Kirjoittanut
Vanhemmuus tuo esiin jokaisessa ihmisessä piilossa olevan pimeän puolen, sanoo Narsismi vanhemmuudessa -kirjan kirjoittaja, kasvastustieteen tohtori Mia Puolimatka.
Narsismista on viime vuosikymmenen aikana kirjoitettu valtavasti materiaalia, ja aihetta ovat käsitelleet niin alan ammattilaiset kuin kyökkipsykologitkin.
Narsismi mielletään usein arkikielessä luonnehäiriöksi, josta on mahdotonta parantua. Jos lähipiirissäsi on narsisti, on parasta paeta, sanotaan.
Mia Puolimatka kuvaa tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Narsismi vanhemmuudessa (Päivä, 2017), kuinka piilotajunnan tunnistamaton ja torjuttu aines synnyttää vanhemman ja lapsen väliseen kasvatussuhteeseen vakavia häiriöitä.
Puolimatka on tietoisesti halunnut irrottautua populistisesta narsismikäsityksestä. Kristittynä hän ajattelee, että jokaisesta ihmisestä löytyy pimeä puoli.
Narsistiksi hän määrittelee ihmisen, joka ei kykene kohtaamaan itsessään olevaa pahuutta. Tämän määritelmän mukaan jokainen on jossain määrin narsisti.
– Edustan näkökulmaa, jossa olen samaistanut narsistin väärän syyllisyyden vallassa eläväksi ihmiseksi. Narsisti ei kykene nöyryyteen eikä kohtaamaan itsessään olevaa pahuutta. Nöyryyden puutteen vuoksi hän uhriutuu helposti, jolloin hänen ihmisyytensä ydin jää passiiviseksi.
Vanhemmuus tekee ihmisen pimeän puolen näkyväksi
– Narsismin alkuperä on hengellinen ja koska jokainen ihminen on hengellinen, jokainen ihminen on lankeemuksen vaikutuksesta narsistinen.
Vanhemmuuden, erityisesti äidin rakkauden ajatellaan usein olevan puhdasta, pyyteetöntä ja itsensä uhraavaa. Jokainen vanhempi kuitenkin tietää, että juuri äitiys tai isyys tekee ihmisen pimeän puolen näkyväksi.
Mia Puolimatkan mukaan jokaisessa ihmisessä piilevä narsismi heijastuu vahvimmin juuri suhteessa omaan lapseen.
– Narsismimme tulee esiin erityisesti läheissuhteissamme, joissa saamme olla paljaita ja tarvitsevia. Tällaisissa olosuhteissa uskallamme riisua naamarimme ja käyttäytyä vastuuttomammin.
– Omat lapset heijastavat narsismiamme terävämmin kuin edes puolisomme, koska he ovat täydellisen tarvitsevia rakkaudestamme ja hyväksynnästämme. Vastaavasti he kykenevät myös mukautumaan vaikeaankin vanhempaan, sillä oma vanhempi on lapsen kokemuksessa aina hyvä ja se paras.
– Jos tunnistamme lapsestamme samanlaisia syntejä, joita meissä itsessämme on, meidän on ehkä vaikeampi hyväksyä tällaista lasta kuin sellaista, joka tuo meistä esiin parhaat ja helpoimmat puolemme. Helppo lapsi ei kohtaa meitä syvätasolla samalla tavoin kuin haasteellisempi lapsi, koska samojen syntien, kuten esimerkiksi itsepäisyyden tai kärsimättömyyden, kanssa painiskeleva lapsi haastaa vanhempansa armottomaan itsekritiikkiin ja itsetutkisteluun, mitä helppo lapsi ei tee.
Erityislapsen syntymä kyseenalaisti oman hyvyyden
Mia Puolimatkan itsetutkistelu käynnistyi hänen toisen lapsensa syntymästä – tai oikeastaan jo hieman ennen.
