”Tarina on usein samanlainen. Ollaan oman kylän pellolla töissä. Yhtäkkiä alkaa kuulua laukauksia”, suomalaisasiantuntija kertoo Nigerian kristittyjen vaikeasta tilanteesta.

Keskiafrikkalainen Nigeria innostaa monia länsimaisia ihmisiä. 

Lagosin miljoonakaupungin kaduilla voi tuntea kansainvälisen metropolin sykettä. Bisneskortteleiden pilvenpiirtäjien lomassa kulkee siististi pukeutuneita ammattilaisia. Guineanlahden rannikolta pumpattava öljy on luonut maahan vaurautta ja afrikkalaista keskiluokkaisuutta, olkoonkin, että juuri öljyyn liittyvät myös maan kroonistuneet ympäristö- ja ihmisoikeusongelmat. 

Monet rannikkoalueen hotellit, resortit ja lomakeskukset ovat korkeatasoisia, ja normaalioloissa niihin saapuu turisteja kaikkialta maailmasta. Nigerian pääkieli on siirtomaa-ajan perintönä englanti. 

 

Nigeriasta on muodostunut myös yksi afrikkalaisen kristillisyyden tärkeimmistä keskuksista. Esimerkiksi Lagosissa on lukuisia länsimaalaistyylisiä, keskiluokkaisia megaseurakuntia sekä lukematon määrä pienempiä kirkkoja ja ryhmiä, paikoitellen jokaisessa kadunkulmassa. 

Monet viime vuosikymmenien missiotyön hedelmät esimerkiksi Reinhard Bonnken suurkokouksissa on poimittu talteen juuri Nigeriassa. Moni alueella vieraillut länsimainen kristitty sanoo, että jos haluaa vetäytyä hetkeksi täydelliseen uskonkuplaan, kannattaa matkustaa Nigeriaan. 

– Ajattelin itse pitkään, että Nigeriaan jos jonnekin ei tarvita enää yhtään mitään, Marttyyrien Äänen Suomen osaston toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen sanoo hymyillen. 

Guineanlahden rannikon rauhallisilta ja afrikkalaisella mittapuulla vaurailta seuduilta kulkee useita teitä kohti pohjoista. 

Mitä kauemmas pohjoiseen siirrytään, sitä selvemmin konkretisoituu suuren, 205 miljoonan asukkaan Nigerian kahtiajakautuneisuus. Kaksi kolmesta nigerialaisesta hankkii elantonsa maataloudessa, ja samansuuruinen osuus kansasta elää myös absoluuttisessa köyhyydessä, eli alle yhdellä Yhdysvaltain dollarilla päivässä. 

Pohjoiseen siirryttäessä alkaa näkyä myös toinen nigerialaisia jakava teema. Prosentuaalisesti noin puolet kansasta on kristittyjä, puolet muslimeja. Pohjoisessa muslimit ovat enemmistönä. 

Islam on kiristänyt otettaan Nigeriasta. Liittovaltion 32 osavaltiosta muslimienemmistöisiä on kaksitoista. Ne ovat alkaneella vuosituhannella siirtyneet eriasteisesti soveltamaan sharia-lakia, osa täysimittaisesti, osa väljemmin. 

Samojen osavaltioide

alueella operoi myös Boko Haram -militia, joka on Isisin romahdettua Lähi-idässä muodostunut maailman pelottavimmaksi islamistiseksi liittoumaksi. 

 

– Viime vuonna Nigeriassa tapettiin maailmassa toiseksi eniten kristittyjä, Hannu Lahtinen kertaa. 

Open Doors -järjestön listalla Nigeria nousi viime vuonna yhdeksänneksi edellisvuoden sijalta 12. Vuosien saatossa on tapettu kymmeniä tuhansia kristittyjä. 

Vaino on viime vuosina muuttunut yhä rakenteellisemmaksi ja hyväksyttävämmäksi. Pohjoisen kristityt ovat muun muassa alkaneet pukeutua ”islamilaisemmin” välttääkseen väkivaltaa. 

 

Lapset ovat nähneet jotain sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi nähdä. 

