Kirjoittanut
Norjan luterilaisen kirkon herätysliikkeissä kuohuu. Rukoushuoneet, jotka ennen toimivat virallisen kirkon rinnalla sen työtä tukien, ovat hiljalleen järjestäytymässä itsenäisiksi seurakunniksi.
Øyvind Åsland, Norsk Luthersk Misjonssambandin (NLM) pääsihteeri vieraili Perustan teologisilla opintopäivillä Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa. Hän luennoi torstaiaamuna herätysliikkeiden ja paikallisseurakuntien muuttuneista suhteista Norjan kirkossa.
NLM on perinteisesti ollut kirkon sisäinen ulko- ja sisälähetysjärjestö, mutta viime vuosien kehitys Norjan luterilaisessa kansankirkossa on pakottanut sen määrittelemään identiteettinsä uudelleen.
Virallinen kirkko on vuosisadan ajan hoitanut sunnuntain jumalanpalveluksen ohella sakramentit ja viralliset toimitukset, kun taas rukoushuoneissa on keskitytty raamattuopetukseen, rukoukseen ja lähetykseen. Viime vuosina rukoushuoneet ovat kuitenkin alkaneet muistuttaa yhä enemmän seurakuntia. 2000-luvulla rukoushuoneissa alettiin myös kastaa lapsia.
– Samaa sukupuolta olevien avioliittojen lobbaus on ollut Norjan kirkossa hyvin vahvaa, Åsland kertoi.
– Vuonna 2016 kirkolliskokous hyväksyi homoparien kirkollisen vihkimisen ja sen myötä muutettiin myös avioliittokaavaa ja liturgiaa.
Monet kristityt totesivat, etteivät voi enää hyvällä omallatunnolla kuulua kansankirkkoon. Herätysliikejärjestöt olivat ennakoineet tilanteen jo vuosia aiemmin, ja koonneet herätysliikejärjestöjen johtohenkilöistä verkoston, jossa pohditaan, mitä seuraavaksi.
Sekä NLM että toinen merkittävä luterilainen herätysliikejärjestö Indremisjon ottivat askeleen kohti vapaakirkkoidentiteettiä mahdollistamalla jäsenyyden yhteisöissään niille, jotka eivät enää koe mahdollisena kuulua Norjan kirkkoon.
– Itsekään en enää viime vuosien päätösten jälkeen kuulu enää kirkkoon, Åsland kertoi.
Kovin moni ei kuitenkaan Åslandin mukaan ole toistaiseksi liittynyt NLM:n jäseneksi, mistä Åsland kertoi olevansa hieman yllättynyt.
– Meidän rukoushuoneissamme käy noin 50 000 henkeä, joista noin 1000-2000 on jäseniä.
– Monet sanoivat etukäteen, että mikäli kirkko alkaa vihkiä homoja, he eroavat kirkosta, mutta harva on kuitenkaan toiminut näin.
– Moni ajattelee lähteänsä kirkosta vasta, kun sieltä potkitaan ulos. Jotkut ajattelevat, ettei mikään ole oikeastaan muuttunut, sillä aina on kuuluttu kirkkoon, mutta ”oikea hengellinen elämä” on ollut rukoushuoneissa.
Nuoret haluaisivat oman kirkon
Åsland kertoi olevansa muiden norjalaisten herätysliikejohtajien tapaan hyvin varovainen neuvomaan ihmisiä jäämään kirkkoon tai eroamaan siitä. Åslandin mukaan luterilaisten herätysliikkeiden ei ole tarkoitus perustaa uutta kirkkoa – vielä.
– Tärkeintä on työskennellä sen puolesta, että ihmisillä on mahdollisuus kuulla tervettä opetusta kaikkialla Norjassa.
Åslandin mukaan nuoremmalle sukupolvelle NLM:n järjestäytyminen kirkoksi on tärkeämpää kuin vanhemmalle.
– Nuoret ovat eläneet suurimman osan elämästään tilanteessa, jossa rukoushuoneet ovat olleet seurakuntamaisia.
– Vanhemmalle sukupolvelle esimerkiksi saarnaajan mieltäminen pastoriksi on vaikeaa, koska maallikkoutta on korostettu niin voimakkaasti – ja myös siksi, että he eivät vielä näe yhteisöjä seurakuntina. Nuoret ajattelevat, että jos meillä on seurakunta, miksei sitä johtavaa henkilöä kutsuttaisi pastoriksi, Åsland kuvasi.
”Etelästä tulee herätys”
Øyvind Åsland kehotti Pohjoismaiden luterilaisia herätyskristittyjä katsomaan etelään ja etsimään yhteyttä sieltä suunnasta.
– Kirkko etelässä kasvaa nopeammin kuin koskaan. Esimerkiksi Etiopian Mekane Yesus -kirkkoon kuuluu 9,3 miljoonaa jäsentä, ja siellä on jatkuvasti herätystä. He ovat hyvin selkeitä eettisissä kysymyksissä. Meidän pitäisi tukea etelän kirkkoja, sillä heihin kohdistuu paljon painetta Luterilaisen Maailmanliiton suunnasta, että he muuttaisivat mielensä esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vihkimisessä.
– En ole lahjakas profeetta, mutta uskon, että Pohjoismaihin voi tulla herätys etelästä, jos kuuntelemme ja kohtelemme hyvin ihmisiä, jotka muuttavat sieltä tänne, Åsland totesi.
