Kirjoittanut
Teologian tohtori ja lääkäri Kati-Pupita Mattila muistuttaa, että hengellinen kipu kuuluu ottaa huomioon osana saattohoitoa. Kuoleva voi kärsiä siitä yhtä lailla kuin fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista kivuista.
Kati-Pupita Mattila koulutti maaliskuun lopulla terveydenhuollon ammattilaisia Ikaalisissa, jossa hän lisäksi piti kaikille avoimen luennon saattohoidosta.
Useampikin seurakuntakeskukseen tulleista kertoi kokemuksiaan omaisen saattohoidon viime vaiheista. Moni piti tarpeellisena sitä, että palliatiivisesta hoidosta levitettäisiin enemmän tietoa ymmärrettävästi, kansankielellä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määritelmän mukaan palliatiivinen hoito tarkoittaa parantumatonta, etenevää sairautta potevan potilaan aktiivista, kokonaisvaltaista hoitoa. Sen tavoite on vähentää kärsimystä ja vaalia elämänlaatua. Palliatiivinen hoito voi kestää vuosia.
– Saattohoito on palliatiivisen hoidon viimeinen jakso, tiivistää Mattila.
– Päätöksen saattohoidosta tekee lääkäri, joka kertoo läheisille, mitä se merkitsee ja mitä hän näkee potilaan voinnista.
Saattohoitoon eivät kuulu suonensisäiset hoidot, verikokeet, röntgen tai muut tutkimukset, jotka tarpeettomasti rasittavat potilasta.
– Potilaalle pyritään takaamaan paras mahdollinen elämänlaatu, kokemus hyvästä olosta, oireettomuus sekä hänen tarpeisiinsa ja toiveisiinsa vastaaminen.
– Kuolema sallitaan, kun sen aika on. Sitä ei jouduteta eikä hidasteta. Saattohoidossa potilasta hoidetaan hänen tarpeidensa mukaan fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti – eli kokonaisvaltaisesti.
Kun kuolema uhkaa ihmisen olemassaoloa, on normaalia kokea olemassaolon ahdistusta elämänkatsomuksesta riippumatta.
– Läheisten on hyvä ymmärtää, ettei kyse silloin ole mielen häiriöstä. Lääkkeet auttavat olemassaolon ahdistukseen harvoin, mutta potilaan toiveesta niitä voidaan kokeilla. Tärkeämpää on olla läsnä ja viipyä vierellä, keskustella tai olla hiljaa sen mukaan, mitä potilas toivoo.
– Hoitohenkilökunnan kuuluu tässäkin saattohoidon tehtävässä olla potilaan tukena. Tarvittaessa apua voi pyytää seurakunnasta.
Oleellista on kestää kuulla potilaan kysymykset.
– Vastauksia ei tarvitse antaa – jokainen voi löytää ne itse.
Osa potilaista kaipaa nimenomaan hengellistä tukea. Mattila määrittelee sen ihmisen tarvitseman turvan ja luottamuksen vahvistamiseksi Jumalaan.
Potilas voi joskus kokea myös hengellistä hätää: Missä on Jumala? Kelpaanko Hänelle? Huolehtiiko Jumala minusta enää?
– Hengelliseen hätään tarvitaan apua pikaisesti, kuten muissakin hätätilanteissa – joko sairaalapapilta tai seurakunnasta.
Terveydenhuollon ammattilaisten tehtäviin kuuluu myös tukea saattohoidossa olevan potilaan läheisiä.
Rinnalla kulkeminen vaatii läheisiltä taisteluvahvuutta, mutta myös suostumista luopumiseen.
– Saattohoitohuoneessa koko elämä saa olla läsnä. Siellä voi olla surua ja hiljaisuutta, mutta siellä voidaan myös nauraen muistella menneitä ja iloita yhteisen elämän hauskoista hetkistä.
