Kaksipäiväisen tapahtuman pääpuhujana oli amerikkalainen evankelista ja motivaatiopuhuja Nick Vujisic, joka on vuosikausia hämmästyttänyt kuulijoitaan ympäri maailmaa rohkaisevalla ja innostavalla viestillään.
Jerusalemin yhdistymisen 50. juhlavuoden kunniaksi vuonna 2017 perustettu Jerusalemin rukousaamiainen (Jerusalem Prayer Breakfast) keräsi kesäkuun alussa n. 300 poliitikkoa, liike-elämän edustajaa, pastoria ja järjestöjohtajaa 38 maasta rukoilemaan rauhaa Jerusalemiin ja edistämään kristittyjen ja juutalaisten keskinäistä yhteisymmärrystä ja sovintoa.
Kaksipäiväisen Waldorf-Astoria -hotellissa pidetyn tapahtuman pääpuhujana oli amerikkalainen evankelista ja motivaatiopuhuja Nick Vujisic, joka on vuosikausia hämmästyttänyt kuulijoitaan ympäri maailmaa rohkaisevalla ja innostavalla viestillään siitä huolimatta – tai juuri siksi – ettei hänellä itsellään ole käsiä eikä jalkoja.
Tapahtuma alkoi Israelin parlamentissä Knessetissä järjestetyllä vastaanotolla, jota isännöivät kansanedustajat Tatiana Mazarsky ja Gila Gamliel, jotka molemmat ovat perustajajäseniä parlamentin Jerusalem Prayer Breakfast Caucus -ryhmässä. Vastaanotolla puhui myös Knessetin puhemies Mickey Levy, maan entinen pääministeri Benjamin Netanyahu, USA:n edellinen Israelin-suurlähettiläs David Friedman sekä Jerusalemin rukousaamiaisliikkeen perustajat, Yhdysvaltojen ent. kongressiedustaja Michele Bachmann, ent. Knessetin jäsen Robert Ilatov sekä järjestön johtaja Albert Veksler. Tilaisuus päättyi Nick Vujisicin voimalliseen rukoukseen Netanyahun ja muiden israelilaisten poliitikkojen ympäröimänä. Voit katsoa rukouksen klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
Ohjelmassa oli myös amerikkalaisen taiteilijan Max Greiner Jr:n veistämän pronssisen Juudan leijona -patsaan paljastusseremonia Bloomfield Gardenissa. Tilaisuudessa puhuivat Nick Vujisicin lisäksi mm. Jerusalemmin kansainvälisistä suhteista vastaava varapormestari Fleur Hassan-Nahoum, Israelin entinen YK-suurlähettiläs Danny Danon, sekä rabbi Pesach Wolicki Center for Jewish-Christian Understanding and Cooperation -järjestöstä.
Polttavan auringon alla pidetystä tilaisuudesta siirryttiin Israelin ulkoministeriön viileään auditorioon, jossa delegaatio tapasi maan varaulkoministerin Idan Rollin, ministeriön uskontosuhteista vastaavan osaston johtajan Shuli Davidovichin sekä antisemitismin torjunnan ja holokaustin muiston osaston johtajan johtajan Ruth Cohen Darin.
Ensimmäisen päivä päättyi hotellilla pidettyyn musiikkivoittoiseen iltatilaisuuteen, jonka pääpuheesta vastasi Nick Vujisic.
Antakaa meille anteeksi!
Varsinainen rukousaamiainen osui torstaiaamulle 2.6., ja sen ehdoton kohokohta oli Nick Vujisicin puheenvuoro, jonka aluksi hän pyysi paikalla olleita rabbeja seisomaan.
– Kristittyjen puolesta pyydän, antakaa meille anteeksi tietämättömyytemme, antakaa meille anteeksi itsekkyytemme, antakaa meille anteeksi välinpitämättömyytemme. Antakaa meille anteeksi, että olemme olleet kuuroja ja sokeita, antakaa meille anteeksi!
Vujisicin painokas anteeksipyyntö sai paikalla olleet sekä juutalaiset että kristityt kyyneliin.
Vahvaa hengellistä antia edusti myös Betlehemissä toimiva arabipastori Naim Khoury, joka kertoi, että hänen tultuaan uskoon, Vanhaa testamenttia pidettiin hänen seurakunnassaan juutalaisten kirjana, jota ei ollut syytä lukea.
– Ymmärsin kuitenkin, että Jeesus sanoi, ettei hän tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, vaan toteuttamaan, ja siolloin ymmärsin, ettei kukaan voi muuttaa, mitätöidä tai kieltää Vanhan testamentin ilmoitusta Jumalan valitusta kansasta.
– Jumala puhui minulle, että jos haluat saada siunauksen palvelustyöllesi, sinun tulee puhua omalle kansallesi liitostani Abrahamin kanssa. Ja minä olen puhunut, mutta se on aiheuttanut suuria ongelmia ja oma kansani on torjunut sen.
Pastori Khouryn kirkkoon on tehty pommi-isku 14 kertaa ja häntä kohtaan on tehty ampumalla murhayritys, mutta tällä hetkellä hänen kirkkonsa on suurin evankelinen arabiseurakunta alueella. Lisäksi hän on istuttanut neljä arabiseurakuntaa eri puolille Israelia ja Länsirantaa.
– Kaikesta tästä annan kunnian Jumalalle!
Yksi tapahtuman mielenkiintoisimpia esityksiä oli amerikkalais-israelilaisen menestyskirjailijan Joel Rosenbergin puheenvuoro, jossa hän kertoi yksityiskohtaisesti vierailuistaan Egyptin presidentin, Jordanian kuninkaan sekä Saudi-Arabian ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien kruununprinssien luona yhdessä USA:n evankelisten johtajien kanssa. Rosenberg kuvailee matkojaan ja niiden merkityksiä 2021 ilmestyneessä kirjassaan Enemies and Allies.
Suomesta vähäinen osanotto
Aiemmista vuosista poiketen Suomesta oli tällä kertaa varsin pieni osanottajajoukko, vain kuusi. Mukana olivat Israelin Suomen-kunniakonsuli Fredrik Ekholm vaimonsa Kerstinin kanssa, European Coalition for Israel -järjestön puheenjohtaja Tor G Gull vaimonsa Ingerin kanssa, Guatemalan Suomen-kunniakonsuli Peter Didrichsen sekä Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja Risto Huvila.
Rukousaamiaisen perustajajäseniin kuuluva Fredrik Ekholm kuvailee tapahtuman merkitystä seuraavasti:
– Aloimme alkuvuodesta 2017 rukoilla tapahtuman järjestämisen puolesta ja koimme että olisi aivan uskomatonta, jos tällainen tapahtuma toteutuisi yhdessä juutalaisten ja kristittyjen kanssa, koska alussa oli paljon vastustusta.
– Jerusalemin rukousaamiainen on valtavan tärkeä profetaalinen liike, jonka puitteissa voimme rukoilla profetian täyttymistä Israelin, Jerusalemin ja juutalaisen kansan kohdalla, ja tällä kertaa Israelin puolelta oli mukana sekä hallituksen että opposition korkean tason edustajia.
– On tärkeätä, että kansakunnat kytkeytyvät Israelin profeetalliseen kohtaloon ja osallistujat voivat viedä kokemuksensa ja ymmärryksensä kotimaihinsa.
Seuraavaa rukousaamiainen järjestään Jerusalemissa 6.-8.6.2023.