Kirjoittanut
Oulun piispa Jukka Keskitalo palasi Piispan kyselytunnilla vanhoillislestadiolaisen liikkeen kanssa ja julkisuudessa käytyihin keskusteluihin. Keskiössä olivat seurakuntaoppi ja toiseuden kokemus. Myös etäehtoollisen optio punnittiin.
Radio Dein ja Kotimaa-lehden Piispan kyselytunnilla vierailee kuukausittain yksi evankelis-luterilaisen kirkon piispoista. Tällä kertaa vuorossa oli Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo, jota jututettiin aluksi pitkä tovi koronan vaikutuksista kirkkoon.
Kirkon viesti piilossa koronan aikana?
Piispojen ja kirkon liian vähäinen näkyminen julkisuudessa on noussut yhdeksi puheenaiheeksi koronapandemian aikana. Miten Keskitalo itse näkee asian?
– En osaisi olla kovin tyytymätön siihen, miten olen näkynyt alueellisessa mediassa. Mielestäni kohtuullisen hyvin. On tärkeätä, että niissä puheenvuoroissa mitä käyttää, olisi jokin sisältö liittyen tähän koronaankin. Samoja asioita on hirveän monesta suusta toisteltu tyyliin: ”Kyllä me tästä selviämme”. En näe, että sitä pitäisi toistella.
Piispan kyselytunnilla maaliskuussa vieraillut arkkipiispa Tapio Luoma totesi kirkon ja piispojen medianäkyvyyden olleen ”paradoksaalista” koronapandemian aikana. Luoma totesi vuoden 2020 keväästä, että ei muista olleensa ”koskaan aikaisemmin mediassa niin paljon kuin silloin.” Haastattelupyyntöjen määrä oli tuolloin poikkeuksellisen suuri, mutta arkkipiispa havaitsi, että ”ei se sittenkään riitä vakuuttamaan ihmisiä, että ollaan riittävästi läsnä.” Syy tähän kokemukseen Yleisradiossa aikoinaan kuuluttajana työskennelleen arkkipiispan mukaan saattaa olla vain se, että ”mediakenttä on pirstaloitunut”.
Jumala ei ole meitä hylännyt ja me saamme turvautua Häneen
Keskitalo kertoo suunnanneensa omat puheenvuoronsa Pohjois-Suomeen huomioiden erityisesti alueen matkailuyrittäjiä ja heidän jaksamistaan. Piispan virallisiin tehtäviin kuuluu esimerkiksi piispantarkastukset. Miten Keskitalo on kyennyt tapaamaan hiippakuntansa eri seurakuntien työntekijöitä koronapandemian aikana? Onko seurakuntavierailut olleet ”pelkkää Teamsiä”?
– Joitakin on osittain peruuntunut ja [joitakin] siirtynyt eteenpäin. Kuitenkin olen yllättävänkin hyvin pystynyt vierailemaan seurakunnissa. Tilanteet ovat olleet pieniä ja kulloistenkin koronarajoitusten mukaisia. Tietysti niin kuin meille kaikille, tätä tuttua Teamsin kautta [tapahtuvaa] yhteydenpitoa seurakuntiin, kirkkoherroihin ja seurakuntien työntekijöihin on ollut paljon.
Entä se oma jaksaminen?
– Täytyy sanoa, että kyllä tämä vuosi on ollut minulle raskas. Näiden luontevien yhteyksien heikkeneminen ja katkeaminen on kuormittanut paitsi minua niin myös viranhoitoa paljon. Sittenkin [ja] kuitenkin olemme löytäneet keinoja pitää yhteyksiä. Sanoisin, että tyydyttävästi on menty.
Viesti kirkolta korona-arkea eläville?
– Kyllä se on toivon viesti. Totta kai minäkin omissa puheenvuoroissani korostan sitä, että ”koetetaan jaksaa vielä hetken”. Se on se, mitä viranomaiset ajattelevat. Sitä viestiä kyllä tulee. Haluaisin korostaa myös sitä, että tämän kaiken vaikean ja koettelevan [vaiheen] kautta me myöskin löydämme jotain uutta. Tästä kuoriutuu esille jotain uutta, mitä me emme ehkä vielä näe, mitä se on.
– Totta kai minun pääviestini on kuitenkin, että Jumala ei ole meitä hylännyt ja me saamme turvautua Häneen. Sitä viestitän monissa tilanteissa: saarnoissa, puheissa, somepostauksissa.
Ehtoollinen ja korona – mahdoton yhtälö?
