Päivi Niemi – kovien vastoinkäymisten jälkeen edelleen toivon puolella

Päivi Niemelle toivo on tuttu kumppani. Hänelle toivo on tärkeä osa työtä terapeuttina ja luennoitsijana. Päivillä on myös omakohtaista kaikupohjaa toivon ja toivottomuuden kanssa kamppailemiseen, sillä elämä ei ole häntä helpolla päästänyt

Päivi Niemi kohtaa jatkuvasti ihmisiä, jotka tarvitsevat toivoa jaksaakseen eteenpäin ja myös niitä, jotka ovat jostain syystä menettäneet toivonsa. Päivi kuvaa toivottomuuden aiheuttavan meissä jopa fysiologisesti nuupahtamista, luovuttamista ja periksi antamista, sen takia toivo asioiden muuttumisesta on kaikki kaikessa kärsimyksen keskellä.

– Itselleni toivo merkitsee sitä, että on olemassa kaksi vastavoimaa, toivo ja toivottomuus. Toivo on ihmiselle suunnattoman tärkeä asia. Toivo asioiden tai tunteiden muuttumisesta, siitä että kipu tai kärsimys ei kestä loputtomiin. Samalla tulee mieleen, että meidän pitäisi myös puhua toivosta toisillemme enemmän, sillä toivo on tarttuvaa.

Miehen kuoleman aiheuttama suru ja sokki

Päivillä on myös omakohtaista kaikupohjaa toivon ja toivottomuuden kanssa kamppailemiseen, sillä hänellä itselläänkin on ollut elämässään ajanjaksoja, jolloin hän on kokenut vastoinkäymisten keskellä olonsa täysin toivottomaksi. Jostain toivo on aina hiipinyt kuitenkin takaisin.

Viimeisimmän ison myrskyn aallot eivät ole täysin tyyntyneet vieläkään ja Päivi on vasta palannut pitkältä sairauslomalta takaisin töihin. Kolme vuotta sitten Päivi löysi miehensä itsemurhan tehneenä ja sitä seurasi sokin ja surun lisäksi toivottomuus.

– Siinä sitä tajuaa viimeistään, että mitä on toivottomuus. Tajuaa, että mitä on sellainen masennus mistä ei parannuta, minkä edessä on vain pakko painaa päänsä ja todeta, että siihen ei riittänyt sen hetkisen ymmärryksen osaaminen, tietotaito eikä mikään. Jo se järkyttävä sokki ja suru olisi riittänyt toivottomuuteen, mutta en tiedä miksi ja missä päätettiin, että kun kaikki lähtee kaatumaan niin kaikki myös kaatuu kuin dominopalikat.

”Lääkärille kuvasin sitä jossain vaiheessa niin, että minä olen kuolemanväsynyt.  Ja se tarkoittaa tästä kuolemasta johtuvasta olosuhteesta niin kovaa väsymystä, että tästä seuraava on minullakin kuolema. Että minä en selviä tästä.”

Päivillä ja hänen miehellään Lassella oli iso omakotitalo, johon Päivi jäi asumaan. Tila oli suuri ja siinä oli myös valokuvausstudio ja levy-yhtiön tiloja.

Tilan hoitaminen oli ollut työlästä jo kahdestaan, mutta mahdottomaksi se kävi Päivin jäätyä yksi. Lopulta Päivi yritti myydä talon, mutta iso tila ei mennyt kaupaksi. Päälle kasautui vielä vesivahinko ja edesmenneen miehen yritysvelkoja.

– Niitä velkoja piti maksaa heti tai talo olisi lähtenyt alta. Nyt jälkikäteen ajattelen, että olisiko pitänyt antaa vaan mennä, mutta koska samassa rytäkässä kuoli vielä meidän koira niin siinä alkoi olla niin paljon, että en osannut enää kuin pitää kiinni siitä, että pakkohan minulla on koti olla.

– Aloin myymään omaisuuttani ja samalla minun oli pakko palata töihin, että sain ne velat maksettua. Kyllä se tuntui monta kertaa niin toivottomalta lähteä töihin, kun olin niin väsynyt.

Vastoinkäymiset väsyttivät lopulta

Väsymys veikin lopulta voiton, ja vaikka mieli olisi vielä jaksanut taistella, Päivin keho laittoi stopin. Terapeuttina Päiville oli kertynyt keinoja käsitellä kriisejä ja hän hyödynsikin selviytyäkseen kaiken osaamisensa, mitä psykologisesti ja hengellisestä löysi. Lopulta kahden vuoden sinnittelyn jälkeen Päivi romahti.

– Lääkärille kuvasin sitä jossain vaiheessa niin, että minä olen kuolemanväsynyt.  Ja se tarkoittaa tästä kuolemasta johtuvasta olosuhteesta niin kovaa väsymystä, että tästä seuraava on minullakin kuolema. Että minä en selviä tästä.

