Heinäkuussa alkaneiden Pakistanin tulvien vaikutukset ovat massiiviset. Ennennäkemättömän runsaista monsuunisateista syntyneet tulvat ovat vieneet kodin miljoonilta. YK:n arvion mukaan katastrofi on pahempi kuin vuoden 2004 tsunami.
-Tulva vaikuttaa ainakin 20-30 miljoonaan ihmiseen Pakistanissa. Tilanne on pahin maan eteläosassa. Muualla maassa vedet ovat alkaneet laskea, Suomen Pakistanin-suurlähettiläs Osmo Lipponen sanoo.
Hänen mukaansa tulva-alueiden asumuksista on arvioitu tuhoutuneen 40 prosenttia. Järjestäytyneissä leireissä on noin 1,5 miljoonaa ihmistä.
– Pelastustoimet ja elintarvikkeiden toimitus ovat sujuneet kohtuullisen hyvin ottaen huomioon kehitysmaaolosuhteet ja infrastruktuurin vauriot.
Luoteispakistanilaisessa Tankin kristillisessä sairaalassa työskentelevä fysioterapeutti ja sairaanhoitaja Jenni Haunia on samoilla linjoilla.
– Kansainvälisesti on uutisoitu, ettei hallitus auta riittävän nopeasti hätään joutuneita. Tulvan laajuus ja äkkinäiset liikkeet ovat varmasti myös yllättäneet avustustyöntekijät, hän muistuttaa.
Tankin alueella avustuksia, ruokaa ja telttoja ovat jakaneet Punainen Risti ja valtion avustusjärjestö. Haunian havaintojen mukaan avun tarpeessa olevat ovat saaneet sitä tasapuolisesti. Tankissa asuu noin 35 kristittyä perhettä.
Osmo Lipponen arvioi, että avustustoimien pullonkaulat ovat terveydenhoidossa ja logistiikassa.
– Jatkossa asiantuntijoiden puute tulee luomaan suuria vaikeuksia. Tällä hetkellä 60-70 prosenttia avustuksista menee perille kansainvälisten järjestöjen hoitamina.
Pakistanin hallitus pyytää lainoja anteeksi
– Useassa pakistanilaisessa maakunnassa ei ole teitä, siltoja eikä lentokenttiä. Mistä saisimme riittävästi helikoptereita, joiden avulla voimme jakaa avustustarvikkeita? Johan Candelin välittää Pakistanin hallituksen huolen.
Kokkolalainen rovasti ja Hyväntahdonlähettiläs Candelin on Pakistanin vähemmistöministerin Shahbaz Bhattin edustaja Euroopassa. Bhattin viesti länsimaille on selvä: Pakistan on niin laajassa ja syvässä kriisissä, että maan hallitus on ylivoimaisen tilanteen edessä.
– Olen erittäin huolestunut katastrofin seurauksista, sanoo Candelin, joka myös edustaa maailman herätyskristittyjä YK:ssa.
Hän muistuttaa Pakistanin jälleenrakentamisen haasteesta.
– Erityisesti Pakistanin hallitus toivoo, että Euroopan unioni arvioisi uudelleen maan lainoja. Pakistan tarvitsee nykyistä pitemmän ajan lainojen maksuun tai lainat anteeksi. Apua on annettava jokaiselle sitä tarvitsevalle
Johan Candelinin mukaan ministeri Shahbaz Bhatti on huolissaan avustusten perillemenosta.
– Jotkut äärimuslimien järjestöt auttavat vain muslimeja. Näin tulvakatastrofi on nostattanut pintaan poliittis-uskonnollisia ongelmia.
Marttyyrikirkon Ystävät ry on kerännyt 100 000 kiloa riisiä jaettavaksi Pakistanissa. Apua annetaan kaikille uskonnosta ja poliittisista näkemyksistä riippumatta.