Kirjoittanut
Billy Graham oli hengellisen kentän supertähti, jota menestys tuntui seuraavan kaikessa mihin hän tarttui. Grahamin pelastus oli se, että hän oli valmis kuuntelemaan kritiikkiä ja ottamaan virheistään opiksi
Helmikuun 21. päivänä kuollut evankelista Billy Graham jätti perinnön, jonka äärellä ylisanoja on vaikea keksiä.
Vuonna 1918 syntyneestä Grahamista kasvoi vuosikymmenten aikana kansainvälisen herätyskristillisyyden keulakuva, ikoninen hahmo, herätyskristittyjen paavi ja patriarkka, joka saarnasi useammalle ihmiselle kuin kukaan muu protestanttinen julistaja.
Hänen evankelioimiskokouksissaan yli 2 miljoonaa henkilöä ilmoitti haluavansa ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Hänen radio-ohjelmaansa lähetettiin parhaimmillaan noin 700 radioaseman kautta eri puolilla maailmaa. Graham oli herätyskristillisyyden superjulkkis, jota halusivat jututtaa sekä kuninkaat että kadunmiehet.
Yhdysvalloissa Grahamin asemasta kertoo se, että ennen hautajaisia hänen arkkunsa oli kahden päivän ajan nähtävänä kongressin suuressa kupolihallissa kunniavartion ympäröimänä. Ulkomailla häntä ovat kiitelleet niin katolilaiset kuin karismaatikot.
Suomessa Grahamin vaikutus näkyy yhä alttarisielunhoidossa, evankeliointikampanjoiden järjestämisessä ja jopa julistustyylissä.
– Hän muutti täkäläistä evankelioimiskulttuuria. 1970- ja -80-luvuilla me kaikki nuoret pastorit tiesimme Billy Grahamin ja sen, mitä hän saarnasi. Muistan kuinka me joskus kokoonnuimme jopa yhdessä lukemaan hänen kirjojaan. Kerroimme toisillemme terveisiä Grahamin kokoussarjoista, ja moni nuori evankelista piti Grahamin tavoin etusormea pystyssä saarnatessaan, mediapastori ja evankelista Markku Vuorinen muistelee.
– Vuoden 1987 Helsinki Missio opetti meille, miten hoidetaan kristillisen suurtapahtuman tiedotus valtamedialle ja miten kääntyneisiin otetaan jälkikäteen kontaktia. Jälkihoidon tärkeys huomattiin täälläkin. Mission alttarisielunhoitokoulutuksiin osallistui tuhansia uskovia eri kirkoista, ja se näkyy edelleen seurakuntien sielunhoitopalvelussa.
Yhdistäjä ja innovoija
Billy Grahamin teologiasta väitöstutkimuksen tehnyt Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti, pastori Timo Pokki nostaa yhdeksi merkittävimmäksi Billy Grahamin perinnöksi hänen toimintansa yhteyksien rakentajana.
Paitsi että Graham yhdisti herätyskristilliset piirit, hän antoi mallin yhteyksien solmimisesta ulkopuolisten toimijoiden ja vaikuttajien kanssa tavalla, joka hyödyttää Jumalan valtakunnan asiaa.
1950-luvun puolivälissä Graham oli keskeisesti mukana synnyttämässä uus-evankelisuudeksi (engl. new evangelicalism) kutsuttua herätyskristillisyyden muotoa, joka oli teologiselta ytimeltään konservatiivinen mutta vähemmän hyökkäävä, kulttuurikriittinen ja eristäytyvä kuin amerikkalaista herätyskristillisyyttä sitä ennen hallinnut protestanttinen fundamentalismi. Grahamilla oli merkittävä rooli siinä, että uusevankelisuudesta tuli amerikkalaisen kristillisyyden valtavirtaa.
Herätysjulistajana Graham keskittyi evankeliumin perusteemoihin: kääntymykseen ja pelastukseen – siihen, että Jeesus on syntien sovittaja ja tie Jumalan yhteyteen. Vaikka Graham oli taustaltaan baptistipastori, hän ei juurikaan puhunut esimerkiksi kasteesta.
Tämä mahdollisti laajapohjaisen yhteistyön myös liberaalien protestanttien, katolilaisten ja ortodoksien kanssa.
Samalla murtuivat rotujen väliset muurit. Viimeistään vuodesta 1953 lähtien Graham vastusti kokousareenoiden istumapaikkojen jakamista rodun perusteella, ja hän oli tiettävästi ensimmäisiä valkoisia evankelistoja, joka kutsui afro-amerikkalaisen saarnaajan mukaan puhumaan evankeliointimatkalle.
– Hän sai näistä siltojen rakentamispyrkimyksistään kovaa kritiikkiä monilta herätyskristityiltä. Hän kuitenkin halusi mennä julistamaan joka paikkaan, ja hän ymmärsi, ettei se ei onnistu ilman suhteita, Timo Pokki toteaa.
