Jumala on kutsunut ihmisen tasapainoiseen elämään, sanoo loppuunpalamisen itsekin kokenut pääsihteeri Mayvor Warn-Räcken.
Nyky-yhteiskunnassa kiire vie mennessään ja yhä useampi palaa loppuun. Työnohjaukselle ja terapialle on tarvetta, eikä suinkaan vain traumoja purkaessa, vaan myös omia rajoja kartoittaessa.
Aihe on tuttu Kokkolasta lähtöisin olevalle metodistipastorille, työnohjaajalle, kouluttajalle ja Ekumeenisen neuvoston pääsihteerille Mayvor Wärn-Ranckenille.
– Osa meistä ei osaa pitää puoliaan tai huolta rajoistaan, ja joillakin oma minuus häipyy hengellisyyteen, mikä ei ole tervettä. Rakastetaan lähimmäistä niin että oma minä unohtuu. Kutsun tätä kiltteyden evankeliumiksi, Wärn-Rancken sanoo.
Koska Wärn-Rancken työskentelee nykyään päätoimisesti Ekumeenisen neuvoston pääsihteerinä, hän ei enää juurikaan tarjoa työnohjausta. Organisointi- ja johtotehtävien lisäksi hän tekee työtä monenlaisissa elämäntilanteissa elävien ihmisten hyväksi ja esimerkiksi suunnittelee koulutuksia, jotka varustavat seurakuntien vastuunkantajia tukemaan muita. Koulutusten aiheina on tänä vuonna muun muassa uskonnollisen väkivallan uhrien tukeminen, työhyvinvointi ja omien rajojen tunnistaminen.
– Menen sinne, minne Jumala lähettää minut. Olen halunnut koulutuksenikin kautta auttaa muita, Wärn-Rancken summaa.
Rippikoulussa uskoon tullut ja lukion jälkeen pappiskutsumuksen kokenut Wärn-Rancken on elänyt pappina seurakunnan keskellä. Hän tietää oman kokemuksen kautta, että myös kutsumustyötä tekevät tarvitsevat rajoja sekä usein myös apua työssään ja jaksamisessaan. Ammatti ei saa viedä koko ihmistä mukanaan.
”Päätin, että jos tästä selviän, kouluttaudun työnohjaajaksi. ”
Wärn-Rancken opiskeli aikoinaan papiksi Metodistikirkon teologisessa seminaarissa Överåsissa, minkä jälkeen teologian opinnot jatkuivat vielä Åbo Akademissa. Useat vuodet ruotsinkielisen metodistikirkon pappina ovat johdattaneet tekemään työtä aina saarnaamisesta vapaaehtoisten ohjaamiseen ja seurakunnan arkisten asioiden hoitamiseen.
– Paloin kunnolla loppuun 1990-luvulla, kun minulla alkoi mennä työ- ja vapaa-aika sekaisin ja ajauduin stressikierteeseen. Kotona tuntui, että pitäisi olla töissä ja töissä taas, että pitäisi olla kotona. Tekemättömät työt vaivasivat myös öisin.
Lääkäri antoi ensin pari viikkoa sairauslomaa, mutta se ei riittänyt, ja Wärn-Rancken oli lopulta yhdeksän kuukautta poissa töistä.
Metodistikirkko otti nopeasti asiakseen tukea työntekijäänsä, ja Wärn-Rancken pääsi stressiklinikalle, jossa uupumuksen syitä alettiin selvittää. Sairausloman alussa kauppareissut jäivät välillä kesken ahdistuksen vuoksi, eikä hän kyennyt menemään jumalanpalvelukseenkaan.
– Päätin, että jos tästä selviän, kouluttaudun työnohjaajaksi. Ja niin teinkin. Työnantajani maksoi osan koulutuksesta ja valmistuttuani annoin ilmaista työnohjausta eri seurakuntien työntekijöille, joilla ei ollut varaa sitä muuten saada.
Wärn-Ranckenin mukaan Metodistikirkossa työntekijöiden tulee nykyään käydä työnantajan kustantamassa työnohjauksessa. Lisäksi jo pappisvihkimystä ennen käydään läpi prosessi, jossa punnitaan, soveltuuko papiksi tahtova työhönsä; onhan työ sen verran haastavaa ja moninaista.
– Papiksi ei vain ryhdytä. Kutsumus koetellaan, mutta samalla kartoitetaan myös kandidaatin vahvuudet ja kehitysalueet. Tämä tuo ihmiselle itselleen suojaa.
