Kirjoittanut
Sami Elorinne sulki oven, nielaisi lääkkeet ja itki lapsiaan, joita hän ei enää koskaan näkisi. Sen jälkeen kaikki muuttui.
Lapsena Sami Elorinne makasi mielellään selällään hangessa ja katsoi tähtiä. Avaruus oli sanomattoman kiehtova. Avaruuteen saattoi paeta. Siellä olisi kaiken perimmäinen syy.
Samin lapsuus oli vaikea, kuten myös nuoruus ja varhainen aikuisuus. Vanhemmat erosivat, kun poika oli 1-vuotias. Äiti oli alkoholisti, ja myös isälle sekä tämän uudelle vaimolle maistui. Esineet lensivät. Huudettiin ja tapeltiin.
– Ensimmäinen muistoni on sellainen, että isäni on lähtenyt käymään kioskilla, ja minua pelottaa. En muista tapahtumasta mitään muuta, enkä tiedä miksi muistan sen, Sami kertoo.
– Isäni ja äitipuoleni ryyppäsivät viikonloput mutta hoitivat työnsä.
Sami asui Raumalla. Hän alkoi kavereidensa kanssa jo ala-asteella varastella kaupoista tavaraa. Koulussa Samilla oli välillä puukko mukana, mutta hän ei aikonut vahingoittaa sillä muita. Opettajat kirjoittivat vanhemmille vietäväksi lappuja, jotka Sami poltti kotimatkalla.
Mutta Sami ei ollut kova jätkä. Päinvastoin. Hän oli ujo ja arka.
– Ensimmäinen humala 12-vuotiaana oli mieletön kokemus. Join puoli pulloa kossua, ja muutuin heti. Arkuus oli poissa. Päätin, että jatkossa juon aina, kun se on mahdollista.
– Enää minun ei tarvinnut olla se Sami, jota inhosin.
Seuraava suuri rakkaus oli kannabis, jonka parissa Sami alkoi viihtyä 15-vuotiaana. Ammattikoulua hän kävi kuukauden. Amfetamiinin käyttö alkoi 18-vuotiaana, mutta siihen Sami ei ”rakastunut”.
– Kaikkea käytettiin, mitä saatiin, Sami kiteyttää.
Pimeydessä
Sekakäyttö jatkui ikävuodet 18-26. Vuonna 2003 Sami sai pojan, ja 2004 syntyi toinen lapsi, tyttö, eri naisen kanssa.
Tytön äiti sanoi, että Samin pitää mennä katkolle, jos hän mielii nähdä tytärtään jatkossa.
– Katkolla vedettiin saunan jälkeen savuja parvekkeella, Sami muistaa.
Samille heräsi ajatus jatkohoidosta. Hän sai jatkohoitopaikan Kankaanpäästä ja pysyi kolme kuukautta selvänä. Jatkohoidon jälkeen suhde tyttären äitiin loppui, ja Sami ajautui entistä syvemmälle päihdesuohon. Hän ei päässyt hoitoon, koska oli juuri ollut siellä. Mieleen alkoi tulla epätoivoisia ajatuksia.
– Ymmärrän ihmisiä, jotka ovat tehneet itsemurhapäätöksen. Siihen liittyy rauha, joka syntyy siitä, että ”tämä kipu loppuu”. Rauha on pelottava, koska silloin ei lähdetä hakemaan apua, Sami pohtii.
Sami oli juuri saanut tuon rauhan.
Kaveriporukka oli lähdössä mökille.
Sami otti tarpeeksi lääkkeitä mukaan.
– Menin mökissä huoneeseen ja suljin oven. Se huone piirtyy aina mieleeni. Pöydällä on kaljaa ja lääkkeet. Minä syön lääkkeitä ja itken. En siksi, että elämäni loppuu, vaan siksi, että minulla on kaksi lasta. Itken myös isääni. Häntä tulisi sattumaan.
– Seuraava muistikuva on, kun revin letkuja irti sairaalassa. Ensimmäinen ajatus oli, että mä epäonnistuin tässäkin. Kävelin kolme päivää vaippa housuissa. Hoitaja sanoi, että ”hei toi sun vaippasi roikkuu”. Enempää pohjalla ei voi olla.
Sami siirrettiin suljetulle osastolle.
– Jostain tuli ajatus, olisiko tästä vielä mahdollista nousta.
Seuraava hoitopaikka oli Joensuussa. Sami lähti juna-asemalle sairaalavaatteissa, koska siviilivaatteet oli saksittu palasiksi.