 

Hannu Lahtinen korostaa, että kyse ei ole vain jonkin hataran asejoukon satunnaisesta riehumisesta, vaan islam alkaa saada koko pohjoista aluetta otteeseensa. 

Nigerian islamisaatio otti harppauksen vuonna 2015, kun presidentiksi valittiin islamilaisen APC-puolueen Muhammadu Buhari. Muslimien määrä valtionhallinnossa, poliisissa ja oikeuslaitoksessa on kasvanut koko maassa. 

 

Marttyyrien Ääntä ja Hannu Lahtista harmittaa, että maailman huomio ei tunnu kohdistuvan Nigerian tilanteeseen. 

– Kiinan uiguurit ja Myanmarin rohingyat, jotka ovat molemmat muslimikansoja, tuntuvat nyt olevan kaikkien huulilla. 

Lahtinen kuvailee, kuinka uutisoinnissa käytetään usein korrektisoivia ja eksotisoivia sanoja. Keski-Nigerian kristittyjen kimppuun verisesti viime vuosina hyökänneitä fulaneita kuvaillaan paimentolaisiksi, ja vainoiskujen syyksi kerrotaan ”maakiistat”. Uutisia seuraavalle syntyy mielikuva oikeuksiensa puolesta taistelevasta alkuperäiskansasta. 

– Fulaneilla on kuitenkin aivan selkeä islamistinen agenda. He sanovat, että emme lepää, ennen kuin vääräuskoiset on tapettu. 

 

Marttyyrien Ääni on vahvistanut toimintaansa Nigeriassa. Avun kohteena on orpoja ja leskiä, joiden perheenjäseniä on tapettu iskuissa. 

Hannu Lahtinen kertoo vierailustaan Dogo Nahawassa, jossa toimii nykyisin koulu orvoille lapsille ja nuorille. 

– Koulu on joukkohaudan lähellä, jossa lepää viisisataa ihmistä. Heidät tapettiin yhdessä yössä vuonna 2009, Lahtinen kuvailee. 

– Lapset ovat nähneet jotain sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi nähdä. Osa on joutunut todistamaan, kun omat vanhemmat ja sisarukset on tapettu. 

Pakolaisleireillä oleskelee tuhotuista kylistä paenneita leskiä ja lapsia. 

– Tarina on usein samanlainen. Ollaan oman kylän pellolla töissä. Yhtäkkiä alkaa kuulua laukauksia ja Allāhu akbar -huutoja. Sitten tapetaan miehet, naiset, lapset. Muutamat pääsevät pakenemaan ja nyt he ovat leirillä, Hannu Lahtinen kuvailee murheellisena. 

Olot pakolaisleireissä ovat kammottavat. Hygieniataso on heikko, samoin ruoka ja juoma. 

– Olin mukana myös paikallisten pastorien päivässä. Oli järkyttävää nähdä, kuinka jotkut olivat vammautuneet vakavasti iskuissa. Ja he olivat ne, jotka olivat jääneet henkiin. 

 

Fulaneilla on aivan selkeä islamistinen agenda. 

 

Yhdistys on hankkinut peltoja turvallisemmilta alueilta. Lesket tekevät työtä ja rakentavat uutta elämää. 

Pohjois-Nigeriassa on alkanut kuulua myös toisenlaisia hyviä uutisia. Sekä fulanien että Boko Haram -taistelijoiden joukoissa on alkanut tulla ihmisiä uskoon. 

Koillisalueen kahdeksan miljoonan ihmisen kanuri-heimon keskuudessa on ollut vanhastaan vain yksittäisiä kristittyjä. 

– Juuri kanurit ovat kehuskelleet olevansa kovempia muslimeja kuin arabit. Boko Haramkin syntyi heidän keskuudessaan, Hannu Lahtinen kertoo. 

Uskoon tulleista kanureista on tietysti tullut heistäkin vainon kohteita. 

– Tapasin juuri erään evankelistan, jonka vaimo ja lapset on ryöstetty. Hänetkin on määrätty tapettavaksi tavattaessa. 

