Ortodoksien ydinosaamisaluetta ovat Suuri Paasto ja pääsiäisen perusteellinen viettäminen.
Paasto on kuin tuhlaajapojan paluu itsekeskeisyydestä ja kulutuskeskeisyydestä takaisin isän kotiin eli seurakunnan keskelle, Kristuksen ja toinen toistemme yhteyteen. Matkaan liittyy katumus ja rippi, mutta perimmiltään kysymys ei ole suorituksesta vaan saamastamme lahjasta: meidät otetaan ehdoitta vastaan isän kotiin, metropoliitta Ambrosius sanoo.
Metropoliitta Ambrosiuksen mukaan hyvä tapa on antaa ”paastouhri” eli osallistua reilusti johonkin keräykseen ja auttaa apua tarvitsevia.
Paastolla pyritään eroon pahoista ajatuksista ja teoista kurottaen kohti yksinkertaista ja laadukasta elämää.
– Paasto koskettaa elämäntapamme perusteita ja valintoja. Se on huutomerkki kulutukselle, tavaran keräilylle ja kaikelle turhalle rekvisiitalle elämässämme. Askeesi ja yksinkertainen elämä haastavat koko länsimaisen elämänmenon, hän pohtii.
– ”Tavarataivaasta” on tullut monelle meistä vankila. Ostoskeskuksista on muodostunut materialistisen shoppailun pyhäkköjä. Miten kristittyinä voisimme välttää menemästä virran mukana? Vai olemmeko samanlaisia shoppailijoita kuin kuka tahansa? Rasitukseksi luonnolle, toisillemme ja itsellemme?
Ambrosiuksen mukaan paasto muistuttaa elämän syvemmästä todellisuudesta. Rutiinien tilalle voi löytyä jotain uutta ja parempaa. Jokaisen kristityn tulisi ottaa vakavasti edes yksi paasto-ohje. Paastoaja voi esimerkiksi lopettaa television katselun. Ruokavaliota kannattaa keventää.
– Moni luulee paaston olevan niuhotusta tai jopa masokismia. Paasto on päinvastoin vapautumista turhista ähkyn aiheuttajista, tarpeettomista ja rasittavista sidonnaisuuksista. Kilvoittelija etsii kultaista keskitietä, kohtuullisuutta ja kokonaisvaltaista yhteyttä hengen ja ruumiin välillä.
