Kirjoittanut
Elämänkaarityöskentelyssä tehdään näkyviksi menneitten vuosien ilot ja surut. Se sopii myös kristilliseen arvomaailmaan. Menetelmää hyödyntävät työssään esimerkiksi oululainen diakoni Päivi Moilanen ja lohjalainen kouluttaja Leena Junnila.
Mahtuisiko oma elämä yhdelle A3-koon paperille?
Kyllä vain, jos vaikka vetää yhden vaakaviivan, aikajanan, joka alkaa nollapisteestä, syntymästä, ja päättyy nykyiseen ikälukemaan.
Viivan yläpuolelle voi sijoittaa mukavia, merkittäviä tapahtumia vuosien varrelta, viivan alapuolelle ikäviä käänteitä.
Kehityspsykologi Erik H. Erikson jaottelee ihmiselämän kahdeksaan eri vaiheeseen: vauva-, pikkulapsi- ja leikki-ikään, varhaiseen kouluikään, nuoruusikään, varhaisaikuisuuteen, keski-ikään ja vanhuuteen.
Tuotakin tietoa voi hyödyntää.
Paperi ei hetkessä tule valmiiksi. Sitä kannattaa täydennellä, kun uusia asioita muistuu mieleen. Samalla on hyvä miettiä, millaisia tunteita tapahtumiin liittyy.
Mitkä tarpeet niissä täyttyivät tai jäivät täyttymättä?
Syyt ja seuraukset tulevat näkyviksi
Lohjalainen sielunhoitoterapeutti ja kouluttaja Leena Junnila on ohjannut elämänkaarityöskentelyä 5–6 päivän kursseilla.
– Muistan, miten voimakas kokemus oli itselleni ensi kertaa syventyä omaan elämänkaareen. Sen jälkeen ymmärsin entistä paremmin tekemiäni ratkaisuja ja sitä, miksi elämäni on mennyt juuri näin.
Kun omaa elämänkaarta mietitään pienryhmässä, ykkösperiaate on luottamus. Jutut eivät leviä ulkopuolisille.
Kun osallistujat ovat aluksi saaneet teoriapohjaa ihmiselon eri vaiheista, he saavat kuulla ohjaajan oman elämänkaaren, ajallaan myös muiden.
– Toisten tarinat herättävät erilaisia tunteita ja auttavat muistamaan tapahtumia omasta elämästä. Syntyy oivalluksia siitä, että jotain tuollaista minäkin olen kokenut! Juuri noin minullekin kävi! En ole ainoa.
Toisen tarinaa ei kommentoida, eikä keskeytetä. Kertojaa kuunnellaan myötäeläen, syventyen ja rohkaisevasti.
– Kertoja saa yksin käyttää ja täyttää hänelle annetun ajan. Pelkästään jo se on merkityksellistä ja terapeuttista niille, jotka syystä tai toisesta eivät ole tulleet nähdyksi tai kuulluksi. Tällaisessa hyväksyvässä ilmapiirissä voi menneestä nousta esiin sellaisia kipuja ja haavoja, jotka ovat jääneet hoitamattomina pimentoon.
– Erityisesti vanhemman polven ihmisissä on vielä niitä, jotka ajattelevat, että siellä ne saavatkin olla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että usein juuri heidän kipeät menetyksensä ovat jääneet vaille kuulijaa, ja he hyötyvät tällaisesta työskentelystä.
Sielunhoidollisia kotikäyntejä
Päivi Moilanen hyödyntää elämänkaarityöskentelyä diakonin työssään Tuiran seurakunnassa, Oulussa.
– Toivoisin, että vanhukset kokisivat kotikäynnit mahdollisimman hoitavina.
Tämä tavoite mielessään Moilanen on hankkinut itselleen erilaisia materiaaleja esimerkiksi hartauksia ja kotialttareiden rakentamisia varten.
Pöytäkuvien avulla voidaan tehdä muistelutyötä omasta elämästä.
Kun vielä avuksi otetaan vanhuksen omia esineitä, voidaan pöydälle rakentaa koko elämänkaari.
– On antoisaa käydä läpi sitä, mitä onkaan tapahtunut lapsuudessa, nuoruudessa, aikuisuudessa ja vanhuudessa. Mitkä ovat olleet kohokohtia? Mitkä asiat ovat tuoneet surua? Missä ihminen on eri vuosina asunut ja työskennellyt?
– Tällainen työskentely on henkistä hyvinvointia parantavaa, sillä vanhus tulee kuulluksi oman elämänsä tärkeimmissä asioissa. Hän voi halutessaan käsitellä itselleen vaikeita asioita ja iloita elämän tuomista hyvistä hetkistä.
Elämänkaarityöskentelyssä on tilaa oivalluksille kiitollisuudesta, anteeksi antamisesta, siunauksesta ja Jumalan johdatuksesta.
