Suomen herätyskristillisellä kentällä vallitsee kasvava huoli uskonnon- ja sananvapauden tilanteesta, kun kristillistä seksuaalietiikkaa koskevat oikeus- ja lakitoimet näyttävät uhkaavasti kiristyvän.

Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola on ollut syytettynä oikeudessa kiihottamisrikoksesta yhdessä kansanedustaja Päivi Räsäsen kanssa. Pohjola toimi Suomen Luther-säätiön julkaisusarjan päätoimittajana silloin, kun Räsänen kirjoitti pamfletin Raamatun seksuaaliopetuksista.

Valitettavaa on, että oikeusjuttu on tehnyt monet kristityt varovaisiksi.

– Tällaisessa tapauksessa rangaistus on itse prosessi. Kristityillä on silloin suuri vaara ajatella, että jos pidetään rohkeasti ja avoimesti esillä kristillistä seksuaaliopetusta, niin se voi pahimmillaan johtaa siihen, että siitä joutuu vastaamaan raastuvassa, Pohjola sanoo.

Myös kouluissa on oltu viime aikoina varpaillaan hengellisen musiikin aiheuttaman kohun vuoksi.

– Kun ihmisiä tapaa seurakuntavierailuilla, niin kyllä sellainen pelon ilmapiiri vallitsee varsinkin julkisissa laitoksissa ja koulumaailmassa.

Kaikki lähtee luomisjärjestyksestä

Lähetyshiippakunta on luterilainen kirkko, joka pohjaa opetuksensa perinteiseen Raamatun ihmis- ja avioliittokäsitykseen, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tämä eroaa monien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien linjasta sekä valtavirtanäkemyksestä. Juhana Pohjola toivoo, että kristityt suhtautuisivat kunnioittavasti ja arvostavasti toisin ajattelevia kohtaan.

– Olemme tasa-arvon kannalla siinä suhteessa, että jokainen ihminen on yhtä arvokas Jumalan edessä riippumatta siitä, miten hän toteuttaa seksuaalisuuttaan tai miten hän elää.

Lähetyshiippakunta ei usko kuitenkaan suvaitsevuus- tai gender-ideologian sanomaan.

– Suvaitsevaisuuspuhe lähtee ideologiasta, jossa ei saisi Jumalan sanan ja terveen harkinnan varassa arvioida ihmisten elämäntapaa tai valintoja. Kristillisellä kirkolla on julistettavana sanoma synnistä ja armosta ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Silloin suvaitsevaisuuspuhe syrjäytyy tämän totuuden edessä, Pohjola linjaa.

Sama linjaus pätee myös sukupuoli-identiteettikysymykseen.

– Kristillinen identiteetti lähtee luotuisuudesta, mikä tarkoittaa sitä, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Haluamme kutsua ihmisiä löytämään identiteetin siitä, että he ovat miehinä ja naisina Jumalan kuvia ja että he ovat kastettuja Jumalan lapsia.

Herätysliikkeillä on toivoa

Lähetyshiippakunta edustaa perinteistä virkakäsitystä, jonka mukaan pappisvirka kuuluu miehille. Naispappeus nähdään usein tasa-arvokysymyksenä, minkä vuoksi ajatellaan, että naisilla tulisi olla yhtäläinen oikeus päästä paimenen- ja piispanvirkaan. Tällä tavoin aihetta käsiteltäessä ne, jotka pitäytyvät perinteisessä virkakäsityksessä, nähdään vastustavan tasa-arvoa. Juhana Pohjola ei kuitenkaan jaa tätä näkemystä.

–Raamatullinen perspektiivi on se, että tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan Kristus itse on asettanut paimenviran kutsuessaan 12 miestä. Hänellä oli sen lisäksi paljon naisia seuraajinaan, ja naiset olivat ensimmäisinä ylösnousemuksen todistajina, mutta apostolinen paimenvirka kirkossa on aina tähän päivään asti ollut miehinen.

Naispappeuden ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisen vastustaminen ovat tehneet joidenkin herätysliikkeiden olosta ahdasta luterilaisen kirkon sisällä. Juhana Pohjola uskoo tiukentuneesta tilanteesta huolimatta valoisaan tulevaisuuteen.

– Kun hengellinen taistelu ja kulttuurivallankumous on mennyt, ihmiset näkevät sen hedelmät. Sitten etsitään oikeaa, raamatullista, Kristus-keskeistä opetusta ja julistusta.

– Näen, että Jumalan sanassa pitäytyvillä kirkoilla ja seurakunnilla on tulevaisuus ja toivo. Ei ole mitään hätää ja pelättävää.

Piispa Juhana Pohjola haastatellussa medialähetysjärjestö IRR-TV:n Ajassa-ohjelmassa. Ohjelma esitetään TV:n Alfa-kanavalla 16, keskiviikkona 9.4. kello 20.00 ja uusintana sunnuntaina 13.4. kello 20.00. Toimittajana Markku Tenhunen.

Ohjelma katsottavissa veloituksetta myös Permanto-suoratoistopalvelussa.

Elina Uusikylä & IRR-TV toimitus

RKP:n Anders Adlercreutz ja Perussuomalaisten Pekka Aittakumpu Radio Dein studiossa.
Seuraavaksi:

Opetusministeri: Sateenkaarityöpajat auttavat vähentämään nuorten pahoinvointia – Perussuomalainen: Ideologista höpötystä