Kirjoittanut
Jokainen sukupolvi lähtee lähetystyöhön omalla tavallaan. – Me nuoret olemme viisaita, jos emme hylkää edellä kulkeneiden kokemusta, sanoo Kylväjän nuorten aikuisten työntekijä Sara Mäkinen.
Pitkään pelättiin, että lähetysnäky lepää Suomessa vanhoilla ja kapenevilla hartioilla.
Huolen voi unohtaa. Suomessa on tuhansien nuorten joukko, jonka lähetysinto tuo mieleen 1960-luvun lähetysherätyksen.
Vaikka liikehdinnässä on paljon samaa, 1960-luku ja 2020-luku eivät voi synnyttää identtisiä ilmiöitä.
Nyt on liikettä tunnustuskuntarajojen yli.
Kylväjän nuorten aikuisten työntekijän Sara Mäkisen mukaan vapaissa suunnissa ja monissa luterilaisissa yhteisöissä on nyt liikettä tunnustuskuntarajojen yli.
– Nuoret ovat avoimia. Ennen kirkkokuntarajat olivat paljon stabiilimpia. Toisaalta osa nuorista ja nuorista aikuisista korostaa tunnustuskuntaidentiteettiään.
Sara Mäkinen on mukana torstaina 27.3. kello 10 pidettävässä Kylväjä Areenassa, jossa keskustellaan nuoren sukupolven lähetysherätyksestä perinteisten lähetysjärjestöjen haastajana.
Hän muistuttaa, että Raamattu kehottaa kristittyjä uudistumaan mieleltään ja elämään Hengen johdatuksessa omassa ajassa.
– Muutos on välttämätön osa elämää ja Jumalan suunnitelmassa pysymistä.
Valkoinen nainen häpeää
Raamatun lisäksi myös kirkkohistoria näyttää, että herätys haastaa vanhat rakenteet. Niiden tilalle tai rinnalle muotoutuu uusia.
– Korostan kuitenkin, että seuraavat sukupolvet rakentavat aina edellisten työn päälle. Tarvitaan sukupolvien välistä ketjua, nuoret sukupolvet eivät pääse tyhjästä eteenpäin.
Jotkut asenteet jäävät kuitenkin historiaan, ja Mäkisen mielestä niin on hyvä.
Kun Kylväjä perustettiin 1970-luvulla, lähetystyöntekijä lähti kaukaisen kansan luokse viemään valoa ja apua. Tämä klassinen lähetystyön asetelma tulee Mäkisen mukaan käymään läpi murroksen.
Kaikki oppivat toisiltaan.
– Me nuoret häpeämme valta-asemaa. Korostamme sen sijaan globaaleja tarpeita ja kumppanuusajattelua. Kaikki oppivat toisiltaan.
Uusi lähetysliikehdintä pakottaa perinteiset lähetysjärjestöt käymään sisäistä keskustelua identiteetistään, Mäkinen uskoo.
– On hyvä selvittää, mikä on oman järjestön DNA. Paljonko keskitytään oman identiteetin rajoihin, ja paljonko voidaan antaa tilaa liikkua tunnustuskuntien välillä. Toivon, että meidän mielenmaisema kääntyisi kohti Jumalan valtakuntaa, jossa kaikki toimijat olisivat omilla paikoillaan yhteiseksi hyödyksi.
Vihjeistä kohti avointa viestiä
Mäkinen arvelee, että iso osa nuorista ja nuorista aikuisista virtaa sinne, missä ihmisten rakentamat aidat ja jakolinjat murenevat tai ainakin madaltuvat ja ihmisten on helppo liikkua yhteisöstä toiseen.
Nuorelle sukupolvelle on hänen mukaansa tyypillistä myös sellainen henkilökohtainen suhde Jumalaan, jota eletään avoimesti ulospäin.
– Uskoa ei häpeillä. Enää ei kysytä, kehtaanko. Nuorilla on vahva Jeesukselle kuulumisen identiteetti.
