Pastoripariskunta Tomi ja Sanna Lehto uskovat, että vastaus maailman pahuuteen löytyy evankeliumin muuttavasta voimasta.
Tomi ja Sanna Lehto perustivat 12 vuotta sitten pääkaupunkiseudulle River-seurakunnan. Lehdot olivat asuneet pitkään Yhdysvalloissa, mutta kokivat Jumalan kutsuvan heidät takaisin Suomeen.
Seurakunnan perustaminen ei ollut koskaan pariskunnan unelma. Tomi Lehto kuvailee, ettei häntä aikaisemin kiinnostanut lainkaan ajatus pastorina toimimisesta. Mutta näky siitä, miten kaupungit ja perheet voisivat voida paremmin, auttoi sanomaan kyllä Jumalan kutsulle.
– Kaikki lähtee liikkeelle antautumisesta sille, mitä Jumala haluaa tehdä. Olemme ottaneet matkalla askeleita sen mukaan, mitä Herra on Sanassaan puhunut ja miten hän on johdattanut.
Lehdot haluavat ihmisten voivan hengellisesti hyvin, sillä he näkevät, että se tuo hyvinvointia kaikille elämän osa-alueille.
– Ratkaisu kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin tulee hengellisestä hyvinvoinnista. Evankeliumin sanoma on, että Hän on pelastanut meidät pahasta. Se on tärkeintä, mitä haluamme kertoa ihmisille, Sanna Lehto sanoo.
Hengellinen nälkä tuo seurakuntaan
Suomalaiset näyttävät olevan aiempaa kiinnostuneita hengellisistä asioista. Viime aikoina mediassa on uutisoitu varsinkin nuorten miesten kasvaneesta kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan. Heitä on nähty myös River-seurakunnassa Vantaalla.
– Tämä osoittaa monella tavalla taustalla olevaa hengellistä nälkää ja myös halua muutokseen, Tomi Lehto sanoo.
Sanna Lehto on huomannut, että ihmiset kaipaavat todellista voimaa. Sanna Lehdon mukaan, Jumalan läsnäolossa ihminen voi vapautua ahdistuksesta tai huumeista tai parantua sairauksista.
– Ihmiset tarvitsevat konkreettisia vastauksia ja todellista apua. He ovat tekemisissä erilaisten voimien kanssa ja tarvitsevat sen hyvän voiman, joka vapauttaa ja saa aikaan hyvää heidän elämässään.
Evankelisluterilainen kirkko on Suomessa perinteisesti ollut merkittävä toimija ja vaikuttanut siihen, millaisena kristinusko näyttäytyy. Sanna Lehdon arvion mukaan nykynuorten kristinuskon kuva on kuitenkin monipuolistunut, koska heillä on mahdollisuus seurata eri kirkkokuntien toimintaa globaalisti.
”Menestys on sitä, että menee hyvin”
River-seurakunta on noussut ajoittain myös valtamedian otsikoihin, kuten esimerkiksi korona-aikana pidetystä uudenvuodenjuhlasta. Korona-ajan kokoontumiskielto ei kuitenkaan koskenut uskonnollisia yhteisöjä, Sanna Lehto selventää. He halusivat kokoontua, ja lain mukaan se oli sallittua. Seurakunta on tärkeä paikka monikulttuuriselle yhteisölle, jonka jäsenet tulevat yli 30 eri kansallisuudesta
River-seurakuntaa on arvosteltu menestyksen korostamisesta. Yhdysvalloissa pitkään asuneiden Lehtojen mielestä kyseessä on sanojen kulttuurillinen tulkintaero.
– En tiedä, minkä takia menestys on niin huono sana Suomessa. Sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että menee hyvin. Jokainen vanhempi toivoo, että hänen lapsensa menestyy, Sanna Lehto sanoo.
Hänen mukaansa menestystä on esimerkiksi se, kun alkoholisti-isä lopettaa juomisen, tulee uskoon ja menee töihin, jolloin lapsilla on ruokaa.
Menestystä on myös se, että kriisiytynyt parisuhde pelastuu. Tomi Lehto sanoo, että Jumala voi auttaa selvittämään kriisin taustalla olevat syyt, liittyivät ne sitten turvattomuuteen, pelkoihin tai erilaisiin haasteisiin.
– Jumalan läsnäolossa me muutumme. Raamatun evankeliumi on ainoa, joka voi muuttaa ihmisen sydämen.
Tomi ja Sanna Lehto ovat haastattelussa medialähetysjärjestö IRR-TV:n Ajassa-ohjelmassa. Ohjelma esitetään antennitalouksien Alfa-kanavalla lauantaina 15.2. klo 21.00. Ohjelma on katsottavissa veloituksetta myös Permanto-suoratoistopalvelusta.
Elina Uusikylä