Kirjoittanut
Oppimisvaikeudet näkyvät lukemisen ja kirjoittamisen haasteina sekä levottomuutena ja muina käyttäytymisen ongelmina. Rippikouluopettajat joutuvat kertaamaan ohjeita ja sääntöjä työskentelyyn turhautuneille oppijoille.
Tiina Kinnunen kartoitti pro gradu -tutkielmassaan rippikouluopettajien kokemuksia nuorten oppimisvaikeuksista.
Kyselylomakkeen täytti 34 itäsuomalaista, joihin kuului pappeja, nuorisotyönohjaajia, diakoneja, diakonissa, kanttoreita sekä lähetyssihteereitä.
Rippikouluopettajat kertoivat sekä pärjäävänsä että kokevansa epävarmuutta osaamisestaan nuorten kanssa, joilla on oppimisvaikeuksia. Vahvin osaamisen kokemus oli nuorisotyönohjaajilla.
29 rippikouluopettajaa 34:stä oli saanut tiedon nuoren oppimisvaikeudesta rippikoulun alussa tai sen aikana. Yleisimmin tieto tuli rippikoulun ilmoittautumislomakkeessa tai suoraan rippikoululaisen vanhemmilta. Vanhemmat, joiden nuorilla on oppimisvaikeuksia, olivat toivoneet rippikouluopettajilta positiivisuutta ja ymmärrystä erilaista oppijaa kohtaan. Lisäksi yleisenä toiveena oli armollisuus ulkoläksyjen suorittamisessa.
Tutkimuksessa rippikouluopettajat ilmaisivat tahtonsa tietää rippikouluryhmänsä oppimisvaikeuksista. Käytännössä tieto ei kuitenkaan aina saavuttanut ryhmän kanssa vähemmän aikaa viettäviä.
Enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että tieto olisi oleellinen myös isosille.
Rippikouluopettajien suhtautuminen nuoriin, joilla on oppimisvaikeuksia, oli pääasiassa positiivista ja erilaisuutta kunnioittavaa. Vastauksissa toistui se, että jokainen nuori on oma yksilönsä vahvuuksineen ja haasteineen.
Nuorten uskottiin voivan pärjätä elämässä oppimisvaikeuksista huolimatta.
Rippikouluopettajat tiedostivat nuorten tuen tarpeen sekä riskin syrjäytyä ja alisuoriutua. Vastauksissa ilmeni halu oppia lisää erilaisista oppimisvaikeuksista, jotta kaikille rippikoululaisille pystyttäisiin tarjoamaan mielekkäitä oppimiskokemuksia.
Osa rippikouluopettajista kirjoitti vastauksissaan erilaisten oppijoiden kohtaamisen ongelmallisuudesta pohtien mm. sitä, missä menee rippikouluopettajan jaksamisen raja.
Joistakin vastauksista oli huomattavissa, että oppimisvaikeus nähdään heikkoutena ja sellaisena asiana, josta kärsitään – sen sijaan, että sitä tarkasteltaisiin yksilön yhtenä ominaisuutena.
Yleisimmin rippikouluopettajat olivat kartuttaneet tietouttaan oppimisvaikeuksista yksittäisistä, lyhyistä koulutuksista, mutta kolme kyselylomakkeeseen vastannutta ilmaisi jääneensä kokonaan vaille oppia.
Kaikkien alojen rippikouluopettajissa oli lisäkoulutusta kaipaavia.
Kyselyyn vastanneet arvostivat sitä, että nuoret ja heidän vanhempansa kertovat avoimesti rippikouluryhmän työntekijöille oppimisvaikeuksista. Jos näin ei tapahdu, niitä ei voi luonnollisestikaan ottaa huomioon rippikoulun työskentelyjä ja muuta toimintaa suunnitellessa.
Oppimisvaikeuksiin rippikouluopettajat yhdistivät lukemisen ja kirjoittamisen haasteita sekä levottomuutta ja erilaisia käyttäytymisen ongelmia. He kokivat joutuvansa kertaamaan ohjeita ja sääntöjä erilaisille oppijoille, joiden oli myös havaittu turhautuvan työskentelyissä ja kokevan stressiä rippikoulun aikana.
Toiset nuoret saattoivat hermostua enemmän tukea tarvitsevan hitaampaan ymmärtämiseen ja oppimiseen.
Rippikouluopettajat kertoivat työuransa aikana huomanneensa jonkin verran kiusaamista oppimisvaikeuksien takia. Kiusaamiseen oli pyritty puuttumaan sekä jo rippikoulun alkuvaiheessa varmistamaan, että jokainen saisi olla oma itsensä rippikoulujakson aikana.
Toisaalta on myös nuoria, joiden oli huomattu tukevan ja kannustavan rippikoululaisia, joilla on oppimisvaikeuksia.
Rippikouluopettajat toivat esille huomion, että nuoret saattavat tuntea toisensa entuudestaan ja olla oppimisvaikeuksista tietoisia.
Tiina Kinnunen keräsi tutkimusaineistonsa kyselylomakkeella, joka oli avoinna Itä-Suomen yliopiston e-lomake -palvelussa 29.11.2016-31.1.2017.
Hänen uskonnonpedagogiikan alaan kuuluva pro gradu -tutkimuksensa valmistui heinäkuun lopulla.
