Ihmisiä ja ilmiöitä: Britanniassa tehty kysely: Kristityt kokevat syrjintää ja vihamielisyyttä uskonsa vuoksi – konservatiiveilla tilanne pahin Kotimaa: Politiikan jättänyt Timo Soini: ”Politiikka on kuin myrkytystila, josta tulee vakavat vieroitusoireet”

Päivi Mattila: Lähetystyöhön lähteneen Amalia Diehlin tarina ei jättänyt rauhaan

 

Päivi Mattila kertoi Helsingin Kirjamessuilla tuoreesta kirjastaan ”Rakkaus väkevä kuin kuolema.

Päivi Mattila törmäsi Amalia Diehlin tarinaan ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten. Ensin siitä syntyi musiikkinäytelmä ja nyt romaani. ”Rakkaus väkevä kuin kuolema” on Kristillinen kirja 2017 -finalistiehdokkaana.

Päivi Mattila kuuli Amalia Diehlin tarinan 1990-luvulla Kirsti Kenalta, joka kirjoitti tuolloin kirjaa Suomen Lähetysseuran naislähettien historiasta. Kirjassa mainitut lähteet johdattivat Mattilan Kansallisarkistoon lukemaan Amalian kirjoittamia kirjeitä. Sitten nainen jäi vuosiksi unohduksiin, kun Mattila työskenteli  oman ”Naisen sydänääniä” -projektinsa kanssa, joka koostui runoista ja lauluista.

– Vuoden 2013 tammikuussa kaivoin mapin esille ja ryhdyin tutkimaan lisää, koska vaikuttava tarina ei jättänyt rauhaan. Sitten tarina alkoi elää musiikkina ja mieleeni tuli näyttämökohtauksia. Näin syntyi vähitellen musiikkinäytelmä ”Amalian kutsumus”, joka esitettiin keväällä 2015. Sen jälkeen työnantajani Suomen Lähetysseuran kustannusliike tilasi minulta tämän romaanin.

Sansa neliöb. 11.11.-10.12.

Käynti haudalla sinetöi pari vuosikymmentä jatkuneen matkan

Amalia Diehl hän syntyi Väisälässä Starck-nimiseen säätyläissukuun, kappalaisen tyttäreksi, ja kiinnostui nuorena kansanvalistusaatteesta. Hän meni 25-vuotiaana naimisiin leskeksi jääneen kirkkoherran kanssa, mutta joutui jo vuoden kuluttua itse leskenä huolehtimaan suuresta lapsilaumasta. Sitten nainen sai lähetyskutsun ja kihlautui Ambomaalle lähetystyöhön lähdössä olleen Gustaf Skoglundin kanssa.  Amalian täytyi kuitenkin odottaa peräti yhdeksän vuotta ja matkustaa puoli vuotta ennen kuin pääsi Ambomaalle. Kuukauden kuluttua siitä, kun rakastunut nuori pari oli vihitty, Gustaf sairastui malariaan ja menehtyi. Amanda joutui kokoamaan elämänsä palaset uudelleen kaukana kotoa.

Amalia asui nykyisen Namibian alueeseen kuuluvalla Ambomaalla vielä pari vuotta. Sen jälkeen hän lähti sisämaahan, tutustui saksalaiseen lähetystyöntekijään, Philipp Diehliin ja meni vielä kolmannen kerran naimisiin. Amalia sai yli 40-vuotiaana kaksi omaa lasta ja eli onnellisena viimeiset 25 vuotta elämästään, Päivi Mattila kuvailee.

–  Amalia sai toteuttaa kutsumustaan miehensä puolisona, lähetysaseman hoitajana, perheenäitinä ja seurakuntalaisten äidillisenä neuvonantajana. Hän kuoli vuonna 1906 juuri ennen kuin täytti 65 vuotta.

Päivi Mattila kertoo halunneensa kirjoittaa kirjan kunnianosoituksena Amalia Diehlin elämälle ja työlle. Hän laittoi siihen niin paljon faktatietoa kuin onnistui löytämään. Esimerkiksi Amalian lapsuudesta ei ollut kuitenkaan säilynyt kovin paljoa tietoa.

– Amalia koki paljon vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Hänen sinnikäs halunsa päästä lähetystyöhön ja uskollisuus unelmalleen ja kutsumukselleen on puhutellut minua. Hän jaksoi yhdeksän vuotta odottaa ja suuntautua sitä kohti, mihin halusi päästä. Sitten kun aviomies kuoli, niin hän selvisi siitäkin. Jos ihmisellä on unelmia, hänen tulisi lähteä rohkeasti tavoittelemaan niitä, koska ne voivat olla Jumalan antamia. Jumala auttaa eteenpäin sillä tiellä. Vaikka itse ei aina jaksaisi olla uskollinen, niin Jumala on uskollinen. Tässä Rakkaus väkevä kuin kuolema -nimessä on pohjalla se [Jumalan] rakkaus, joka kantaa. Vaikka joku muu rakkaus poistuisi matkan varrella ja kutsumus vaihtuisi toiseen, niin jää se rakkaus, joka on väkevämpi kuin kuolema, Päivi Mattila painottaa.

Päivi Mattila paljastaa, että Amaliasta on tullut hänelle vuosien myötä läheinen, melkein kuin sisar.

– Viime vuonna näihin aikoihin olin ensimmäistä kertaa elämässäni Namibiassa. Kerroin siellä matkaseurueelle Amalian tarinaa aina bussissa ja majapaikoissa. Sitten kun matkan loppupuolella pääsin käymään Amalian haudalla, olin ihan tohkeissani. Koko seurueemme oli innostunut. Otimme kuvia ja kirkkoherra viritti ”Sua kohti Herrani” -yhteislaulun, jonka veisasimme herkässä mielentilassa siinä haudan äärellä. Se sinetöi minun upean matkani Amalian kanssa.