Lähetystyöntekijöitä ei uusilla alueilla aina odota valmis tehtävä, johon asettua. Toimenkuva luodaan lähetin koulutuksen ja taitojen sekä paikallisten tarpeiden mukaan, mikä vaatii lähetiltä hyvää sopeutumiskykyä ja oma-aloitteisuutta.
Osa läheteistä lähtee työalueelle selkeään tehtävään, esimerkiksi projektikoordinaattoriksi, opettajaksi, pastoriksi tai hankeneuvojaksi. Uusille alueille mentäessä ei valmista tehtävää ja toimenkuvaa välttämättä ole, vaan se muotoutuu vähitellen, jotta työn tavoite toteutuisi: voitaisiin kertoa evankeliumia siellä, missä Kristusta ei vielä tunneta.
Aina työ koulutusta vastaavassa ympäristössäkään ei takaa selkeää toimenkuvaa. Lähetysyhdistys Kylväjän Etopian-lähettinä työskennellyt lääkäri Tuula Hiekkanen kertoo Satakertainen sato -kirjaan lainatussa kirjekatkelmassa työstään Ginnirin sairaalan kehittämisprojektissa:
”Mutta minulle ei siis ole selvää työnkuvaa projektin puolelta olemassa. Niinpä sairaalan ylilääkäri sanoi heinäkuussa, kun muutimme tänne, että saan luoda itse itselleni työnkuvan. Mikäs siinä, ei kun mielikuvitus liikkeelle ja luomaan.
Päädyimme perustamaan sairaalaan teho-osaston.
Heinäkuussa ajattelin, että aloitamme teholla syyskuun alussa. Mutta väliseinän ja sähköasennusten tekeminen on ollutkin aika hidasta. Sairaalassa on sähköt vain 12 tuntia vuorokaudessa, joten asennamme teholle oman pikkuisen generaattorin tuottamaan sähköä loput 12 tuntia.
Niinpä olen tässä välissä suunnitellut muuta puuhaa itselleni. Olen tehnyt hoito-ohjevihkosen tulevalle tehollemme muokaten paikallisia kansallisia hoito-ohjeita ja suomalaisia oppejani samaan pakettiin. Lisäksi olen valmistellut tietokonekurssia sairaalan henkilökunnalle ja aloittanutkin jo ensimmäisen kurssin lääkäreille. Neljästä lääkäristä kaksi ei ollut koskaan käyttänyt tietokonetta ja toiset kaksi olivat myös ihan aloittelijoita, joten olemme aloittaneet aivan alkeista. Näppäimistön opettelu vie paljon aikaa, ja pikkuhiljaa syvennymme myös Wordin, Excelin ja Power Pointin saloihin.”
Lähetin toimenkuvaa suunnitellaan lähetyskurssin aikana ja jo ennen lähtöä yhteistyössä kohdemaassa olevien lähettien tai paikallisten yhteyshenkilöiden kanssa.
– Toimenkuvamme suunnittelu aloitettiin melkein kaksi vuotta ennen työalueelle lähtöä. Suunnitellut toimenkuvat pohjautuivat meidän kummankin ammattiosaamiseen, mutta jo Suomesta käsin tuli sellaisia esteitä, jotka muovasivat toimenkuviamme uudestaan, kuvailevat Mongoliassa kaksi vuotta työskennelleet Jaakko ja Marjut Tikkanen.
– Varsinkin Jaakon kohdalla kaikki meni täysin uusiksi. Ennen kentälle lähtöä emme tienneet, mihin projektiin Jaakko työllistyy, koska vielä ei ollut selvillä, mihin hankkeisiin Kylväjä saa Suomen ulkoministeriön hanketukia.
Ateenassa perheensä kanssa työskentelevä Hanna Skyttä aloitti valmistelut jo Suomesta käsin.
– Ehdotin Kylväjälle, että voisin käyttää Suomessa saamaani kokemusta pakolaisten mielenterveyden tukemisesta Ateenassa kehittämällä ryhmätoimintaa. Ennen lähtöä tutustuimme Ateenassa toimivan pakolaisjärjestön toimintaan kartoittaen työn toteuttamismahdollisuuksia.
Työalueella työnkuva on yleensä aluksi selkeä, koska useimmiten ensimmäinen työkausi alkaa kieliopinnoilla.
– Aluksi työnkuvamme oli selkeä, koska opiskelimme päätoimisesti kieltä puoli vuotta. Sen aikana sovittiin paikallisen pastorin kanssa, että Marjut toimisi seurakunnan lapsityössä. Jaakon toimenkuva selkeytyi pikkuhiljaa. Kielikouluaikana työalueen viestintävastuu siirtyi kotimaahan palaavalta työntekijältä Jaakolle. Tieto siitä, missä projektissa Jaakko toimii, saatiin vasta Ulkoministeriön hankerahoituspäätöksen julkistamisen jälkeen, vajaa puoli vuotta kentälle saapumisen jälkeen. Toimenkuva hioutui koko kentällä oloajan ja muuttui tarpeen mukaan. Seurakuntatyön osalta Jaakolle sovittiin osallistuminen kyläevankeliointiin paikallisten kanssa, kertaavat Tikkaset.
Tikkasia yllätti lähetin toimenkuvassa se, että itseasiassa sen muovautuminen tapahtuu vasta työalueella niin, että lähtökohtana on paikallinen kulttuuri:
– Mihin haluat tarttua? Missä koet osaamisesi auttavan? Ennen lähtöä on vaikeaa kirjoittaa tiukkaa toimenkuvaa. On vaikea tietää, miten toimisi ja työskentelisi, jos ei aikaisemmin ole ollut kyseisessä maassa. Niin suomalainen kuin paikallinenkin kulttuuri ja paikalliset ihmiset tarpeineen ohjaavat toimenkuvan muodostumista.