– Minulle tuli niin kova väsymys, että se ei ollut enää voitettavissa rentoutusmenetelmillä tai jumppaamalla mieltä reippaammaksi tai kokeilemalla uutta ruokavaliota tai kunto-ohjelmaa. Ne kaikki olin jo kokeillut, mutta kun mikään ei enää riittänyt, oli vain pakko antaa periksi. Ja siinä kohtaa minä kamppailin toivottomuuden kanssa, koska ajattelin, että minä en voi tästä selvitä. En nähnyt mitään, miten olisin siitä selvinnyt. Se oli järkyttävä kriisi.

”Ja minä roikuin siinä toivossa kiinni, että Jumala pitää huolen. Inhimillisesti monet niistä tilanteista oli täysin toivottomia eikä niistä osa vieläkään ole poistunut.”

Päivi pelkäsi kaiken menettämistä, kodin, ystävien, auto ja työn, sillä kaikki oli vaakalaudalla. Lopulta iso oivallus kaiken toivottomuuden keskellä oli sen tajuaminen, että ne asiat, joita hän oikeasti haluaa, ei maksa mitään. Liikkuminen, lepääminen, luonnossa oleminen, niitä voi tehdä rahasta riippumatta. Päivi myötää, että irti päästäminen ja nöyrtyminen oli kaikkein vaikeinta ja lopulta oli pakko heittää irti kaikesta.

Hän vietti sairaalassa pari viikkoa ja oli sen jälkeen pitkällä sairauslomalla. Päivin mukaan toivo on hiipinyt takaisin hiljalleen. Ystävien sanat toivosta, konkreettiset toivosta muistuttavat asiat ja läheisten rukoukset auttoivat myös. Vastoinkäymisten ja toivottomuuden keskellä Päivi roikkui kiinni Jumalan huolenpidossa.

– Jumalan suhteen minulla ei ollut koskaan semmoisia kysymyksiä, että miksi tai miten saatoit. Ajattelen, että miksei minullekin voi käydä ihan niin kuin kelle tahansa muullekin. Ja minä roikuin siinä toivossa kiinni, että Jumala pitää huolen. Inhimillisesti monet niistä tilanteista oli täysin toivottomia eikä niistä osa vieläkään ole poistunut, mutta jotenkin se toivo hiipi lähimmäistenrakkauden ja huolenpidon kautta niissäkin tilanteissa, kun tuntui, että mistä saan jokapäiväisen leipäni.

Elämän kriiseistä ei tarvitse löytää järjestelmällistä tarkoitusta

Kärsimys ei aina jalosta eikä Päivin mukaan tällaisesta tilanteesta tarvitse yrittääkään löytää mitään järjestelmällistä tarkoitusta. Kriisi on kriisi. Vastoinkäymisistä puhuminen voi kuitenkin auttaa toisia.

– Huomaan, että kun puhun näistä kokemuksistani tältä puolelta, että minä olen sen toivon ja selviytymisen puolella, niin se koskettaa ihmisiä.

– Monet kysyvät, että miten voit olla noin tasapainoinen, iloinen ja järjissäsi. Ehkä tästä on jäänyt joku kaikupohja pitämiini puheisiini toivosta, elämän tarkoituksesta tai armosta.

– Toisaalta monella tavalla silmät aukesivat myös siihen, mitä kristityn rakkaus on ja mitä se ei ole. Monet niistä, jotka samassa hengessä taistelivat samojen asioiden puolesta, hävisivätkin tiukassa paikassa ympäriltäni, koska he eivät kestäneet sitä, mitä lähimmäisen kärsimyksessä tapahtuu. Monet kaatuivat tämän prosessin myötä minun rinnaltani ja siinä on ollut paljon surtavaa ja pureskeltavaa.

”Kovat kokemukset ovat tehneet sen, että minussa on sellaista kaikupohjaa toisen kärsimykseen, että pystyn olemaan empaattisesti läsnä vaikka kohtaisin millaisia ihmiskohtaloita – ja kaikenlaisia tarinoita on vastaan kyllä tullutkin, en enää pienestä hätkähdä.”

Elämän iso kuperkeikka on opettanut Päiville myös omien tuntemusten kunnioittamista. Päivin mukaan väsymys on sellainen tunne, jota on kuunneltava ja kunnioitettava. Siihen ei auta tsemppaaminen, uudet ajattelumallit, rentoutusmenetelmät tai kunto-ohjelmat. Siinä vaiheessa, kun väsymys tulee, ei ole mitään, mitä pitäisi kiristää vaan ainoastaan löysätä.

Päivi iloitsee siitä, että ei kokenut burn outia työnsä suhteen, koska muuten työhön palaaminen olisi ollut vaikeaa, vaan hän väsyi nimenomaan niihin vastoinkäymisiin ja miehen kuolemasta johtuvaan katastrofiin. Kysymykseen, että onko oman elämän kipeät kokemukset tuoneet ammatillisesti lisäsyvyyttä terapeutin työhön, Päivi vastaa mietteliäänä.

