Neljän poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajat ovat huolissaan yhdenvertaisen kohtelun unohtumisesta opetus- ja kulttuuriministeriön jakamissa tuissa nuorisotyötä tekeville järjestöille. Juuri ilmestyneessä tukilistassa ministeri Paavo Arhinmäki on systemaattisesti joko leikannut tai lopettanut kokonaan kristillisten järjestöjen tukia.
Lakkautuspäätökset koskevat Suomen Luterilaista Evankeliumiyhdistystä, Suomen Evankelisluterilaista Kansanlähetystä ja Suomen ruotsinkielistä Evankeliumiyhdistystä (SLEF). Tukia on kuitenkin leikattu merkittävästi myös muilta kristillisiltä järjestöiltä ja yhdistyksiltä.
– Järjestöjen saamissa kielteisissä päätöksissä todetaan, että harkinnassa on otettu huomioon nuorisolain arvomaailman toteutuminen. Ministeri Arhinmäki on siis päätösharkinnassaan irrottautunut nuorisolaista ja päätöksen sanamuodon mukaan toteuttanut arvomaailmaa. Sanavalinta viittaa melko selkeästi Arhinmäen vääriin motiiveihin tukipäätöksissä, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.
– Luulisi sixpack-hallituksen olevan sen verran moniarvoinen, että kohtelisi sanan- ja uskonnonvapausperiaatteen mukaisesti yhdenvertaisesti kaikkia niitä aatteita, jotka ovat edustettuina kuuden puolueen sateenkaarihallituksessa, lohkaisee Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.
Hallitusohjelman perusteella hallitus on sitoutunut tehostamaan rasismin, suvaitsemattomuuden ja muukalaisvihamielisyyden vastaista työtään. Lisäksi ohjelmassaan hallitus on sitoutunut torjumaan erilaisiin vähemmistöihin muun muassa eri uskontoa tai vakaumusta edustaviin kohdistuvaa viharikosten torjuntaa. Samalla huolehditaan sanan- ja uskonnonvapauden toteutumisesta perusoikeuksina.
– En näe näiden järjestöjen toiminnassa mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa kyseisen hallitusohjelman kirjauksen kanssa enempää kuin vaikka oma järjestöni. Arhinmäen avoin asenteellisuus kristillisiä järjestöjä kohtaan on surullista ja antaa huonoa esimerkkiä nuorille päättäjille. Tässä on kysymys periaatteellisuudesta, ei niinkään rahasta, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala.
– Ymmärrän varsin hyvin, että tässä taloustilanteessa on vähintäänkin kohtuullista leikata valtion tukia, mutta silti ne tulisi pyrkiä tekemään yhdenvertaisuuden periaatetta kunnioittaen. Ministeri Arhinmäen toiminnasta huokuu läpi se, että hänen suvaitsevaisuutensa on varsin rajallinen, jos järjestö ei edusta juuri hänelle mieleistä linjaa, sanoo Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Antti Häkkänen.