– Hoitoni kesti vuoden ja kaksi kuukautta. Sanoin heti alussa, että kiinnostaisi tehdä päihdetyötä, kuten kaikki juuri raitistuneet sanovat, Sami kertoo hymyillen.
– Lähijakson jälkeen olin kaksi ja puoli vuotta päihdetyössä siinä paikassa, jossa minua hoidettiin.
– Siihen loppui päihteidenkäyttöni. Saavuin hoitokodille 10.11.2005 ja silloin alkoi uusi elämäni. En ole sen jälkeen ottanut päihteitä. Pitää olla kiitollinen päivä kerrallaan, Sami sanoo.
Elämä muuttuu lisää
Päihdehoitopaikan rantasaunassa Sami mietti, onko todella niin, ettei hän saisi enää koskaan ottaa saunakaljaa. Vastoinkäymisen mahdollisuudet pelottivat. Miten olisi mahdollista pysyä selvänä, jos tulisi vaikka parisuhde-ero? Kaikki pelot, jotka Sami oli tottunut tappamaan päihteillä, tulivat päälle.
– Niitä vastaan olen tämän 14 vuotta taistellut. Ne ovat pienentyneet.
Raitistumisen jälkeen Samista tuli supermies, joka pystyi tekemään ”200 tunnin työviikkoja”, vaikka viikossa on vain 168 tuntia.
– Kun ihminen raitistuu, hän kokee yhtäkkiä olevansa loputtoman energinen, Sami kuvailee varoituksen sanana.
– Tuntui hyvältä, kunnes kaikki pimeni. Olin sen jälkeen 3-4 vuotta burn outissa ja masennuksessa kotona.
Sami kertoo, ettei raitistuminen johtunut siitä, että hän olisi tullut uskoon. Uskoontulo tapahtui myöhemmin.
– Toisaalta, huomasin taannoin jännän asian. Kastepäivänäni on ollut sama päivämäärä kuin raitistuessani: 10.11.
– Nyt ajattelen, että Jeesus halusi minun istuvan tässä tänään.
Vuonna 2013 Sami tapasi tulevan vaimonsa Jipun eli Meri-Tuuli Elorinteen. Seuraavana vuonna heille syntyi poika, ja pojan kastejuhlassa heidät vihittiin avioliittoon.
– Noihin aikoihin uskoin sellaiseen, että avaruudessa on jokin meitä kehittyneempi sivilisaatio, joka on kehittänyt laboratorioissaan maapallon ihmiset.
Samin ensimmäinen kosketus Raamattuun oli 12-vuotiaana, kun sätkäpaperi oli loppu. Hänen maailmankuvansa oli sellainen, että korkein auktoriteetti on tiede. Jippu oli puolestaan uskova. Samilla ja Jipulla oli kiistoja, ja kuulemma kaksi kertaa Sami onnistui väistämään lentävää Raamattua.
– Esitin kysymyksiä kuten, miten neitsyt voi tulla raskaaksi. Ymmärsin, että kyseessä on uskon eikä tiedon asia, mutta kiusasin tahallani.
– Toisaalta kannustin Jippua laulamaan Jeesuksesta, kun hän oli kyllästynyt maalliseen musiikkiin. Autoin tekniikassa ja seurakuntakeikkojen hankkimisessa. Kierrettiin 2013 alkaen 29 seurakuntaa. Ei ärsyttänyt olla Jeesus-tyyppien keskellä, koska olin niin varma omasta kannastani, Sami kertoo.
Buddhalaisuus kutsuu
Elorinteiden elämä oli epävarmaa. Sami ajoi taksia ja Jippu teki keikkoja. Kuukausitulot olivat epäsäännölliset. Sami totesi, että haluaa elämäänsä ”lisää rentoutta”.
– Päähäni tuli ajatus, että kuolemaa seuraa tietysti syntyminen. Ihminen syntyy vauvana uudestaan. En tiedä, mistä ajatus tuli.
Sami alkoi tutkia buddhalaisuutta. Hän ajoi Turussa buddha-temppelin pihaan useita kertoja, kunnes uskalsi mennä sisään.
– En kuitenkaan löytänyt sitä, mitä etsin.
– Jippu antoi minulle lahjaksi suitsukkeita ja sanoi, että häntä surettaa, että emme ole matkalla samaan taivaaseen.
Vuonna 2017 Jipun sisko kuoli.