– Lisäksi hän ymmärsi, ettei hän voi kovin paljon kiinnittää huomiota asioihin, joista kirkoissa ollaan eri mieltä. Kasteen lisäksi tällainen aihe olivat esimerkiksi armolahjat. Graham koki, että evankelistan tehtävään ei kuulunut ottaa kantaa myöskään niihin, vaikka hän armolahjoihin Uuden testamentin mukaisesti uskoikin. Hän halusi enemmän yhdistää kuin erottaa.
Moni kritisoi myös Grahamin periaatetta suositella uskoon tulleille hakeutumista omaan seurakuntaan, jos henkilöllä sellainen on. Vain jos uskoon tullut omassa seurakunnassaan kokee, että siellä vesitetään Raamatun arvovaltaa tai ei muuten tueta hänen kasvuaan, tulee lähteä etsimään jotakin muuta yhteisöä.
Yhteistyöhön ja yhteyden rakentamiseen liittyvät myös monet hankkeet, joihin Graham osallistui. Hän oli keskeinen hahmo esimerkiksi missiologisista tutkimuksista tunnetun Gordon-Conwellin teologisen seminaarin ja Christianity Today -lehden perustamisessa. Lisäksi hän toimi vuosien 1966 ja 1974 kansainvälisten evankeliointikongressien koollekutsujana.
Vuonna 1974 Sveitsin Lausannessa pidetystä Maailman evankelioimisen kongressista sai alkunsa Lausannen liike, ja samassa yhteydessä laadittu Lausannen julistus toimii edelleen lukuisten tunnustustenvälisten järjestöjen opillisena ja ideologisena perusasiakirjana. Kongressi antoi merkittävän sysäyksen herätyskristilliseen lähetystyöhön.
– Osa Grahamin perintöä on myös evankelistojen verkostoituminen, mitä Suomessakin on tapahtunut yhteiskristillisten evankelistapäivien muodossa, Timo Pokki lisää.
Maltillisuutensa ja nauttimansa arvostuksen ansiosta Graham sai 1970-luvulla mahdollisuuden päästä julistamaan evankeliumia myös rautaesiripun taakse ja tapaamaan myöhemmin niin paavin kuin Neuvostoliiton ja Pohjois-Korean kommunistijohtoakin.
Massamedian mestari
Yksi Grahamin menestyksen salaisuuksista oli hänen tapansa hyödyntää mediaa ja vaalia suhteita tiedotusvälineisiin. Hänen taustajärjestönsä, Billy Graham Evangelistic Association, valjasti sanoman levittämiseen television, radion, painotuotteet ja elokuvat, ja Graham itse antoi auliisti haastatteluja medialle. Haastatteluissa hän myös onnistui toistuvasti nostamaan esille evankeliumin kannalta myönteisiä asioita.
Syntyi huomion ja suosion ketjureaktio, joka ruokki itse itseään.
Mainonnan hyödyntämisessä Graham oli todellinen American Preacher, amerikkalainen saarnamies.
– Graham ajatteli, että jos saippuoitakin mainostetaan näyttävästi ja tehokkaasti, niin miksi ei hengellisiä tilaisuuksiakin. Suomalaisillekin sellainen oli vielä 1980-luvulla aika vierasta, ja Helsinki Missiota pohjustanut mediakampanja oli täkäläisittäin valtava, Timo Pokki sanoo.
Vuosikymmenten aikana Graham kehitti myös evankelioivaa julistustapaa. Hän luopui herätyskristilliselle fundamentalismille ominaisesta antikommunismista ja helvetillä pelottelusta. Jumalan pyhyys säilyi keskeisenä teemana, mutta Graham ei irrottanut sitä Jumalan rakkaudesta. On sanottu, että Graham palautti evankeliumi-sanaan ajatuksen hyvästä uutisesta.
– Amerikkalaiseen tyyliin hän osasi kertoa tarinoita. Hänellä oli valtava retorinen taito vangita kuulijat, ja hän myös kehittyi puhujana kovasti. 1940-luvulla Graham oli vielä riehuja, joka huusi lavalla, mutta vuosikymmenten harjoittelun myötä ylimääräinen dramatiikka ja tunteisiin vetoaminen kuoriutuivat pois, Pokki toteaa.
– Kun tein väitöstutkimusta Grahamin tuotannosta, ajattelin, että aika harva akateemisen väitöskirjan tekijä pääsee nauttimaan siitä, että saa lähdeaineistoistaan niin paljon hengellistä ravintoa kuin minä sain.
Retoristen taitojen lisäksi sanoman perillemenoa auttoivat Grahamin luontaiset ominaisuudet: karismaattinen olemus, voimakas, maskuliininen ääni ja ”supersankarin leuka”, kuten eräässä muistokirjoituksessa maalailtiin. Hänessä oli jotakin, joka synnytti luottamusta ja sai ihmiset vakuuttumaan, että se mistä hän puhuu, on totta. Pyhä Henki valjasti Grahamin luontaiset lahjat Jumalan valtakunnan käyttöön.
