Kirjoittanut
Perjantaina 5. maaliskuuta sytytetään kynttilöitä ympäri Suomea Koskelan uhrin muistoksi.
Joulukuun alun 2020 tapahtumat Helsingin Koskelassa ovat järkyttäneet ihmisiä laajasti. Miten on mahdollista, että 16-vuotiaat kohdistavat niin järjetöntä ja sadistista väkivaltaa ikätoveriinsa? Ja miksi uhri palasi aina uudestaan ja uudestaan kiusattavaksi?
Ilmeisesti pojan tarve kuulua porukkaan ja tulla hyväksytyksi oli niin suuri, että hän oli valmis jopa sietämään itseensä kohdistuvaa väkivaltaa. Se on ymmärrettävää, sillä tarve kuulua on yksi ihmisen perustarpeista.
Koulukiusaaminen on eräänlainen ikuisuusaihe. On ymmärrettävää, että kiusaamista esiintyy kouluissa, sillä lasten ja nuorten aivot ja sosiaaliset taidot kehittyvät tutkimusten mukaan aikuisuuteen asti.
”Koulutaipaleen alussa muun muassa pettymysten sietäminen, empatiakyky ja moraali kehittyvät hiljalleen iän ja yhdessäolon harjoittelun myötä. Nuoruusikään kuuluu voimakkaita tunnemyrskyjä, ajattelemattomuutta ja riskinottoa sekä syy- ja seuraussuhteiden taju heikkenee. Kun siis iso joukko lapsia ja nuoria laitetaan samaan tilaan, olisi absurdia ajatella, ettei syntyisi ristiriitoja. Lapsen ja nuoren elämässä voi olla myös vaikeita asioita, joita hän ei osaa käsitellä. Paha olo voi purkautua toisiin oppilaisiin. Koulu on tärkeä paikka harjoitella ristiriitojen ratkomista, myös empatiaa ja toisten huomioon ottamista”, toteaa MIELI ry:n lasten ja nuorten päällikkö Anniina Pesonen MIELI ry:n verkkosivuilla.
Kiusaamista on, koska jokaisessa ihmisessä on kyky pahaan.
Kiusaamiselle löytyy myös toinen selittävä tekijä. Kiusaamista on, koska jokaisessa ihmisessä on kyky pahaan. Nykyään vältetään puhetta ihmisen syntisyydestä, mutta näkisin, että siitäkin olisi hyvä puhua. On olemassa pahuutta ja persoonallinen paha.
Koska jokaisessa ihmisessä on myös pimeä puoli, kiusaamista on ja tulee aina olemaan. Myös niin sanottujen hyvien perheiden lapset voivat olla kiusaajia. Narratiivi siitä, että kiusaaja olisi aina perheestä, jossa vanhemmuus on hukassa, ei pidä paikkaansa.
Kiusaaminen jättää sieluun syvät haavat. Moni lapsena tai nuorena kiusaamista kokenut aikuinen ei pysty antamaan anteeksi kiusaajilleen. Kiusaaminen rikkoo ihmistä, minäkuva haavoittuu, itsetunto murenee ja mielenterveys järkkyy. Näistä voi seurata syömishäiriöitä, mielenterveyden ongelmia, päihteiden väärinkäyttöä, huumeriippuvuutta ja rikollista käyttäytymistä, väkivaltaisuutta ja yksinäisyyttä.
Jokin aika sitten Ylen uutislähetyksessä haastateltiin kahta vankilasta vapautunutta naista. Toinen heistä kertoi, miten oli päätynyt rikollisella polulle. Kaikki alkoi kiusaamisesta. Nyt nainen oli sovinnossa menneisyytensä kanssa.
Koska kiusaaminen jättää pitkän ja synkän varjon, sitä on torjuttava kaikin keinoin.
Jotta kiusaaminen saadaan vähenemään, siihen pitää suhtautua vakavasti. On oltava ehdoton nollatoleranssi kiusaamiselle. On ymmärrettävä, millaisia erilaisia muotoja kiusaaminen voi saada. Kiusaamiseen pitää puuttua välittömästi. Kouluissa pitää toistaa uudestaan ja uudestaan: ketään ei kiusata. Aikuisten pitää myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka he itse käyttäytyvät ja millaista esimerkkiä näyttävät jälkipolvelleen. Tarvitaan vuorovaikutustaitojen opettamista ja ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta. Ryhmäyttämiseen on panostettava.
Kristinuskon jakamaton ihmiskuva on, että jokainen ihminen on mittaamattoman arvokas.
Mitä kirkko ja kristillisyys voisivat tuoda tähän? Uskonnonopetus ja kristillinen kasvatus ovat avainasemassa. Kristinuskon jakamaton ihmiskuva on, että jokainen ihminen on mittaamattoman arvokas. Myötätunto, välittäminen, epäitsekkyys, kunnioitus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, totuudellisuus ja niin edelleen. Nämä kaikki ovat kristillisiä arvoja. Niitä pitää liputtaa, niistä puhua ja niiden mukaan pyrkiä toimimaan.
Palaan vielä Koskelan tapaukseen. Tunnen syvää surua uhrin kohtalosta. Tunnen surua hänen vanhempiensa puolesta. Tunnen surua myös kiusaajien ja heidän vanhempiensa puolesta. Uhrin perhe, kiusaajat ja kiusaajien perheet ovat rukouksissani.
Helsingin Sanomissa oli loppuvuodesta 2020 mielipidekirjoitus vanhemmilta, joiden lapsi oli syyllistynyt henkirikokseen. He kirjoittivat, että pahinta, mitä vanhempi voi joutua kokemaan, on oman lapsen kuoleminen henkirikoksen uhrina. Ja toiseksi pahinta on, jos oma lapsi syyllistyy henkirikokseen.