– Marjut oli uskossa, vaikka hänen elämänsä oli helvettiä. Hautajaisissa jokin kauneus sai minut ensimmäisen kerran sanomaan Jeesukselle, että jos olet oikeasti olemassa, niin näytä jokin valo tuon krusifiksin takaa.
– Ei tullut mitään valoa. Mutta muutaman päivän päästä en pystynyt avaamaan buddha-kirjojani. Rakastin ufodokumentteja, enkä pystynyt katsomaan sellaistakaan. En yksinkertaisesti pystynyt painamaan sitä päälle.
Sami halusi keskustelaa kristinuskosta. Jippu ohjasi Samin kirkkoherra Jouni Lehikoisen luokse. Sami halusi Lehikoiselta jotakin Raamattua miedompaa kristillistä kirjallisuutta. Toisessa tapaamisessa Sami sanoi Lehikoiselle, ettei tämä voisi saada Samia uskoon.
– Jouni alkoi hymyillä ja sanoi, että Sami tiedätkö, että Jumala tekee sinussa työtä tälläkin hetkellä. Menin ihan hiljaiseksi. Aloin nauraa omalle lauseelleni.
– Ulkona katsoin kirkon tornia ja minua sattui, koska voinut uskoa Jumalan luomistyöhön, neitseestäsyntymiseen ja iankaikkiseen elämään.
Alusta alkaen
Kului ehkä viisi päivää. Insinöörimäisenä ihmisenä Sami alkoi lukea Raamattua alusta. Hän ei ottanut vastaan neuvoja, joiden mukaan kannattaisi aloittaa Uudesta testamentista.
– Yllättäen minua ei ärsyttänyt Raamatussa mikään. Raamattu tuntui todelta.
– Mutta ensin piti tsekata oma mielenterveys. Oli tärkeää tajuta, että kukaan ihminen ei pysty minua viidessä päivässä manipuloimaan uskovaiseksi. Ei Jippu eikä pappi. Olin niin jääräpää.
Sami kirjoitti Jipulle syntymäpäiväkorttiin apostolisen uskontunnustuksen.
– Olen kiitollinen siitä, ettei Jippu koskaan yrittänyt väkisin käännyttää minua uskoon. Minua rakastettiin ateisti-Samina ja buddhalaisena.
Samin luonne ei ole muuttunut. Hän heittää vaikeita kysymyksiä. Perinteisiä teologisia ongelmia, kuten että jos usko on lahja, miksi kaikki eivät pelastu.
– Tuomiovalta on joka tapauksessa Jumalalla. Olen itse syntinen, mutta minulla on Jeesuksen armo. Jumala ei katso, montako kertaa kompastumme. Hän katsoo, mihin suuntaan olemme menossa ja mihin sydämemme kaipaa.
Päihdetyön asiantuntija
Sami toimii nyt päihde- ja terapiatyöntekijänä Turun Mikaelinseurakunnassa. Syksyllä hän valmistuu ratkaisukeskeiseksi kristilliseksi terapeutiksi. Teemme haastattelua Samin työhuoneessa. Saman pöydän ääressä hän ottaa viikoittain vastaan 10-15 asiakasta.
– Tottaka pyrin siihen, että asiakas raitistuisi. Mutta se on harvinaista. Minä voin ehkä jättää siemenen asiakkaalle. Se voi lähteä aikanaan itämään. Minulle jäi sellainen, ja siksi raitistuin.
Työ on raadollistakin.
– Saan puheluita päihteitä käyttävien nuorten vanhemmilta. Käymme läpi heidän voimattomuuttaan. Tärkeintä on säilyttää nuoren luottamus, ja vanhemmalle itselleen on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Silloin vanhemmilla on voimavaroja auttamiseen, kun nuori pyytää apua ongelmaansa.
– En ole tässä huoneessa kahdestaan asiakkaan kanssa. Jeesus on mukana. En kuitenkaan lähde tuputtamaan. Jos sanon ateistille, että oletko kokeillut Jeesusta, hän ei todennäköisesti tule uudestaan. Kyllä se ateisti tietää, että olen uskossa.
Sami on nyt 40-vuotias, ja tulevaisuus näyttää kevyemmältä kuin menneisyys.
– 20 vuoden päästä haluan olla edelleen yhdessä vaimoni kanssa. Haluaisin, että olisimme Afrikassa lähetystyössä. Haluaisin olla kaikkien lasteni elämässä. Haluaisin tulla joskus isovanhemmaksi.
