Nuorille nepalilaisille päätöksenteko on vaikeaa. He ovat kasvaneet siihen, että vanhemmat tekevät elämän isotkin päätökset heidän puolestaan. Mentorointi auttaa nuoria ottamaan vastuuta omasta elämästä.
Suuri osa nepalilaisista nuorista aikuisista asuu jopa yli 30-vuotiaina omien vanhempiensa kanssa. Vanhempien vaikutus heidän aikuisten lastensa elämään on tämän takia suuri.
Usein nuorten puolesta päätöksiä tekee isä tai isoisä. Kylväjän työntekijä Hira on työssään alkanut mentoroida nepalilaisia nuoria sekä yksittäin että pienissä ryhmissä, jotta nämä voisivat kasvaa suurempaan vastuunottoon ja kehittyä ongelmatilanteiden ratkaisemisessa.
Hira on itse kasvanut köyhässä perheessä Nepalissa. Hänen äitinsä kasvatti yksin kuusi lasta.
– Elämämme ei koskaan ollut helppoa, ja perheessä riitti haasteita. Perheestä puuttui lasten ohjaaminen, päätösten tekemisen opettelu, tunteiden käsittely ja sen oppiminen, mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin, Hira valaisee lapsuuttaan.
Näistä henkilökohtaisista kokemuksista Hiran sydämelle tuli ajatus, että maailmassa on paljon nuoria, joilla voi olla samankaltaisia kokemuksia kuin hänellä.
– Nuoret tarvitsevat ohjaajaa, joka on valmis olemaan lähellä ja kuuntelemaan heitä.
– Noin kolme vuotta sitten tutustuin 12 nuoreen Kathmandun alueelta. He olivat eri kirkoista, mutta kokoontuivat yhteen kerran kuukaudessa ja halusivat tehdä jotain muiden nuorten kanssa. Tämä yllätti minut, koska yleensä eri tunnustuskunnista tulevat eivät tee yhteistyötä toistensa kanssa Nepalissa, Hira kertoo. Tapaamisesta syntyi yhteys, joka johti nuorten mentoroinnin aloittamiseen. Hira kokee mentoroinnin Jumalalta tulleena johdatuksena ja uskoo sen vähitellen kasvavan Nepalissa.
Hira mentoroi sekä yksittäisiä nuoria että muutamaa ryhmää. Yleensä ryhmän jäseniä yhdistää jokin asia, esimerkiksi nuorten ohjelman suunnittelu ja ohjaaminen. Tällöin ryhmän jäsenet pohtivat asioita yhdessä. Joskus aiheet ovat ryhmissäkin henkilökohtaisempia; oma elämäntilanne, työ tai esimerkiksi kirkon tilanne. Mentoroitavat ovat 18–35-vuotiaita ja suurin osa on Kathmandun alueelta, mutta Hira on käynyt myös Pokharassa ja Chitwanissa mentoritapaamisissa. Tavallisesti tapaaminen kestää noin tunnin. Ryhmän kanssa työskennellään yleensä 2–3 tuntia riippuen osallistujien aikatauluista.
Mentorointitapaamiset voivat olla kotona, kahvilassa tai vaikka kirkolla.
– Mentoroinnissa toisen ihmisen asioita kuunnellaan ja tarvittaessa autetaan häntä viemään ajatuksiaan eteenpäin. Mentori voi auttaa kyselemällä oleellisia kysymyksiä, jotta mentoroitava voisi löytää erilaisia vaihtoehtoja edetä. Joskus näin voi löytyä ratkaisu käsillä olevaan asiaan. Seuraava askel voi olla, että kirjoitetaan ylös, miten tästä lähdetään eteenpäin. Jos on tarvetta, sovitaan seuraava tapaaminen tai ollaan myöhemmin yhteydessä ja kysellään miten asiat ovat menneet. Joskus rukoillaan ennen keskustelun aloitusta sekä tapaamisen lopuksi nepalilaiseen tyyliin niin, että molemmat rukoilevat yhteen ääneen.
Nuoret ovat kertoneet, että mentoroinnin myötä he ovat oppineet katsomaan asioita erilaisesta näkökulmasta kuin ennen. Vaihtoehtoja on löytynyt, ja mentorointi on auttanut konkreettisten päätösten tekemisessä. Hiran mielestä on hienoa, kun mentoroitavan omista ajatuksista voi löytyä ratkaisuja ongelmatilanteisiin.
Jumala on toiminut mentoroinnin kautta mielenkiintoisilla tavoilla.
– Me kaikki tarvitsemme rohkaisua silloin tällöin.
– Jumala haluaa toimia meidän kauttamme. Voimme jakaa omaa aikaamme, kuunnella, kysellä ja kertoa ajatuksistamme. Jumala vaikuttaa kaikessa tässä. Kun Jumala toimii, siinä on sellainen rauha tai tunne, jota on vaikea kuvailla. Jumala on siinä koko ajan läsnä.
Hiran taidot ja kokemukset ovat Jumalan käytössä paitsi mentoroinnissa myös valokuvauksessa. Valokuvausharrastus alkoi Hiran muutettua Suomeen reilut 10 vuotta sitten. Hän oli työharjoittelussa kaupassa ja näki siellä kaikenlaista elektroniikkaa päivittäin.
– Joka kerta kun kävelin elektroniikkaosaston ohi, katselin kameroiden hintoja ja suunnittelin ostavani Canon 4400 merkkisen kameran työharjoittelun viimeisenä päivänä, ja niin myös tapahtui. Siitä alkoi itsenäinen valokuvauksen opettelu, joka on johtanut myös kuvien päätymiseen Kylväjän myymiin postikortteihin.
– Useimmat korttien kuvat on otettu heti vuoden 2015 maanjärjestyksen jälkeen. Kuvissa ihmisten kasvoilla näkyy sekä surua että iloa. Alkuun tilanne näytti täysin toivottomalta. Pieni hymy kuitenkin kertoo, että ehkä on kuitenkin vielä toivoa. Toivon, että nämä ihmiset voivat löytää myös toivon Jumalasta.