”Ammatti ei saa viedä koko ihmistä mukanaan. ”
Vuosien varrella Wärn-Rancken tapasi monenlaisia asiakkaita, joista osa tarvitsi terapiaa ja heidät tuli lähettää eteenpäin. Niinpä hän päätti lisätä omaa osaamistaan ja opiskeli ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Hän valmistui vuonna 2018.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia sisältää 10–20 tapaamiskertaa, mutta joskus yksikin kerta auttaa. Wärn-Rancken kuvailee tätä terapiamuotoa voimavarakeskeiseksi: keskitytään ratkaisuun, ei ongelmiin tai siihen, miten ongelma on syntynyt, ja tunnistetaan ne asiat, jotka toimivat ja auttavat pääsemään tavoitteeseen.
– Tämä malli sopii erilaisiin kriisitilanteisiin ja solmukohtiin. Olen esimerkiksi auttanut opiskelijoita, kun tavoitteena on ollut saada gradu valmiiksi, ja samoin lyhytterapia on monesti hyvä apu esimerkiksi eron, surun, sairauden tai eläkeiän tuomien muutosten käsittelyyn. Mutta ei tämä kaikille sovi, vaan jotkut tarvitsevat myös pitkäkestoista psykoterapiaa, Wärn-Rancken selvittää.
Hän on myös kirjoittanut aiheesta. Tänä vuonna julkaistiin hänen ja Annamaija Perkiömäen teos Ratkaisukeskeiset työkalut muutoksen tukena (Basam Books, 2021), jossa avataan joitakin ratkaisukeskeisen mallin työkaluja.
– Kirja on työkalupakki arjen solmuihin, ja sen tarkoitus on myös rohkaista uskomaan, että minussa itsessäni on voimavaroja. Haluan kuitenkin korostaa, että kirja on vain lukijan oman matkan tueksi, eikä sitä saa käyttää muilla. Mikäli haluaa auttaa muita, on kouluttauduttava esimerkiksi terapeutiksi.
Auttamisen ammattilaisena Wärn-Rancken toteaa, että työnohjaus ja terapia pitäisi olla yhtä yksinkertaista kuin hammaslääkärissä käynti, ja se toimii myös ennaltaehkäisevästi. Ei tarvitse olla umpikujassa ennen kuin hoitaa itseään.
Kun Wärn-Rancken oli aikoinaan uupunut, hän rukoili Psalmi 23:n sanoja: vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa. Hän koki huutavansa pimeästä laaksosta Jumalan puoleen. Lopulta valoa oli näkyvissä.
– Muistan, milloin tiesin, että nyt alan tervehtyä. Olimme menossa perheeni kanssa Norjaan ja Kilpisjärvellä rajalla näin kauniin, aurinkoisen Norjan maiseman. Sisimmässäni läikähti ilo, jota en ollut kokenut yhdeksään kuukauteen. Kiitin Jumalaa, että sain kokea sen.
Myös Perkiömäen ja Wärn-Ranckenin kirjassa on mukana hengellinen näkökulma.
– Kirja nojaa kristilliseen arvopohjaan, vaikkei se olekaan mikään käännytyskirja. Olemme vakuuttuneita, että Jumala on antanut ihmiselle ratkaisukyvyn ja usko voi olla tärkeä voimavara henkilökohtaisissa prosesseissa. Usko ei poista elämän kriisejä, mutta moni on kokenut, että Jumala auttaa matkalla, Wärn-Rancken sanoo.
Toivo – sitä Wärn-Rancken haluaa tuoda esille kaikessa, mitä hän tekee. Myös levollisuus ja rauha ovat teemoja, joita hän haluaa nostaa päivänvaloon.
– Me kyselemme nykyään toisiltamme, mitä aiomme tehdä lomalla. Jo kielenkäytössämme näkyy, että elämä on tekemistä. Itse en suunnittele lomiani tarkasti etukäteen, koska joskus pitää voida olla tekemättä mitään.
Wärn-Rancken toteaa lopuksi, että niin kuin muutkin, myös seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat tarvitsevat hengellisen elämän hoitamista, Jeesusta ja rukousta. Se voi joskus unohtua.
– Jeesus sanoi opetuslapsilleen: mennään ja pysähdytään hetkeksi, otetaan aikaa rukoukselle ja levolle. Siitä saa pitää kiinni omassa elämässä.
