Kirjoittanut
Angolan lähes kolmekymmentä vuotta kestänyt sisällissota päättyi vuonna 2002. Köyhyys, korkea työttömyys ja taloudellinen eriarvoisuus asettavat haasteita myös seurakuntien työlle. Vaikeuksista huolimatta seurakunta kasvaa.
Rauhan aikana Angolan luterilaisen kirkon toiminta on laajentunut kirkon synnyinseuduilta eteläisestä Kunenen maakunnasta lähes joka maakuntaan ja kirkon jäsenmäärä on yli kaksinkertaistunut. Seurakuntia on nyt kuutisenkymmentä, jäseniä noin 60 000.
Sodan jäljet näkyvät edelleen. Rauha on mahdollistanut vapaamman liikkumisen maassa ja pakolaisten paluun kotiin, mutta äärimmäinen köyhyys, korkea työttömyys ja taloudellinen eriarvoisuus ovat haasteita. Koulutus ja terveydenhuolto kehittyvät hitaasti ja liikenne- ja tietoliikenneyhteydet ovat huonot. Monet seurakunnista sijaitsevat maaseudulla vaikeakulkuisten taipaleitten takana. Seurakuntien vastuunkantajat tekevät työtään lähes ilman koulutusta ja palkkaa. Vapaaehtoisten panos seurakuntatyössä on elintärkeä.
Suomen Lähetysseura tukee erityisesti kirkon pappien, diakonia- ja lähetystyöntekijöiden sekä muiden vastuunkantajien koulutusta, kirkon omavaraisuuden ja hallinnon vahvistamista sekä raamatunkäännöstyötä seitsemälle eri kielelle.
Diakonin koulutus ja kokemus antavat valmiuksia pappeuteen
Kirkon diakoniatyön johtajan, pastori Emilia Namunyekwan mukaan seurakunnissa toimii tällä hetkellä kolmisenkymmentä koulutuksen saanutta diakonia.
– Vuosituhannen alussa meillä oli vain muutama Namibiassa koulutuksen saanut diakoniatyöntekijä. Vuonna 2006 aloitettiin diakonikoulutus Shangalalan instituutissa ja tilanne on nyt parempi.
– Kirkossa on kova pula papeista, joten viime vuosina kokeneimpia diakoneja on jatkokoulutettu papeiksi. Se tietysti vähentää diakoniatyöntekijöiden määrää, mutta ilahduttavaa on, että näitä diakonikoulutuksen saaneita pappeja arvostetaan kovasti. Diakonin koulutus ja työkokemus on antanut heille valmiuksia, joita ei kaikilla papeilla ole, Emilia Namunyekwa sanoo.
Seurakuntien määrä moninkertaistunut
Kirkon evankelioimis- ja lähetystyöstä on jo pitkään vastannut pastori Dionício Popawa, 57. Hän syntyi ei-kristittyyn kotiin, mutta kiinnostui kristinuskosta jo lapsena. Hänet kastettiin 16-vuotiaana. Seuraavana vuonna hän joutui armeijaan, jossa palveli kahdeksan vuotta. Armeijasta päästyään hän meni evankelistakurssille Shangalalaan ja parin vuoden työkokemuksen jälkeen hän jatkoi opintoja papiksi. Viimeisten parin kymmenen vuoden aikana Popawa on suorittanut peruskoulun ja nyt hän odottaa ylioppilaskokeiden tuloksia.
Kun hänet vuonna 1994 vihittiin papiksi, kirkossa oli 8 seurakuntaa. Nyt niitä on 59.
– Minua puhuttelee kovasti syrjäseuduilla työskentelevien pastoreiden, kasteopettajien ja evankelistojen sitoutuneisuus ja halu jakaa Hyvää Sanomaa haasteellisissa olosuhteissa ja palkatta, Popawa sano
Popawan mukaan monilla alueilla ihmiset toivottaisivat kirkon tervetulleeksi, mutta puute asettaa rajoitteita. Edes perustarvikkeita ei ole mahdollista hankkia evankelistoille ja papeille. Myös heimojen erilaiset tavat, kielet ja kulttuuri luovat omat haasteensa.
Suomen Lähetysseura/Maritta Peltokangas, Eeva-Liisa Rantasuomela ja Kirsi Elo