– Ensimmäisen kuukauden aikana teimme suunnittelu- ja kartoitustyötä asunnon etsimisen ohessa, minkä jälkeen pääsin aloittamaan varsinaisen työn, kertaa Hanna Skyttä alkuaikoja Ateenassa.
– Tarkemmat suunnitelmat selkiytyivät yhteistyössä Kansanlähetyksen kollegan kanssa.
Risto Liedenpohja aloitti työt Pietarissa, jossa tehtävät hahmottuivat kieliopiskeluvuoden aikana ja kesäloman jälkeen toisen vuoden alkaessa. Sitten tulikin yllättäen työalueen vaihto Ukrainaan työlupakäytäntöjen muututtua Venäjällä, joten toimenkuvaa ei kaikessa hässäkässä mietitty tarkasti etukäteen.
– Kylväjän työaluevastaava oli antanut minulle tehtäväksi käydä Pietarista käsin maaliskuussa 2008 tutustumismatkalla Ukrainassa. Matkan anti oli se, että Jews for Jesus -järjestö (JFJ) oli valmis ottamaan minut työyhteyteensä ja luterilainen synodi oli valmis auttamaan viisumiasioissa. Niin sitten Kylväjä päätti lähettää meidät kesken työkauden Ukrainaan ja lensimme Pietarista Odessaan huhtikuun lopussa 2008. Minulle sopii se, että pääsen itse olemaan aktiivinen asioiden selvittelyssä, kuvailee Risto Liedenpohja, joka työskentelee perheineen Odessan kaupungissa.
– Kielikoulua ei enää tarvittu, koska Ukrainassa työkielenä oli venäjä. Liityin suoraan JFJ:n tiimiin ja aloin tehdä heti samaa kuin hekin, eli esimerkiksi katuevankeliointia, hän kertaa.
– Myöhemmin myös työaluevastaava kävi kenttävierailulla ja sovimme yhdessä JFJ:n kanssa työni raameista. Oli hienoa, että JFJ:n Odessan-työstä vastaava oli avoin erilaisille ajatuksille ja ideoille, joten pääsin vaikuttamaan niin oman työni tarkempaan sisältöön kuin myös osittain laajemmaltikin.
– Toimenkuvani on ollut jo heti alusta lähtien kuitenkin aika samanlainen. Jotain lisäyksiä siihen on tullut vuosien aikana. Lähinnä niin päin, että työ on kehittynyt, ja se on sitten kirjattu myös toimenkuvaan.
Itsenäisessä työssä on omat haasteensa, vaikka ala olisi tuttu.
– Haastavinta on itseohjautuvuus, sillä teen pitkälti itsenäistä työtä. Toisaalta itseohjautuvuus on myös työn hyvä puoli, analysoi Hanna Skyttä.
Toimenkuva, joka ei vastaa lähetin koulutusta, tuo työhön omat haasteensa.
– Hyvällä englannin kielen taidolla, loogisella päättelykyvyllä ja reippaalla asenteella pärjää suhteellisen pitkälle. Ammatillisesti olisi ollut mielekkäämpää saada hyvä koulutus alalle. Sen avulla olisin voinut tukea paikallisia paremmin ja välittää tietotaitoa eteenpäin, pohtii täysin uudelle alalle lähettivuosiksi hypännyt Jaakko Tikkanen.
Lähettikuraattori Elisa Wathén tukee lähetystyöntekijöitä työssä jaksamisessa. Välillä keskustellaan myös toimenkuvista.
– Toimenkuvasta on tärkeä sopia selkeästi, koska epäselvyys omasta työstä on psyykkisesti kuormittavaa. Sekä liian yksitoikkoinen että liian vaativa työ voi olla rasittavaa. Haasteena voi olla myös liian suuri työtaakka. Tarvittaessa työnkuvaan tai yksittäisiin työtehtäviin palataan yhdessä esimiehen kanssa, jotta työn kuormitus ei muodostuisi liian suureksi.
Lähetystyöntekijöiden koulutuksesta vastaava työalajohtaja Pentti Marttila on mukana luomassa lähettien toimenkuvia.
– Vaikka toimenkuvassa pyritään ottamaan huomioon lähetin koulutus, lahjat ja motivaatio, kuitenkin tätäkin tärkeämpää on joustavuus ja palveleva mieli. Ylemmyydentuntoisena länsimaalaisena ei lähetystyöhön kannata lähteä. Rukouksessa on hyvä etsiä mahdollisuuksia, miten toimia Jeesuksen todistajana uuden kielen ja kulttuurin keskellä.
Kokonaisvaltainen lähetyselämä on paljon laajempaa kuin toimenkuva.
– Työalueella tulee paljon muitakin työtehtäviä, kuin mitä varsinainen toimenkuva antaa ymmärtää. Lähetystyöntekijän toimenkuva ei ole mielestämme rajattu johonkin työtehtävään tai aikaan kellokortin mukaan. Olemme kristittyjä koko ajan, painottavat Tikkaset.
Jaakon mielestä Mongoliassa parasta oli paikallisten ihmisten kanssa eläminen niin arjessa kuin juhlassakin.
– Se antoi eniten, vaikka heittäytyminen paikalliseen elämän rytmiin vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä oli myös ajoittain myös uuvuttavaa.
– Parasta oli se, kun näki oman paikkansa tärkeyden kaiken osaamattomuuden ja vajavaisuuden keskellä, jatkaa Marjut.
Toimenkuvan muodostumisessa on usein nähtävissä Jumalan johdatus.
– Ajoitus tekemälleni työlle on ollut oikea ja koen, että olen saanut kulkea valmistettua tietä, iloitsee Hanna Skyttä.
Kuva: Taneli Skyttä