Monille seurakuntalaisille tärkeä syy kirkossa käymiseen on eukaristia eli ehtoollinen. Tämä sarkamentti onkin luterilaisen kirkon opillisista saarekkeista se, minkä pieniäkin käytänteitä lähdetään muokkaamaan hyvin korkealla kynnyksellä. Millä tavalla korona sitten muuttaa ehtoollisen merkitystä tai peräti ehtoollisen viettotapoja?
– Ihmisten ehtoollisen kaipuu on konkretisoitunut. Siihen on löydetty pieniä puroja, jotka ovat auttaneet ihmisiä pääsemään ehtoolliselle.
Jos korona suo ja sallii ihmisten pääsyn jälleen kirkkoon, piispa Keskitaloa huolettaa kirkkotien mahdollinen ruohottuminen. Toisaalta hän on havainnut, että ihmisillä on kova yhteyden kaipuu ja kaipuu myös päästä ihan fyysisesti jumalanpalveluksiin. Keskitalo ennakoi jopa ”jonkinlaista jumalanpalvelus-herätystä”. Kenties pantattu kohtaaminen ja jumalanpalvelusten osin korkeat striimausmäärät antavat tähän viitteitä.
Esimerkiksi Kotimaa-lehden hiljattain avatussa Jumalanpalvelusverkossa.fi-osoitteesta pääsee pääsee vaivatta seuraamaan jumalanpalveluksia eri puolilta Suomea hartauksien ja konserttien ohessa.
Entä se etä-ehtoollinen?
– Käsittääkseni piispat ovat yksimielisiä siitä, että emme suosi sitä linjaa. Siis että siellä kotona otettaisiin viinipullo ja leipä esiin ja ikään kuin samassa tahdissa nautitaan. Siihen liittyy syvällisiä luterilaisia ehtoollisteologiaan liittyviä ajatuksia kuten reaalipreesens (Kristuksen todellista läsnäoloa pyhitetyssä ehtoollisleivässä ja viinissä) asetussanojen lausuminen, aineen ja sanan yhteys ja pappisvirkaan liittyviä kysymyksiä.
– Enemmänkin ratkaisuna [voisi olla] niin kuin jossain Ylitornion seurakunnassa, [jossa] oli kiirastorstaina kuusi pientä ehtoollisjumalanpalvelusta peräkkäin. Käsittääkseni kaikki pääsivät, jotka halusivat sinne.
Vanhoillislestadiolaisuus ja kirkko
Kaleva on käsitellyt viime kuukausina vanhoillislestadiolaisuuteen liittyviä epäkohtia niin liikkeen sisällä kuin sen suhteessa kirkkoon. Piispan kyselytunnille osallistunut lehden päätoimittaja Sanna Keskinen kirjoitti pääkirjoituksessaan (12.12.2020), että ”lestadiolaisten ja ei-lestadiolaisten välillä kytee ennakkoluuloja ja toiseuden rakentamista, mikä vaikuttaa yhteiskunnassa monin tavoin. Jostain syystä tilanteesta on sitkeästi vaiettu.” Lestadiolaisten ääntä on kuultu lehden muissakin numeroissa. Oulun seudulla asuvat lestadiolaiset ovat kertoineet esimerkiksi kohtaamistaan ennakkoluuloista. Myös piispa Keskitalo on toivonut lehden haastattelussa, että kanssakäymisen estetä vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja muun yhteiskunnan välillä madaltusivat sekä jännitteet ja epäluulot haihtuisivat. Minkälaista palautetta Keskitalo on saanut haastattelustaan ja minkälaisena hän näkee kirkon roolin jännitteiden ja epäluulojen vähentämisessä?
– Kiitos Kalevalle siitä laajasta juttukokonaisuudesta, jossa tätä toiseutta ja toiseuttamista pyrittiin purkamaan. Ennakkoluuloja ja epäluuloja paljastui olevan aika paljon.
– Olen saanut hyvää palautetta kahdelta suunnalta. Toisaalta siitä, että otin avoimesti esille näitä kipukohtia kuten vaikkapa, että hoitokokouksen uhrien ääntä pitää kuulla. Jopa vielä ihan niiden 1970-80-lukujenkin hoitokokosten uhrien ääntä. Ja kun se käytäntö ei ole vielä täysin poistunut, olen saanut positiivista palautetta, että otin avoimesti esille sen kysymyksen samoin kuin, että missä kulkevat Jumalan valtakunnan rajat.
Kaleva haastatteli juttukokonaisuudessaan yli 20 henkilöä, jotka kertoivat hoitokokouksiksi mieltämistään tilanteista vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Monet heistä ovat tarvinneet psykiatrista hoitoa selvitäkseen kohtelustaan. Hoitamisen kulttuuri elää Kalevan mukaan yhä Suomen suurimmassa herätysliikkeessä.
