Kirjoittanut
Niki Mannisen päihdekokeilut alkoivat jo alakouluikäisenä. – Elämää oli enää vaikeaa edes kuvitella selvinpäin, raitistunut mies muistelee.
Vilkas poika oli utelias ja kokeilunhaluinen: jo 8-vuotiaana Niki Manninen kokeili tupakkaa ja vuotta myöhemmin alkoholia. Sitä käyttävillä kun näytti olevan hauskaa.
Yläasteella alkoivat ensimmäiset huumekokeilut. Vanhempien kiellot ja valistus eivät niitä estäneet.
– Päätin ensin pysyä kannabiksessa ja alkoholissa. Sitten aloin kuitenkin käyttää myös muita aineita. Elämää oli enää vaikeaa edes kuvitella selvinpäin, Niki kertoo.
Aikuisuuden kynnyksellä koettu ensirakkaus päättyi, ja vaikeat tunteet jäivät käsittelemättä. Amfetamiinin piikittäminen veti yhä syvemmälle huumehuuruiseen maailmaan. Niki alkoi ylläpitää elämäntyyliään myymällä huumeita ja kasvattamalla kannabista. Vanhemmilleen hän valehteli huumeveloista saadakseen rahaa.
– Myin ja käytin kaikkia mahdollisia aineita A:sta Ö:hön.
Nuori mies sai töitä rakennusalalta. Hän meni töihin aina enemmän tai vähemmän aineissa. Tästä aiheutui useita vaaratilanteita.
Tuli päivä, jolloin päätin tappaa itseni hirttämällä.
– Kerran kävelin suoraan auton alle ja lensin pää edellä asfalttiin. Huumeiden takia en tuntenut kuitenkaan kipua. Päädyin sairaalaan, mistä lähdin kuitenkin pois ja menin baariin ryyppäämään. Kun huumeiden vaikutus lakkasi, selkäkivut olivat kauheat, Niki Manninen muistelee.
Muutokseen ei ollut voimia
Välillä Niki väsyi elämäntapaansa, mutta muutokseenkaan ei ollut voimia.
– Tuli päivä, jolloin päätin tappaa itseni hirttämällä. Tätä miettiessäni mieleeni tuli lapsuudessa kuullut asiat Jeesuksesta. Koska asiani eivät olleet kunnossa yläkertaan, tiesin, että helvetti kutsuisi minua, jos päätän päiväni. Koin, että minut on tuomittu käyttämään huumeita lopun ikääni.
***
Mitä sitten tapahtui? Lue Niki Mannisen haastattelu maksutta Uuden Tien verkkolehdessä.