– Todella hyvä ja vaikea kysymys. Terapeutin työssä oma elämä ei tule eikä pidä tulla esille, mutta toisaalta kristillisellä kentällä olen monille tuttu ja ihmiset tietävät minun tarinani. Monet ehkä sen takia päättelevät, että kun olen niin kovia kokenut ja nyt työskentelen terapeuttina, että ymmärrän paremmin.

– Kovat kokemukset ovat tehneet sen, että minussa on sellaista kaikupohjaa toisen kärsimykseen, että pystyn olemaan empaattisesti läsnä vaikka kohtaisin millaisia ihmiskohtaloita – ja kaikenlaisia tarinoita on vastaan kyllä tullutkin, en enää pienestä hätkähdä.

– On tämä kaikki tuonut sellaista jaksamista olla siinä kärsimyksessä, mitä esimerkiksi masennuksesta kärsivän rinnalla tarvitaan. Mitään pikaparannuskeinoja tai jippoja ei ole olemassakaan vaan siinä joutuu sietämään myös toisen kärsimystä. Terapiatyötä ei voi kuitenkaan tehdä mutu-pohjalta, terapeuttiseen työhön tarvitaan jo järeät ammatilliset työkalut ja pidän todella tärkeänä sitä, että ei operoida sellaisella alueella mihin osaaminen ei riitä, koska siitä voi tulla vain lisää vahinkoa. Sen takia olen 15 vuotta työni ohessa koko ajan myös opiskellut lisää.

Täysillä tässä elämässä, toivo iankaikkisesta elämästä

Millaisia toivon näkökulmia kristittynä eläminen tuo, siihen ei Päivin mielestä ole yksioikoista vastausta. Vaarana on tämän elämän elämättä jättäminen ja tuudittautuminen vain siihen, että Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon ja Taivaassa meidän kyyneleet pyyhitään eikä siellä ole kipua, sydänsuruja tai kuolemaa.

”Se tekee minut vähän surulliseksi, koska ajattelen, että Jumala on tarkoittanut meille yltäkylläisen elämän, mistä osa siitä yltäkylläisyydestä tulee ihan kehon kokemusten ja tuntemusten kautta, ei pelkästään hengellisten asioiden kautta.”

– Ihmiset eivät ota vastuuta siitä, että meillä on jo tämä elämä lahjan muodossa tässä. Että jos valitsisin toisin, voisin vähän paremmin ja olisin onnellisempi. Vaarana on, että jätetään tämä elämä vähäpätöiseen arvoon siksi, koska ajatellaan, että siellä tulevaisuudessa, iankaikkisuudessa on toivo ja siellä on sitten kaikki hyvin. Se tekee minut vähän surulliseksi, koska ajattelen, että Jumala on tarkoittanut meille yltäkylläisen elämän, mistä osa siitä yltäkylläisyydestä tulee ihan kehon kokemusten ja tuntemusten kautta, ei pelkästään hengellisten asioiden kautta.

Päivi Niemi myöntää, että niissä tilanteissa, kun ihminen on oikein kovilla ja elämä tuntuu toivottomalta, lohduttaa lupaus siitä, että taivaassa kaikki on hyvin, suruumme tulee lohdutus ja kaipaukseemme täyteys. Päivin mukaan toivon etsiminen vakavan kriisin keskellä vaatii kuitenkin ponnistelua.

– Eron, läheisen kuoleman tai vakavan sairauden aiheuttaman kriisin keskellä vaatii aikamoista psyykkistä pinnistelyä, että jaksaa ojentautua sen toivon mukaan ja esimerkiksi masennuksessa se ei ole edes aina mahdollista. Täytyy muistaa, että toivo ei ole mikään automaattinen tunnetila, johon voi hypätä kristillisyyden nimissä. Se on kehossa kannettava tunne, ja jos siitä ei ole aiempaa kokemusta, sitä ei voi mistään loihtia.

”On meillä iankaikkisen elämän toivo totta kai olemassa, mutta toivottavasti me ei kuitenkaan sen varjolla jätetä tätä elämää elämättä hyvin.”

– Totta kai Jumala voi yliluonnollisella väliintulolla tuoda toivon kipinän, mutta kyllä toivo on osaltaan myös sellaista ihmisen psyykkistä ponnistelua ja tahtoa ajatella tietyllä tavalla. Lisäksi läheiset voivat tuoda rakkaudellaan viestin, että jotain hyvää on olemassa ja Jumalan rakkaus toimii. Toivo ei ehkä ole niin ilmiselvä kuin minä sitä pidetään. On meillä iankaikkisen elämän toivo tottakai olemassa, mutta toivottavasti me ei kuitenkaan sen varjolla jätetä tätä elämää elämättä hyvin.

Toivon teemaviikko Radio Deissä 5.-11. marraskuuta. Herätys!-aamulähetys joka arkiaamu kello 7.15-10.00.

Kuuntele Päivin haastattelu Radio Dein kotisivuilla: https://www.radiodei.fi/kuuntele-paivi-niemi-toivon-puolella/