– En kuitenkaan halunnut asettua sellaiseen katsomoon ja alkaa syyttämään sieltä, vaan asettua rinnalle ja näyttää että keskusteluyhteydet vanhoillislestadiolaisen liikkeen ihmisten kanssa eivät ole katkenneet. Koen, että tässä on menty kuluneen talven aikana pari kolme askelta eteenpäin. Näen, että vanhoillislestadiolaisella liikkeellä on paljon annettavaa kirkolle.
Tämä ei silti riitä vielä piispa Keskitalolle.
– Haastan myöskin liikkeen johtoa uudistumaan. Kun puhuimme kirkon jäsenyyteen sitoutumisessa (aiemmin kyselytunnilla), näen myöskin merkkejä siitä, että siinäkin liikkeessä nuorempi polvi tekee omia ratkaisuja. Ajattelin, että liikkeen johdon olisi hyvä kuulla sitä viestiä. Niitä kysymyksiä ei välttämättä haasteta julkisesti, mutta ihmiset tekevät omia ratkaisuja.
Seurakuntaoppi
Vanhoillislestadiolaisuuteen liitetään usein liikkeen opillinen näkemys pelastuksesta, jonka mukaan kukaan muu ei voisi pelastua kuin vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluva. Tämä ei ole kuitenkaan liikkeen virallinen linja, vaikka siitä kuulee käytännön tasolta paljon viitteitä sekä liikkeestä irtaantuneiden kertomana.
Minkälaista keskustelua piispa Keskitalo toivoo käytävän tästä liikkeen niin sanotusta seurakuntaopista niin kirkon sisällä kuin julkisuudessa?
– Siitähän keskustellaan varsinkin papiston kesken. Itse asiassa se kuva on moninaisempi myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen osalta. Siinä varsinkaan (liikkeen) papiston opetuksessa ei todellakaan korostu – en ole kenenkään vanhoillislestadiolaisen papin kuullut sanovan – vain vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvan pelastuvan. Minusta tästä pitää keskustella. Tämä on kirkon ydinkysymys.
– Ehkä se pitää kuitenkin panna kontekstiin. Tässä on syntynyt sellainen käsitys, että olisi ikään kuin täysin puhdasoppisesti luterilaisittain pelastuksesta ajatteleva koko muu kirkko ja papisto ja sitten vanhoillislestadiolainen liike siitä poikkeavasti ajattelevana. Asiahan ei ole niin.
Sellainen opetus, että vain jossain liikkeessä pelastuttaisiin, ei ole luterilaisen kirkon mukainen käsitys.
Piispa Keskitalo vaihtaa nopeasti mielenmaisemaansa pääkaupunkiseudulle ja takavuosien kokemuksiin, kun hän istui seurakuntalaisena usean kirkon penkillä noin kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hän kuunteli monien pappien puheita teologisella korvalla. Yksi hämmästyksen aihe oli siinä, miten usein hän kuuli nimenomaan luterilaisesta pelastuskysymyksestä poikkeavaa puhetta.
– Aika yleinen diskurssi siellä rivien välissä oli, että kaikki pääsevät taivaaseen, kun elää hyvän omien arvojen mukaisen elämän. Eihän tämäkään ole luterilaisen opin mukainen käsitys pelastuksesta.
Tämä havainto ei ole toki erityisesti Helsinki-keskeinen kysymys piispa Keskitalon mukaan. Huomio ei hänen mukaan kuitenkaan kyseenalaista tai tee vanhoillislestadiolaiseen opetukseen liittyvää haastetta vähemmän merkitykselliseksi.
– Haluan vain osoittaa, että meillä on kirkon sisällä tosi iso kirjo pelastuskäsityksiä, joista vanhoillislestadiolaisen liikkeen elävän on yksi.
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo haluaa edelleen käydä keskustelua vanhoillislestadiolaisen liikkeen papiston ja maallikkojohdon kanssa keskustelua myös tästä kysymyksestä.
– Selvää on, että sellainen opetus, että vain jossain liikkeessä pelastuttaisiin, ei ole luterilaisen kirkon mukainen käsitys.
Piispan kyselytunnilla journalistisen piispantarkastuksen suorittivat Kaleva-lehden päätoimittaja Sanna Keskinen, Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä sekä freelance-toimittaja Salla Ranta. Kysymyksiä esitti myös Radio Dein toimittaja Ariel Neulaniemi, joka toimii kyselytuntien moderoijana.
Kuuntele Piispan kyselytunnin tallenne [Radio Dei 14.4.2021]
