Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Ortodoksien arkkipiispan istuin siirtymässä Kuopiosta Helsinkiin

 

Ortodoksinen kirkko valmistelee arkkipiispan istuimen siirtämistä Kuopiosta Helsinkiin. Kirkkohallitus päätti 29. toukokuuta antaa lakityöryhmälle tehtäväksi valmistella asiaa koskeva kirkkojärjestyksen muutos. – Valtaosa Suomen ortodokseista asuu pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Näin ollen on luontevaa, että arkkipiispa kirkon johtajana asuu siellä, tiedottaja Jyrki Härkönen kommentoi Yle uutisille.

Kirkkohallituksen mukaan sijoituspaikan muutos helpottaisi merkittävästi arkkipiispan tehtävien hoitoa kirkon päämiehenä. ”Logistisesti arkkipiispan tehtävä kirkkomme näkyvänä edustajana niin Suomessa kuin ulkomailla hoituisi luontevasti ja kustannustehokkaasti maamme pääkaupungissa. Kirkkomme kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävin ortodoksinen kirkko – ja samalla maamerkki – Uspenskin katedraali sijaitsee Helsingissä”, kirkkohallitus toteaa.

Siirron ajankohdasta ei ole tietoa, mutta Yle uutisten mukaan se tapahtuu viimeistään, kun nykyiset viranhaltijat vaihtuvat.

Fida neliöb. 19.-31.12.

 
artikkelibanneri Uusi Tie