Nuoret haluavat ”Jeesus on Herra” -tarroja.
Kun Mäkinen oli 15 vuotta sitten rippikoululainen, uskovaiset nuoret olivat vielä aika arkoja näyttämään uskoaan ja puhumaan siitä.
– Silloin käytettiin 316-huppareita, mutta tajusiko kukaan ulkopuolinen siitä mitään. Nyt nuoret haluavat ”Jeesus on Herra” -paitoja ja tarroja.
Jos nuoret ovat rohkeita, pitäisikö järjestöjenkin olla ja luopua tunnustuskuntarajoista?
– Ei minusta. Ei tunnustuskuntaan sitoutuminen estä kuulemasta evankeliumia. Mutta pelisilmää pitää olla, ettei ihminen koe tulevansa rajatuksi ulos, jos hän ei täytä tunnustuskuntaan kuulumisen merkkejä.
Mäkinen uskoo, että tunnustuskuntaisuus on monille uskoa vahvistava ja vakautta tuova tekijä.
– Sitoutumista vieroksuvassa ajassa tämä voi olla hyvä asia. Perinteet voivat olla myös kauniita.
Kohti kokonaisvaltaisempaa maailmankuvaa
Poliittista historiaa opiskeleva Sara Mäkinen toivoo, että kaikissa lähetysjärjestöissä olisi evankeliumikeskeisyyden lisäksi ymmärrystä nuoren sukupolven polttaville kysymyksille planeetan elinkelpoisuuden säilymisestä sekä valtaan ja oikeudenmukaisuuteen liittyville pohdinnoille.
– Lähetystyössä kysymykset palaavat kolonialismin ja lähetystyön suhteeseen sekä valta-asemien tiedostamiseen.
Pohdintojen pohjavire usein melko lohduton.
Suomalaisessa yhteiskunnassa nuorten pohdintojen pohjavire on Mäkisen mukaan usein melko lohduton. Nuoret kysyvät, onko toivoa.
– Toivottomuuden pilvi varjostaa nuorta sukupolvea. Kaikki ihmiset kaipaavat merkityksellistä elämää, aitoutta ja hyviä arvoja. Tunnistetaanko ja tunnustetaanko nämä kysymykset?
Mäkinen toivoo, että lähetysjärjestöjen viestiin olisi sisäänrakennettu kokonaisvaltainen maailmankuva, eikä huolta ympäristöstä väheksyttäisi, sillä sellainen voi työntää nuoria poispäin.
– Onneksi herätyskristillisissäkin järjestöissä on alkanut kuulua ympäristöpuhetta nuorten ja nuorten aikuisten toiminnan piirissä.
Unelmia rakkaudesta
Mäkinen näkee uskon Jumalaan suurena voimavarana.
– Jumalan kanssa nuoret voivat olla toiveikkaita ja Jeesuksesta voi löytää lohtua näköalattomuuteen ja ahdistukseen.
Mäkinen unelmoi uudesta sukupolvesta, joka täyttyy Jumalan rakkaudella ja rohkeudella. Niiden varassa voi kohdata tämän ajan haasteet.
Jumala voi varustaa meitä viisaudella ja voimalla.
– Jumala haluaa antaa ihmisille tulevaisuuden ja toivon. Uskon, että se koskee jokaista sukupolvea. Jumala voi varustaa meitä viisaudella ja voimalla niin, että löydämme ongelmiin ratkaisuja. Hänessä ei ole toivottomuutta.
Sara Mäkisen lisäksi kaikille avoimessa verkkotapahtumassa ovat mukana lähetystoiminnan koordinaattori Jaana Skyttä Ylöjärven seurakunnasta, yhteisöjen rakentaja ja johtava nuorisotyöntekijä Olli Lehmonen OPKOsta sekä nuoria lähetyselämään varustavan The Send -tapahtuman tuottaja Juha Lehtonen Fidasta. Tapahtuman juontaa verkostojohtaja Miika Korppi.
Kykväjä Areenan linkki löytyy täältä.