Hannu Lahtinen liikuttuu kertoessaan, millaista oli olla pakolaisleirin rukouskokouksessa. 

– Siellä kysyttiin, kuinka moni haluaa kaikesta huolimatta siunata vainoajia ja rukoilla heidän puolestaan. Kaikki kädet nousivat ja ihmiset rukoilivat palavasti murhaajien, raiskaajien ja kiduttajien puolesta. 

– Sellaista hetkeä ei voi unohtaa. 

 

Juttu on julkaistu alun perin Ristin Voitossa huhtikuussa 2021 (RV 13-14/2021).

 

Naomi: Kaksi vuotta piileskelyä vuoristossa 

Naomi oli peltotöissä maatilkullaan kaupungin ulkopuolella, kun hän kuuli kaukaisia ampumisen ääniä. Hän ja muut naiset säntäsivät oitis juoksuun kohti kaupunkia, mutta Boko Haramin taistelijat saivat heidät kiinni. Heidät uhattiin tappaa, elleivät he kieltäisi uskoaan. 

Naomi rukoili heitä antamaan hänen mennä ja kertoi olevansa kolmen lapsen leskiäiti. Joukkion johtaja sääli häntä ja antoi naisten jatkaa matkaansa. 

– En voinut ajatella mitään muuta kuin lapsiani. Aloin juosta, Naomi kertoo. 

Naomi juoksi ohi mestattujen ruumiiden ja etsi epätoivoisena lapsiaan. Heidät löydettyään he pakenivat vuorille, missä he tapasivat muita samasta kaupungista paenneita piileskelemässä hyökkääjiltä. Lasten nukkuessa luolissa heidän vanhempansa pitivät vahtia luolien suulla. 

 

Vuosia aiemmin aviomiehensä kuoltua Naomi ja hänen kolme pientä lastaan olivat muuttaneet Naomin vanhempien luo Koillis-Nigerian Bornon osavaltioon, enimmäkseen kristittyjen asuttamaan yhteisöön. Naomi yritti rakentaa elämäänsä uudelleen. 

Muutamat ensimmäiset päivät Naomi ja muut paenneet söivät vuorilla löytämiään syömäkelpoisia kasvien lehtiä. He yrittivät palata koteihinsa, mutta vain muutaman tunnin kuluessa ampumisen äänet alkoivat jälleen lähestyä. Boko Haram ei ollut lähtenyt pois alueelta, ja Naomi tunsi itsensä epätoivoiseksi ja yksinäiseksi. 

– Minulla oli vain Jumala, ja puhuin hänelle. Sain häneltä tarvitsemaani voimaa. 

 

Naomi, hänen lapsensa ja tuhannet muut pakolaiset asuivat vuorella lopulta kahden vuoden ajan. He pakenivat naapurimaahan Kameruniin, Boko Haram kannoillaan. 

– He ampuivat ja räjäyttelivät pommeja, Naomi kertoo. 

Kamerunissa Naomi asui lapsineen pakolaisleirillä kahden kuukauden ajan, mutta olosuhteet siellä olivat hyvin vaikeat. Niinpä Naomi päätti palata Nigeriaan, jossa he asuivat maansisäisten pakolaisten leirillä. Pian heille kuitenkin sanottiin, että heidän olisi lähdettävä leiristä. 

– En tiennyt, minne mennä, joten huusin Jumalan puoleen. 

 

Jonkin ajan kuluttua Marttyyrien Äänen työntekijät kuulivat Naomin tilanteesta ja antoivat heille apua. Järjestö järjesti lapsille koulupaikat ja auttoi perhettä muuttamaan omaan kotiin. Elämä on ollut heille vaikeaa, mutta Naomin usko Jumalaan ei silti ole koskaan horjunut. 

– Aviomieheni menehdyttyä Jumala on pitänyt minusta huolen. Hyökkäys vain vahvisti uskoani. Rukoilkaa puolestani, että Jumalan avulla pysyn vahvana. 

 Teksti: Katja Båkman. Juttu on julkaistu aiemmin Marttyyrien Ääni -järjestön verkkosivuilla.