkisemmista” kastemääristä lyö silmille.
Seurakuntakenttää Hyvä Sanoma ry:n koordinaattorina seuraava Helena Kärkkäinen on aistinut, että perusopetus kasteesta on monissa seurakunnissa puutteellinen.
– Kaikesta huomaa, että julistuksen painopiste kasteelle innostamisesta on sivuutettu.
Muitakin trendejä löytyy, jotka eivät tue kasteelle menemistä.
– Ihmisiä kyllä tulee uskoon, mutta nykyihminen ei halua sitoutua. Uskoontulo on kyllä jees, mutta seurakuntaan liittyminen kasteen kautta koetaan vaikeana asiana, Kärkkäinen sanoo.
”Yhteiskristillisyys hämärtää”
Seinäjoen helluntaiseurakunnan pastori Markku Tuppurainen nosti toissa viikon uutisessa esiin toisen trendin, joka ei tue uskovien kasteen toteutumista.
– Helluntaiseurakuntina olemme tehneet paljon yhteiskristillistä työtä, ja meillä on hyvät välit muiden seurakuntien kanssa. Se on hyvä asia, mutta samalla ihmiset ovat ehkä alkaneet ajatella, ettei kasteella ja Pyhällä Hengellä täyttymisellä ole väliä, Tuppurainen sanoi.
Helluntaiseurakuntien neuvoa-antavien vanhinten puheenjohtaja Kauko Vehniäinen tunnistaa tilanteen.
– Uskoon tulon ja kasteen kysymykset hämärtyvät helposti yhteiskristillisyydessä.
Vehniäinen puhuisi mieluummin yleiskristillisyydestä, johon seurakuntien rajat ylittävässä toiminnassa usein päädytään.
– Pohjimmiltaan tällainen suuntaus on myönteinen. Meillä on paljon yhteistä perimää eri seurakuntien ja kirkkojen kristittyjen kanssa.
Muita ei enää haluta sulkea pois
Kokouksissa ja jumalanpalveluksissa kävijät alkavat Vehniäisen havainnon perusteella olla yhä useammin perusluonteeltaan hyvin yhteiskristillisiä. Sellainen kristitty, joka olisi hyvin voimakkaasti ja muut poissulkevasti jonkin kirkon tai yhteisön jäsen, alkaa olla harvinaisuus.
Kastekysymystä ei voi käsitellä pohtimatta helluntailaista identiteettiä. Venhiäinen on huomannut, että nykyhelluntailainen usein nimeää itsensä mieluummin vaikkapa kristityksi kuin helluntailaiseksi.
– On hyvä kysymys, että miten nykyisin määritellään helluntailaisuus. Onko kyse kasteesta, seurakunnan jäsenyydestä, Pyhän Hengen kasteesta, vai mistä.
Neuvoa-antavat vanhimmat, joissa on edustaja kaikista maakunnista, on ottanut kantaa selkeämmän ja perusteellisemman kasteopetuksen puolesta helluntaiseurakunnissa. Ryhmä käyttää ääntä helluntaiseurakuntien Paimen Plus -lehdessä ja yhteisissä tapaamisissa, kuten Syyspäivillä.
”Ei vastakkainasettelulle”
Yhteiskristillisyyden ongelmana voidaan nähdä helluntailiikkeen kannalta siis se, ettei se ainakaan Suomen oloissa ohjaa ihmisiä kastekysymyksen äärelle – pikemminkin päinvastoin.
Toinen uskovien kasteen kannalta kriittinen tekijä on se, että Suomi alueena kuuluu luterilaiseen kulttuuripiiriin.
– Luterilainen perusta on kulttuurina, tulkintana ja käytäntönä sitkeä. Kasteasiassa ei silti pidä luoda provosoivaa vastakkainasettelua, vaan tuoda esiin omassa opetuksessamme se, miksi katsomme uskovien kasteen olevan Raamatun malli.
Myös toisen helluntailiikkeen identiteetin kannalta tärkeän asian, Pyhän Hengen kasteen suhteen liikutaan Vehniäisen mukaan Suomessa samanlaisten kysymysten äärellä. Henkikastetta saatetaan pitää helluntailaisten erityispiirteenä, jota ei ole tarpeen tavoitella.
– Tässäkään asiassa ei kuitenkaan ole mielekästä alkaa puhua yhteiskristillisyyttä vastaan. Seurakunnissa pitäisi syttyä jano, jossa ihminen alkaa kaivata Pyhän Hengen täyteyttä.
– Kokemukseni mukaan niille, jotka ovat saaneet kokea henkikasteen, myös uskovan kaste tulee herkemmin mieleen. Nämä kaksi asiaa tuntuvat kulkevan käsi kädessä.
Perusopetus kuntoon
Kauko Venhniäinen ja Helena Kärkkäinen uskovat, että kasteasiassa on yhä uudelleen palattava perusteisiin: seurakunnissa tarvitaan asiasta jatkuvasti laadukasta opetusta.
