Stressioireiden tehtävänä on kertoa ihmiselle, että nyt menee liian lujaa.
Kesälomien jälkeen moni pelkää, että arki nielaisee taas kaiken. Työpäivät tuntuvat olevan jatkuvaa kilpajuoksua – ja kotonakin odottaa pohjaton suo: taas jääkaappi tyhjä, pyykkikori täysi, paljon muistettavaa ja vähän aikaa. Miten elämää saisi rauhoitettua, jos päässä raksuttaa loputon lista tekemättömistä töistä?
Ihan liekeissä? Kiire on tunne siitä, että tekemistä on enemmän kuin aikaa. Tunne voi olla innostava, jos tietää, että tilanteesta selvitään. Tällöin puhutaan hyvästä stressistä, joka on yleensä hetkellistä ja ohimenevää. Hyväkin stressi voi silti uuvuttaa.
Ahdistavaksi tilanne muuttuu, jos se pitkittyy ja jos huomaa, ettei kaikkea ehdi itsensä likoon laittamisesta huolimatta tehdä. Stressaantuneena ihminen kokee niin kovaa kuormitusta, että voimavarat ovat liian tiukoilla. Innostus vaihtuu tunteeseen, että en selviä tästä. Jos silloin voit lopettaa jonkin asian, lopeta. Jeesuskin opetti karsimisesta.1 Jos et voi karsia, voitko delegoida tehtäviä toisille, väljentää niiden aikataulua ja ylipäänsä laskea rimaa?
Tarkkaile merkkejä. Stressaantunut ihminen muuttuu usein kireäksi kuin viulunkieli. Hän vaikuttaa väsyneeltä, toivottomalta ja levottomalta. Ilo, kepeys ja huumori alkavat kadota elämästä. Saattaa ilmaantua kummallisia vatsavaivoja, selkäkremppoja, hartiajumeja ja päänsärkyä. On vaikeaa keskittyä, hankalaa rauhoittua ja haastavaa nukahtaa. Muisti alkaa pätkiä, vastustuskyky heikkenee ja kaikki pöpöt hyökkäävät kimppuun. Koko elimistö käy ylikierroksilla.
Joskus voi olla liian kovaan tahtiinsa jo niin tottunut, ettei enää itse huomaa kehonsa varoitussignaaleja, vaikka olisi ajamassa päin seinää. Silloin läheisten huoli kannattaa ottaa tosissaan.
Voitko karsia, delegoida, väljentää tai laskea rimaa?
Stressi suojelee. Stressioireiden tehtävänä on kertoa ihmiselle, että nyt menee liian lujaa. Nyky-yhteiskuntamme hektisyys, ympärivuorokautiset aukioloajat, yhteydenpitokanavien runsaus sekä vaatimus nopeaan reagointiin ja jatkuvaan saatavilla olemiseen ovat tehneet pysähtymisestä entistäkin vaikeampaa – mutta juuri siksi sitä kannattaa vaalia.
Yöuni on ykkösasia. Kiireessä tulee helposti nipistettyä lisäaikaa nukkumiselta. Se ei kuitenkaan kannattaisi, sillä pienetkin muutokset unen määrässä tai unirytmissä saattavat aiheuttaa yllättävän suuria ongelmia. Tarkkaavaisuus, suorituskyky ja mieliala laskevat, loukkaantumis- ja onnettomuusriskit kasvavat. Riittävä lepo ja nukkuminen kannattaakin priorisoida kärkisijalle.
Mutta nukkumatti viivyttelee. Stressaantuneena uni ei välttämättä tule tai se katkeilee. Syy on siinä, että stressi ei koskaan ole vain korvien välissä vaan koko hermosto on ylivirittynyt. Siksi pelkkä mielen rauhoittaminen ei auta, vaan hermosto pitäisi saada rauhoitettua.
Stressaantuneena elimistön kortisolin eli stressihormonin tuotanto on huipussaan. Kortisolitasoa saa laskettua esimerkiksi rauhallisella kävelyllä luonnossa tai keskittymällä sellaisiin asioihin, jotka itseä rentouttavat: joillekin toimii lukeminen, toisille saunominen, taide tai musiikki.
Katse lautaselle. Kiireessä voi tulla syötyä mitä sattuu – tai sitten syöminen unohtuu melkein kokonaan. Oikealla ruokavaliolla voi kuitenkin vaikuttaa ratkaisevasti omaan oloonsa. Jos tuntee jo aamulla itsensä väsyneeksi, proteiinipitoinen aamiainen nostaa vireystilaa. Jos taas tuntee itsensä vielä illallakin stressaantuneeksi sähköjänikseksi, hiilihydraattipitoinen annos – vaikkapa kaurapuuro ja banaani – auttaa laskemaan kortisolitasoa. Katkeilevaa unta voi helpottaa myös magnesiumlisä.
Stressi ei ole oma vika. Ei, vaikka oma mielemme yrittäisi yön unettomina tunteina meille niin väittää: Olenko huono, kun en selviydy tästä työtaakasta, vaikka kollegani selviävät? Olenko ruma ja kelvoton, kun puolisoni haluaa erota? Olenko liian huonokuntoinen ja heikko, kun sairastuin? Olenko paha ihminen, kun minulla on ongelmia ihmissuhteissani? Olenko liian paljon sitä ja liian vähän tätä, kun en yllä tähän tai tuohon?
Et ole. Elämä yllättää aina. Olennaista ei ole se, mitä meille tapahtuu, vaan se, miten suhtaudumme siihen, mitä meille tapahtuu, ja miten sen pohjalta päätämme toimia.
Monet stressaavat vaatimukset tulevat yleensä ihmisen ulkopuolelta, emmekä aina voi vaikuttaa siihen, millä tavalla tai kuinka nopeasti tilanteet ratkeavat. Myös stressinsietokykymme on erilainen. Jaksamme eri määrän erilaisia asioita. Raamattu muistuttaa, että meidän tulee olla ymmärtäväisiä ja helläsydämisiä toisiamme kohtaan ja kunnioittaa kilvan toisiamme.2
Älä usko kaikkea. Arki ei ole sisutuslehtien tai somekuvien kaltaista kiiltokuvaa, eikä sellaista epärealismia kannata edes tavoitella. Tavallinen riittää.
Vaikka oletkin ainutlaatuinen, et ole korvaamaton. Sinun ei tarvitse jaksaa ja osata kaikkea. Saat pyytää apua ja turvautua toisiin. Olemme täällä toisiamme varten.
Asia kerrallaan. Kun stressi uhkaa vyöryä päälle, voi muistuttaa itseään vanhasta totuudesta, että elefantin saa syötyä yksi haukkaus kerrallaan. Raamattukin sanoo, että kullekin päivälle riittävät sen omat murheet3 ja joka aamu on uusi armo.4
Kenties kaikkein paras stressinpurkukeino ja rennoin elämänasenne löytyykin rukouksen ja Raamatun ääreltä. Kun viemme itsemme ja asiamme taivaallisen valtaistuimen eteen, omat ongelmamme asettuvat oikeanlaiseen mittakaavaan. Saamme olla ja elää hänen ihmeellisessä huolenpidossaan ja suunnitelmassaan, ja hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti.5
”Hevosen voima ei ole Herran silmissä mitään, miehen juoksu ei hänen katsettaan käännä. Herra katsoo niihin, jotka häntä palvelevat, niihin, jotka panevat toivonsa Herran armoon.”6
Viitteet: 1) Joh. 15:2. 2) Room. 12:10. 3) Matt. 6:34. 4) Valit. 3:23. 5) Matt. 28:20. 6) Ps. 147:10–11.
