Kirjoittanut
Hedman muistuttaa, että romanit aistivat aidon hyväksynnän ja rakkauden seurakunnassa. Romaneiden pitäisi saada vastuutehtäviä seurakunnassa ja mahdollisuus päästä näyttämään kykynsä työelämässä. Heitä tulisi myös kohdella yksilöinä.
Romanien kansallispäivää (8.4.) on Suomessa vietetty muutaman vuoden ajan. Henry Hedman, joka on itsekin romani, puhuu työkseen romanikulttuurista yliopisto-opiskelijoille. Hän on huomannut, että tiedon lisääntymisen myötä myös ennakkoluulot hälvenevät.
Juhlapäivän saaminen oli syrjityille romaneille suuri saavutus
Henry Hedman tuo esiin, että romaneita on syrjitty paljon historian saatossa. Heistä noin puolet oli maaorjina 1300-luvulta 1850-luvulle muun muassa nykyisen Moldovian ja Romanian alueella. Maaorjuuden päättyessä he lähtivät liikkeelle ja päätyivät asumaan eri puolille maailmaa.
– Se leima on jäänyt heihin niin, että he eivät Suomessakaan häpeä krjäämistä, koska he ovat aina joutuneet altavastaajiksi yhteiskunnassa. Jotkut ovat nyt kerjäämisen avulla saattaneet saada itselleen paremmat elinolot.
Vapaasti liikkuvia romaneja hyljeksivät keskiajalla niin hallitsijat kuin kirkonmiehet ja tutkijatkin. Myöhemmin myös media on lietsonut ennakkkoluuloja.
– Päättäjät ja kuninkaat loivat jo keskiajalla sellaisen pelon, että romanit ovat vakoojia ja heidät pitää saada pois maasta, ja kun ei saatu, heidät laitettiin pakkotyöhön ja vankilaan. Samoin, jos papistosta joku antoi romanille yösijan, saatettiin hänet erottaa tehtävästä, tai jos joku kastoi romanilapsen, niin arkkipiispa Laurentius lähetti kirjeen, jossa antoi ymmärtää että tämä ikään kuin olisi heittänyt helmiä sikojen eteen. Myös saksalaiset tutkijat loivat sellaista kuvaa, että romanit ovat villejä. Ja mitä vahvemmin ajatellaan 1970- ja 80-lukuja, niin median kirjoitukset olivat aika leimaavia ja negatiivisia. Ne ovat myös osaltaan vahvistaneet stereotypioita. Ja totuuden nimessä täytyy sanoa, että myös osa romaneista on vahvistanut niitä, Hedman toteaa.
Hedman tuo esiin, että romanipäivä on ennen kaikkea kansainvälinen juhlapäivä.
– Ajatus yhteisestä kansainvälisestä päivästä syntyi vuonna 1971, kun Lontoossa oli ensimmäinen kansainvälinen kongressi, jonne tuli romanijohtajia eri maista. Suomesta kokoukseen osallistui opetusneuvos Viljo Koivisto. Siellä hyväksyttiin ajatus romanien kansainvälisestä yhteisestä päivästä. Se, että sitä vietetään nyt kaikkialla Euroopassa ja ympäri maailmaa, on hieno osoitus siitä, että romanit ovat olleet Euroopassa 700 vuotta ja Suomessa lähes 500 vuotta.
Eniten Euroopan romaneja asuu Hedmanin mukaan Romaniassa, arviolta jopa kaksi miljoonaa. Itä- ja Keski-Euroopassa heitä on hieman enemmän kuin Suomessa asukkaita, kuutisen miljoonaa.
– He elävät näissä maissa erittäin kehnoissa olosuhteissa. Monesti heillä on omat asuinalueensa, joissaa he elävät irrallisena, omana yhteisönään, erossa kaikesta pääväestön toiminnasta ja elämästä. Silloin, kun nämä maat pyrkivät EU:n jäsenyyteen, olisi pitänyt vaatia niiltä näyttöä siitä, millä tavoin ne kohtelevat vähemmistöjään ja erityisesti romaneja, opetusneuvos painottaa.
Myös Suomen romaneilla on monia haasteita
Hedmanin mukaan Suomen romanit ovat integroituneet hyvin yhteiskuntaan.
– Romanit asuvat naapureina pääväestöön kuuluvien kanssa. Minun mielestäni se on ollut erittäin hyvä sopeuttamiskeino. Romanit eivät ole Suomessa menettäneet omaa kulttuuriaan, mutta ovat pystyneet elämään yhdessä kantaväestön kanssa. Olemme oppineet toinen toisiltamme.
Suomessa romaneille yhdenvertaiset mahdollisuudet takaavat yhdenvertaisuuslaki ja perustuslaki, jossa on mainittu romanien oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Käytännössä romaneilla ei kuitenkaan ole tasavertaisia mahdollisuuksia esimerkiksi työpaikkojen saamiseen.
