Instagram ja Facebook ovat vain osa seurakunnan näkyvyyttä verkossa.
Vapaakristilliset seurakunnat ovat viime vuosina ilmeisesti panostaneet jonkin verran näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Samalla into pitää perusverkkosivusto päivitettynä ja kunnolla mukana näkyvyyspaletissa on saattanut hiipua.
– Jos edelliset päivitykset ovat viime kesältä, se on kyllä hälytysmerkki, media-alan yrittäjä ja opiskelija Leea Toukola sanoo.
Yleinen ja kenties yksioikoinen käsitys on se, että sosiaalinen media on ottanut vallan eikä perusverkkosivuilla enää ole merkitystä, senior developer Lauri Saarni kuvailee.
– Yritysmaailmassa ollaan nykyisin kuitenkin yhä enemmän sitä mieltä, että verkkosivuilla asiat ovat omassa hallinnassasi. Siellä voi itse määritellä, miten puhut asiakkaalle. Tällöin myös omistat sisältösi ja hallitset sen näkyvyyttä itse.
– Verkkosivut ovat myös kuin käyntikortti. Pelkkä someprofiili hukkuu helposti massaan, ja tällöin jäädään algoritmien armoille.
Haasteena Saarnin mukaan on se, että nykyaikaiset verkkosivut vaativat ammattitaitoista ylläpitoa.
– Tulisi olla osaamista, näkemystä sekä ymmärrystä sisällöntuottamisesta. Päivittyvä verkkosivu on hyvä viesti, paikalleen pysähtynyt taas saattaa olla viesti siitä, ettei seurakunnassakaan tapahdu mitään.
Lauri Saarni työskentelee Valu Digital -yhtiössä Jyväskylässä. Hän toimi aiemmin muun muassa lähetystyössä ja helluntaiseurakunnan seurakuntapastorin tehtävissä.
Omat kuvat tekevät sivustosta aidomman.
Leea Toukola on Porin helluntaiseurakunnan sivuston suunnittelija ja ylläpitäjä.
– Työ on jatkuvaa. Etenkin isommissa seurakunnissa verkkosivujen päivittämistä voi olla monta kertaa viikossa.
Seurakuntien aktiivisuus verkossa selittyy yleensä yksittäisillä ihmisillä.
– Jos sattuu olemaan joku, joka on kiinnostunut aiheesta tai jopa ammattilainen, on se todella iso hyöty seurakunnalle.
Toukola tutkii ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään helluntaiseurakuntien viestintäpalvelujen tarpeita. Hän on käynyt läpi 121 seurakuntien verkkosivustoa.
– Jopa 45 prosenttia tutkimuksen sivustoista olisi uudistamisen tarpeessa, Toukola arvioi.
Myös hiljattain avatun, seurakuntien tilaisuuksia kootusti esittelevän Nextep.fi-palvelun kehittäjä Benjamin Nousiainen havaitsi omassa tutkimuksessaan ”paljon hajontaa” seurakuntien verkkosivujen välillä.
– Vanhojen teknologioiden sivuja oli yllättävän paljon. Tiesin, että seurakunnat voivat olla pahasti jäljessä, mutta todellisuus pääsi silti yllättämään.
Vanhojen teknologioiden sivuja oli yllättävän paljon.
Yksi avaintekijä toimivissa verkkosivuissa on haastateltavien mukaan responsiivisuus.
Käyttäjälle responsiivisuus näkyy sivuston yhtäläisenä toimintana niin tietokoneella, tabletilla kuin älypuhelimellakin.
– Noin 80 prosenttia käyttäjistä käyttää verkkoa juuri älypuhelimella, Leea Toukola sanoo.
Kaikkein vanhimmat järjestelmät eivät automaattisesti muunna julkaisua niin, että se toimisi joustavasti älylaitteen näytöllä. Toukolan tutkimuksessa tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä: sivustoista kuusi prosenttia, muutama yksittäistapaus, ei ollut responsiivisia.
Benjamin Nousiainen löysi muutaman sivuston, joiden tietoturvasertifikaatti oli vanhentunut.
– Sivustolle ei enää päässyt suoraan, vaan haluatko jatkaa -valinnan kautta.
SSL-sertifikaatti salaa yhteyden käyttäjän selaimen ja verkkopalvelimen välillä, mikä estää ulkopuolisia tahoja näkemästä luottamuksellisia tietoja.
Toinen ajankohtainen kysymys sivuilla on hakukoneoptimointi. Verkon käyttäjät nimittäin ovat yhä riippuvaisempia hakukoneista.
– Meininki on mennyt yhä enemmän siihen, että Googleen kirjoitetaan seurakunnan nimi. Tilaisuuksien tai sen jonkin tapahtuman halutaan tulevan ensimmäisenä hakutuloksena, Benjamin Nousiainen kuvailee.
Lauri Saarnin mukaan hyvä hakukonenäkyvyys syntyy osaltaan teknisen laadun myötä, mutta myös sisällöntuottajan osaamisella on merkitystä.
– Sivun tulee sisältää hyvät elementit, kuten yksi pääotsikko, jonka alla on rakenteellisesti hyvin rakennettua sisältöä, Saarni kuvailee.
– Jo sivun osoitteella on merkitystä. Esimerkiksi selkeän seurakunta.fi/tilaisuudet-osoitteen takaa hakukone sitten osaa löytää ne tilaisuudet.
– Myös sivuston suorituskyky vaikuttaa. Nopeasti avautuvat sivut menestyvät hakutuloksissa. Esimerkiksi turhan suuret kuvatiedostot voivat hidastaa sivun latautumista.
”Kuvapankkikuvat ovat ikäviä”
Haastateltavat pitivät kuvituksia yhtenä suurista perushaasteista seurakuntien verkkosivuilla.
– Se, että käytetään seurakunnan omia kuvia, joissa näkyy seurakuntalaisia, tekee sivustosta aidomman ja ihmisläheisemmän, Leea Toukola sanoo.
Sivustojen suunnittelijoita viettelee kasvava määrä kuvapankkeja, jotka tarjoavat kauniita ja korkeatasoisia kuvituskuvia. Päivän sana on myös tekoäly, jonka luomia kuvia on alkanut näkyä seurakuntien sivuilla. Niissä näkyy utuisia, korkeita saleja, kirkontorneja ja geneerisen kauniita, onnellisia ihmisiä.
Leea Toukola sanoo ymmärtävänsä, ettei kaikissa seurakunnissa ole ammattimaisia valokuvaajia.
– Nykyisin kännykkäkameroilla saa kuitenkin jo todella hyviä kuvia.
(AT)