Vuotuisen RadioGaalan yleisöäänestys alkaa tänään 10.2. Ehdokkaana Vuoden radiojuontajaksi on Radio Dein aamuista tuttu ja mukava ääni eli Matias Villberg. Vuoden parhaasta ohjelmasta taas kisaa saman kanavan aamuohjelma Herätys!
Matias Villberg on ehdolla Vuoden radiojuontajaksi jo toista kertaa. Hän sanoo, että jo ensimmäinen kerta sai aikaan häkellyksen tunteen.
– Kun tulin nimetyksi tänä vuonna uudelleen ehdolle ja vielä niin, että edustamani aamuohjelma on ehdolla vuoden radio-ohjelman kategoriassa, se kertoo, että jotain on kai tehty oikeinkin, Villberg myhäilee.
”On entistä tärkeämpää kyetä tarjoamaan kuuntelijalle aitoa läsnäoloa ja toivon sanomaa, mutta armollisella ja rennolla otteella.”
– Muodostamme Satu Panulan kanssa toisiamme tasapainottavan työparin aamun juontajina. Harmillista kyllä, nimenomaan kahdestaan juonnetut aamulähetykset ovat olleet ainakin vielä harvassa. On kuitenkin selvää, että yksi tärkeimmistä osasista aamujen teossa ovat kuuntelijat, joista osasta on tullut jo ikään kuin vanhoja tuttuja.
Villberg arvioi, että aidolle läsnäololle on tilausta nyt ehkä enemmän kuin koskaan.
– Osasta radiolähetyksistä on tullut käsikirjoitettuja sketsipläjäyksiä tai tarkoin kellotettuja ja persoonattomia, jopa tekoälyllä juonnettuja kokonaisuuksia. Siksi tuntuu, että on entistä tärkeämpää kyetä tarjoamaan kuuntelijalle aitoa läsnäoloa ja toivon sanomaa, mutta armollisella ja rennolla otteella. Kun ollaan kahvikupin äärellä tai matkalla arjen askareisiin, silloin ihmetellään yhdessä elämää ja sen hienoutta tai rosoista pintaa.
– Olisipa hienoa nähdä kristillisen radiokanavan tekijät valtakunnallisen kilpailun finaalissa. Eiköhän varmisteta se yhdessä, Matias Villberg kannustaa.
On suuri etuoikeus kristittyinä tuoda toivoa radion välityksellä
Vuoden radio-ohjelmaksi ehdolla olevan Herätyksen toinen juontaja Satu Panula on ehdokkuudesta ilahtunut ja innoissaan.
– Itse olen saanut olla ohjelman toinen juontaja vuoden verran Matiaksen parina. Hänen kanssaan on rentoa työskennellä, ja Dein studiot ovat tosi viihtyisät. Uskon, että Radio Dein aamut ovat olleet kuulijoiden piristävänä matkaseurana työmatkoilla, kotona ja etätöiden ääressä.
Panula sanoo, että Herätyksen tekemisessä parasta ovat aikaiset aamut, suorat lähetykset ja kaikki kohtaamiset vieraiden kanssa.
- Toivon, että kristityt oikeasti nyt avaisivat RadioGaalan sivut ja kävisivät äänestämässä Herätyksen finaaliin. On suuri etuoikeus kristittyinä tuoda toivoa ja rauhaa radion välityksellä kaiken nykypäivän sekamelskan keskellä. Jos me ei mennä ja tehdä, sen tekee joku muu, Satu Panula vetoaa.
”Parasta ovat aikaiset aamut, suorat lähetykset ja kohtaamiset vieraiden kanssa.”
Satu Panulakaan ei ole RadioGaalan kisassa ensimmäistä kertaa. Hän ylsi vuonna 2019 tuplaehdokkuudella Radiogaalan finaaliin Vuoden juontajan sekä Vuoden radio-ohjelman tittelistä.
– Oli ilo tutustua alan huippuosaajiin ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Sain myös RadioGaalassa jakaa yhden palkinnon Radio Rockin Harri Moision kanssa, Panula muistelee.
Näin voit äänestää
RadioGaalan yleisöäänestys Vuoden radiojuontajasta ja Vuoden radio-ohjelmasta on käynnissä kolme viikkoa 10.2.– 2.3.2025. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan RadioMedian ja Auto Bassadonen yhteisessä arvonnassa auto kesäksi eli Auto Bassadonen tarjoama minileasing-auto neljäksi kuukaudeksi.
Äänestä Matiasta ja Herätystä RadioGaalan sivuilla >>
Kuuntele Herätys-aamuohjelmaa maanantaista perjantaihin klo 7.15–10 Radio Dein kanavilla tai Dei Plus -sovelluksen kautta silloin, kuin sinulle sopii.