– Vielä 1980-90 -luvuilla asia oli koko ajan esillä seurakunnissa. Ihimisiä kehotettiin menemään kasteelle. Julistus on tässä asiassa heikentynyt, Kärkkäinen arvioi.
Kärkkäinen suosittelee uskon perusteisiin pureutuvan kurssin toteuttamista seurakunnissa. Niissä uskon ja kasteen kysymykset voidaan selvittää paneutuen.
– Ihminen huomaa itse Raamatusta, että hän tarvitsee kasteen. Tämän oman pohdinnan tuloksena syntynyt ratkaisu on myös kestävä.
”Aidolle on aina tilausta”
Helluntaiseurakuntien pastorit kommentoivat viime viikolla nimettömässä kyselyssä väittämiä liittyen uskovien kasteeseen ja Pyhän Hengen kasteeseen.
Väittämä 1: ”Yhteiskristillinen ajattelutapa ei Suomessa tue opetusta uskovien kasteesta. Luterilaisessa kulttuurissa on luonnollista jätää kaste ottamatta.”
”Pitää paikkansa. Oma vahva identiteetti taas tukee sitä. Samoin ehtoollisen pitäminen suljettuna, kastettujen uskovien yhteytenä.”
”Kyllä tämä vaara on todellinen. Yhteiskristillisessä viitekehyksessä kasteasiaan ei tule otettua kovin voimakasta kantaa, ja se jätetään henkilön omantunnon ratkaistavaksi. Yksi kaste -ajatus vaikuttaa monen mielessä ja lapsina kastetut uskoontulleet herkästi taipuvat ajattelemaan sen riittävän omalla kohdalla.”
”Väittämä on epätosi. Yhteiskristillisyys on lähtökohtaisesti toisten kunnioittamista, eikä yhteisissä tilanteissa tuoda oppikiistoja esille. Luterilainen kulttuuri on mielestäni jo murentunut niin, ettei se hallitse yhteiskuntaa, eikä luterilaisella opetuksella ole suurtakaan vaikutusta uskovien kastekäytänteihin.”
”Näin voi helposti käydä, jos yhteiskristillisessä toiminassa mukana oleva yhteisö ei ole selvittänyt itselleen kasteteologian perusteita ja omaa teologista identiteettiään.
”Väittämä on tarkoitushakuinen. Kristittyjen yhteys ei yleensä keskity aiheisiin joista eri tunnustuskunnat ajattelevat ja opettavat eri tavoin.”
”Yhteiskristillisessä ajattelutavassa ei keskitytä eroavuuksiin vaan asioihin, jotka yhdistävät kristittyjä. Jokainen voi oman seurakuntansa raameissa opettaa ja toimia vakaumuksensa mukaan.”
”Pitää paikkansa. Olen keskustellut asiasta useamman nuoren aikuisen kanssa, ja jotkut heistä ovat sanoneet, että he eivät halua laittaa eri seurakuntia hengelliseen paremmuusjärjestykseen. Kasteelle meno näiden henkilöiden mielestä tarkoittaisi sitä.”
Väittämä 2: ”Yhteiskristillinen ajattelutapa ei tue opetusta Pyhän Hengen kasteesta. Oppia henkikasteesta pidetään helluntai-karismaattisena erityispiirteenä, johon ei koeta tarvetta sitoutua.”
”Olen tästä väitteestä osittain eri mieltä. Pyhän Hengen kasteen opetus on tosiaankin hyvinkin laajalle levinnyttä karismaattisen uudistuksen kautta eikä siis itsessään anna tarvetta sitoutua johonkin seurakuntaan.”
”Pyhästä Hengestä tuntuu jopa olevan helpompi puhua kuin kasteesta. Lieneekö tähän vaikuttanut muun muassa Hengen uudistus kirkossamme -liike. Kyllä luterilaisetkin kaipaavat Pyhää Henkeä.”
”Tapaamistani luterilaisista enemmistö ovat sitoutuneet oppiin Pyhän Hengen kasteesta, eivätkä pidä sitä helluntai-karismaattisena erityispiirteenä.”
”Luterilainen käsitys on, että kasteessa tullaan osallisiksi Pyhästä Hengestä. Täysin epäraamatullinen käsitys. Samalla käsitys Pyhän Hengen kasteen merkityksestä ja tärkeydestä on myös meillä hellareilla mennyt hukkaan.”
”Mielestäni yhteiskristillisyydellä on voinut olla myönteinen vaikutus siihen, että Pyhän Hengen toiminta on alkanut kiinnostaa kaikkia seurakuntia. Arvostammeko me itse Raamatun opetusta Pyhän Hengen toiminnasta, se on meidän omissa käsissämme.”
”Pidän väittämää totena. Surullista kyllä, myös helluntaiseurakuntien sisällä on ennakkoluuloja ja pelkoja liittyen Pyhän Hengen toimintaan ja siitä opettamiseen. Kaikki helluntaiseurakuntiin kuuluvat eivät pidä esimerkiksi kielillä puhumista totena.”
”Tässä on paljon vaihtelua. Aidolle on tilausta joka suunnassa.”