– Muutamat tunnetut julkkikset tekivät testin, jossa he lähettivät omalla CV:llään hakupaperit johonkin työpaikkaan ja kukaan heistä ei päässyt edes haastatteluun. Romaninuorten haaste on, miten he pystyvät pääsemään mukaan yhteiskuntaan niin, että heillä on myös mahdollisuus päästä työelämään, opetusneuvos pohtii.
Opetushallituksen julkistaman tutkimuksen mukaan 50 vuotta sitten vain 25 prosenttia romaneista suoritti peruskoulun, kun nyt heistä 85 prosenttia suorittaa sen. Hedmanin mukaan kuitenkin romanitytöt saavat peruskoulun päättötodistuksen useammin kuin romanipojat.
– Pojilla saattaa tulla liian aikaisin romanikulttuurin vaikutus mukaan – Pärjätään autokaupoilla tai hevosjutuissa ja koulutusta ei tarvita. He myös pelkäävät sitä, että vaikka he kävisivätkin jonkun koulun loppuun, heillä ei silti olisi mahdollisuuksia päästä töihin. Jos romanilla ei ole vaikutusvaltaisia kontakteja, hänen on vaikea saada töitä. Se taas johtaa siihen, että osa nuorista putoaa väliin, heillä ole tilaa missään, ja siinä kohden heidän elämäänsä tulee monenlaisia lieveilmiöitä.
Henry Hedman tuo esiin, että osa romaninuorista haluaa vahvistaa pelkästään romani-identiteettiään, kun taas osa haluaa kouluttautua.
– Romanien keskuudessa arvomaailma on sellainen, että vaikka sinulla olisi mitä koulutusta tahansa, niin olet arvostettu sen perusteella, millainen olet ihmisenä ja miten käyttäydyt. Aika monet nuoret ovat lähteneet ammatilliseen koulutukseen ja suorittaneet tutkinnon.
Romanitaustainen Hedman iloitsee siitä, että on saanut kasvaa kahden kulttuurin keskellä.
– Arvostan kovasti romanien solidaarisuutta: pidetään huolta lähimmäisistä ja niistä, jotka ovat heikommassa asemassa ja kunnioitetaan vanhuksia – ei hylätä heitä, vaan nähdään, että he ovat sidoksissa koko sukuun ja meidän kunnia-asiamme on pitää heistä huolta.
– Siihen että, kun yksi vähemmistöstä tekee jotain, kollektiivisesti syyllistetään koko joukko, täytyy saada muutos – Ihmisten pitää kohdella romaneja yksilöinä. Haluaisin, että jokainen romani voisi olla mukana näyttämässä, että stereotypiat eivät ole totta, Hedman toteaa.
Seurakunnissa ei huomioida romaneja yhtä hyvin kuin aiemmin
Hedmanin näkemys on, että monet seurakunnat ovat murrosvaiheessa suhtautumisessaan vähemmistöihin.
– Suhtautuminen voi jopa olla samankaltaista kuin suomalaisessa politiikassa – Osa maahanmuuttajista kokee, että he ovat kaivattua työvoimaa ja osa kiinnostaa vähemmän. Romanit ovat olleet täällä jo vuosisatoja, joten seurakunnat ovat tottuneet heihin, mutta heitä ei huomioida nyt samalla tavalla kuin ennen. He aistivat lämmön, hyväksynnän ja rakkauden, kun ihmiset osoittavat vilpittömästi, että he välittävät ja rakastavat.
Hedman pohdiskelee, että myös se, tarjoavatko seurakunnat romaneille mahdollisuuden päästä seurakunnan vanhimmistoon tai pastoriksi, vaikuttaa siihen, haluavatko he osallistua seurakuntaelämään. Hänen mielestään yksi tekijä siinä, että romaneja näkyy vähemmän joissain seurakunnissa, on se, että seurakuntakulttuuri on muuttunut – Aiemmin seurakunnissa oli vahvempaa julistusta ja vähemmän powerpointeja.
– Kohtaako opetus ihmiset? Koenko kotiin lähtiessäni, että tässä oli täysi satsi jotain, joka saa minut liikkeelle toimimaan sen mukaan, mitä olen tänään kuullut.
Opetusneuvos tuo esiin, ettei juuri kukaan enää kysele seurakuntaelämästä pois vetäytyneiden perään.
– Helposti käy niin, että kun ihmiset jäävät sivuun ja ovat jonkin aikaa poissa seurakunnasta, kukaan ei kysy, onko heillä vaikeuksia elämässään, ja tarvitsevatko he apua. Tällainen sosiaalinen tunneäly puuttuu monesti seurakunnista, samoin hengelliset isät ja äidit, joita siellä aiemmin oli. Sitten voi käydä niin, ettei seurakunta olekaan enää romaneille niin tärkeä paikka kuin se aikaisemmin oli, Hedman tuumii.
Kuuntele Henry Hedmanin haastattelu.