– Sain tietää päivää ennen synnytystä, että lapsellani on ylimääräinen kromosomi. Mielikuvaryöppy, omat inhimilliset tunteet ja kaikki, mitä se tieto avasi äitiyden sisimmästä, oli aika kammottavaa katseltavaa. Näin, mikä todellinen nimittäjä on perusvastuullisen Mia-äidin sisimmässä.
– Koin kuitenkin tämän kaiken lopulta rakentavana. Oli valtavaa Jumalan armoa, että sain nähdä oman julmuuteni, pimeän puoleni ja kaikki sekulaarit odotukseni lasta kohtaan.
Erityislapsen syntymä on ollut perheelle lopulta suuri siunaus.
– Jumala on mestari murtamaan normejamme, joiden avulla olemme suhtautuneet maailmaan ja määrittäneet sitä itsellemme ja lähimmäisillemme. Jeesuskin mursi tietoisesti fariseusten perinnäissääntöjä. Jumala murtaa meitä, jotta pehmenisimme ja voisimme kasvaa ainoan tosi-ihmisen kaltaisuuteen, joka on Jeesus itse.
– On vain yksi ominaisuus, jota kaltaisemme narsisti ei siedä ja se on nöyryys, koska se edustaa hänelle samaa heikkoutta, jota Jeesuksen ristinkuolema edusti sielunviholliselle. Sekä myötätunto että omatunto ovat arvotunteita, joita on mahdoton kokea ilman nöyryyttä. Narsistinen kasvattaja ei kykene toisia kohtaan eikä totuuteen itsestään, sillä hän ei useinkaan odota aitoa armoa osakseen. Sitä on mahdoton vastaanottaa ilman aitoa kokemusta omasta moraalisesta syyllisyydestä, mikä myös edellyttää nöyryyttä.
Parhainkin kasvattaja tarvitsee ristin elämäänsä
Mia Puolimatkan mukaan ratkaisu vanhemmuuteen heijastuvaan narsismiin on sama kuin kaikkeen pahuuteemme: Jeesuksen risti, Hänen lunastustyönsä.
– Abrahamin sukulinja on ainoa Raamatussa dokumentoitu sukulinja. He olivat ihmeellinen suku, jossa Jumala teki pelastavaa ja pyhittävää työtä. Siitä huolimatta, että Abrahamin suku sai elää niin lähellä Jumalan rakkautta, senkin sukulinjan päässä odotti risti, Puolimatka sanoo ja tarkoittaa sitä, että Jeesus oli Abrahamin sukulinjan viimeinen dokumentoitu jälkeläinen.
– Vaikka meillä olisi minkälaiset psyykkiset valmiudet kasvattaa lapsistamme hyvinvoivia ja tasapainoisia ihmisiä, ilman Jumalaa joudutaan pulaan. Parhainkin kasvattaja tarvitsee ristin elämäänsä, jotta Jumalan tahto voisi tapahtua suhteessa lapsiin.
– Toinen, mikä on tärkeä muistaa on se, että jos luovutaan kymmenestä käskystä, jotka herättävät meissä moraalisen syyllisyyden, sen tietoisuuden, etten kykene täyttämään lakia, sen seurauksena henki ja psyyke sekoittuvat toisiinsa ja kasvatus hengellistyy. Tämä hengellistäminen näkyy siten, että lapsesta muodostuu vanhempansa omantunnon kuvajainen, sen sijaan että häntä kunnioitettaisiin Jumalan ainutlaatuisena kuvana.
– Hyvä kasvatus on Jumalan tuntemiseen ohjaamista ja Kristuksen kaltaisuuteen kasvamista. Siihen tarvitaan lunastustyötä, muuten joudutaan omavoimaiseen pyhitykseen, Puolimatka muistuttaa.
Mia ja Tapio Puolimatka ovat mukana Perheen uusi tuleminen -viikonlopputapahtumassa Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa 25.-26.11.
