Monipuolinen ravinto on lampaille tärkeää.
Sastamalan Sammaljoella asuvat Reijo ja Kaija Telaranta hankkivat ensimmäiset lampaansa noin seitsemän vuotta sitten. Ennen niiden saapumista heidän maalaispirttinsä pihapiirissä asusti kanoja ja kuttuja.
– Halusin, että minullakin olisi omia eläimiä, koska kanat ja kutut ovat selkeästi Kaijan, Reijo sanoo.
Lampaitaan varten hän rakensi kylmiin tiloihin lampolan.
– Lampaita pidetään paljon pihatoissa eli lämmittämättömissä tiloissa. Lammas pärjää villansa kanssa talven läpi, kunhan se vain pysyy kuivana eikä sen juomavesi jäädy. Muutoin pieni pakkanen ei haittaa.
Omaa pientä lammaslaumaansa seuraamalla Reijo on oppinut paremmin ymmärtämään Raamatun vertauskuvia lampaista ja paimenesta.
– Kun katselen lampaideni ruokailevan rauhallisesti, ajattelen, että tällaista elämän pitäisi olla silloinkin, kun seuraa Jeesusta: turvallista ja luottavaista.
Nykyään Telarantojen lammaslaumaan kuuluu kolme lammasta: emolammas ja kaksi karitsaa. Toisen karitsan emo kuoli viime keväänä synnytyksen yhteydessä, joten pikkuinen jäi orvoksi.
– Istuin lampolassa ja juotin tuttipullosta maitoa tälle karitsalle, jolle annoin nimeksi Armi. Pidin sitä sylissäni ja juttelin sille, joten se tottui tuoksuuni ja ääneeni.
Reijo on rakentanut luottamussuhteen kaikkiin lampaisiinsa, mutta erityisen läheinen suhde hänellä on Armi-karitsaan.
– Kerran yksi kaveri ajoi pihaamme traktorilla, joka piti aikamoista rytinää. Seisoin tien vieressä, ja Armi ja kaksi muuta lammasta seisoivat vieressäni. Kun traktori tuli tarpeeksi lähelle, kaksi lammasta pelästyi kovaa ääntä ja lähti karkuun.
– Armi katseli puolen metrin päästä ohi ajavaa traktoria eikä pelännyt. Kun se oli minun vieressäni, se oli turvassa.
Monipuolinen ravinto on lampaille tärkeää. Kesäisin Reijo vie pienen laumansa syömään hakkuualueelle ja niitylle.
– Lampaat syövät ehkä ensin pihlajanlehtiä ja sitten maitohorsman taimia tai lehtiä, kunnes ne vaihtavat niityllä kasvavan heinän syömiseen. Välillä ne haukkaavat mustikanvarpuja ja palaavat sen jälkeen taas pihlajaan. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
– Niiden vatsa varmaan toimii paremmin, kun siellä on monenlaista ruokaa. Eri kasveissa on eri hivenaineita ja vitamiineja.
Aterioinnin jälkeen koittaa märehtiminen.
– Lammas ottaa palan kerrallaan ja kaikessa rauhassa pureskelee ja märehtii sen yhden palan. Kun lammas nielaisee märepalan, kaulassa menee patti alaspäin. Hetken päästä tulee patti ylöspäin, kun se ottaa seuraavan märepalan suuhunsa.
Myös me ihmiset tarvitsemme hengellistä ravintoa monipuolisesti eri aihepiireistä. Kun olemme lukeneet Raamattua tai kuulleet opetusta, meidän on hyvä märehtiä sitä.
– Siihen liittyy Paavalin kehotus koetella kaikki ja pitää se, mikä on hyvää. Kun pohtii, voi olla, että jokin aluksi hyvältä tuntunut asia ei olekaan loppujen lopuksi niin hyvää. Tai jos jokin asia tuntui aluksi vaikealta ja vaativalta, se voikin olla perusteltua ja tärkeää.
Paimenen kuuluu huolehtia lampaidensa hyvinvoinnista. Lammas ei osaa puhdistaa itseään, vaan tarvitsee siihen ulkopuolista apua.
– Lammas ei voi villansa takia mennä veteen putsaamaan itseään, eikä se ole muutenkaan mikään uimari. Niinpä minä nypin lampaideni villasta timotein tähkiä, olkia ja risunpätkiä.
Lisäksi paimenen tehtävänä on huolehtia siitä, että lampailla on tarpeeksi ruokaa, vettä ja turvallinen olo.
– Lammas on hämmästyttävän helposti säikähtävä eläin. Jos se säikähtää jotain, se voi juosta itsensä läkähdyksiin eikä sitten enää tiedäkään, missä se on. Koira ja kissa osaavat aina kotiin, mutta lampaalta puuttuu suuntavaisto.
– Toisaalta lammas tietää olevansa saaliseläin, joten sen täytyy olla varuillaan ja vaaran uhatessa puolustautua pakenemalla.
Kun Reijon lampaat märehtivät Telarantojen pihamaalla, ne saattavat pelästyä peltikaton päälle yhtäkkiä kolahtavaa kuusenkäpyä. Silloin ne rientävät Reijon luokse turvaan.
– Minun ääneni ja rauhallinen läsnäoloni saavat ne rauhoittumaan.
Reijon lampaat ovat niin kiintyneitä paimeneensa, että ne tulevat välillä muutoinkin hänen luokseen.
– Jos istun tuolilla, ne työntävät päänsä syliini ja kainalooni. Ne odottavat, että rapsutan ja silitän niitä ja juttelen niille vähän aikaa. Hetken päästä ne lähtevät tyytyväisinä jatkamaan ruokailua.
– Kun kutsun niitä, ne tuntevat minun ääneni ja seuraavat minua. Minä puolestani tunnen lampaani jo niiden äänestä, Reijo toteaa.