Kuulijoiden arjenläheisyyteen Graham pyrki tekemällä taustatyönsä huolella. Ennen Missio Helsinkiä hän ja hänen tiiminsä tutkivat etukäteen, millainen paikka Suomi on julistaa. Markku Vuoriselle tämä oli tärkeä oppi.
– Graham otti aina selvää, mitä erikoispiirteitä kohdemaassa on. Kun itse nuorena lähdin kiertämään, hyödynsin tätä tapaa: otin aina etukäteen selvää, mitä paikkakunnalla oli tapahtunut, paljonko siellä oli asukkaita ja niin edelleen. Näitä tietoja pyrin sitten ottamaan mukaan puheisiini.
Tärkeää työn menestyksen kannalta oli myös se, että Grahamin onnistui välttää seksi- ja rahaskandaalit. Hän sopi työtovereidensa kanssa jo 1940-luvun lopussa yhteisistä periaatteista, joiden mukaan he ovat läpinäkyviä raha-asioissa, pyrkivät eliminoimaan seksuaalisten kiusausten mahdollisuudet, toimivat yhteistyössä paikallisten seurakuntien kanssa sekä ovat viestinnässään korostetun rehellisiä.
Saarnaajan koetukset
Christianity Today kysyi vuonna 2011 Grahamilta, onko jotakin, mitä hän elämässään tekisi toisin. Evankelistan mukaan hän viettäisi enemmän aikaa perheensä kanssa, opiskelisi enemmän, saarnaisi vähemmän eikä osallistuisi politiikkaan niin paljon.
Grahamin ja hänen puolisonsa Ruth Graham Bellin lapsista ja lastenlapsista monet ovat kamppailleen muun muassa päihdeongelmien kanssa, ja isänä Graham tuskin pystyi olemaan yhdistämättä lastensa ongelmia omaan kotoa poissaoloonsa.
Politiikassa Graham sai näpeilleen etenkin presidentti Richard Nixonin kaudella. Evankelista oli tukenut Nixonin ehdokkuutta avoimesti ja presidenttiaikana piti tämän kanssa poikkeuksellisen läheistä yhteyttä. Watergate-skandaalin myötä molemmat asiat kääntyivät julkkissaarnaajaa vastaan.
Nixoniin liittyi myös yksi Grahamin harvoista kohulausunnoista: presidentin kanssa keskustellessaan hän kommentoi juutalaisten yhteiskunnallista vaikutusvaltaa sanakäänteillä, jotka voidaan tulkita antisemitistisiksi. Kun keskustelusta talletettu ääninauha myöhemmin tuli julkisuuteen, Graham pyysi lausuntojaan anteeksi.
– Vanhempana Graham harmitteli myös sitä, että hän oli ottanut kantaa joihinkin sosiaalieettisiin kysymyksiin ymmärtämättä niiden koko laajuutta. Omaelämäkerrassaan hän myöntää avoimesti tehneensä virheitä uransa aikana, Timo Pokki toteaa.
Grahamin pelastus oli se, että hän oli valmis kuuntelemaan kritiikkiä ja ottamaan virheistään opiksi.
Elämän loppuvuosina evankelistan koetuksena olivat monenlaiset terveysongelmat. Graham sairastui 1990-luvun alussa Parkinsonin tautiin ja myöhemmin eturauhassyöpään. Hän kärsi myös muun muassa näköä heikentävästä silmäsairaudesta.
kuka
William Franklin ”Billy” Graham
* syntyi 7. marraskuuta 1918. Kasvoi maatilalla Charlottessa, Pohjois-Carolinassa
* sitoutui henkilökohtaisesti Kristukseen 15-vuotiaana Mordecai Ham -nimisen kiertävän evankelistan herätyskokouksessa
* Vihittiin baptistiseurakunnan pastoriksi vuonna 1939 Peniel Baptist Church -kirkossa Floridassa. Valmistui raamattukoulusta vuonna 1943 ja meni naimisiin opiskelutoverinsa, lähetyssaarnaajaperheessä Kiinassa kasvaneen Ruth McCue Bellin (1920–2007) kanssa. Aviopari sai viisi lasta.
* Ensimmäiset ”crusadet” eli evankelioivat kokoussarjat vuonna 1947. Yhteensä yli 400 kokoussarjaa eri puolilla maailmaa. Suomessa Graham julisti vuosina 1954 ja 1987. Viimeiseksi jäänyt missio New Yorkissa 2005.
* toimi aluksi Youth for Christ -järjestön evankelistana, kunnes vuonna 1950 perusti tovereidensa kanssa Billy Grahamin Evangelistic Association -yhdistyksen
* Kirjoitti 33 kirjaa. Kerrotaan antaneen pois suurimman osan kirjoistaan saamistaan palkkioista. Asui vaatimattomasti.
* yhdysvaltalaisgallupeissa Graham valittiin muun muassa ”suurimmaksi elossa olevaksi amerikkalaiseksi” sekä toistuvasti yhdeksi arvostetuimmaksi elossa olevaksi ihmiseksi
* toimi useiden Yhdysvaltojen presidenttien hengellisenä neuvonantajana
