Syntyjään vietnamilainen Maat Rocham joutui perheineen pakenemaan levottomasta kotimaastaan. Uusi elämä Suomessa ei ole aina ollut helppoa.
Toukokuussa 2005 erään pienen kahdeksanvuotiaan tytön elämä kääntyi päälaelleen.
– Olin nukkumassa. Keskiyöllä äitini tuli herättämään minut ja sanoi: Maat, nyt täytyy lähteä. Pelko iski, vaikka äitini yritti rauhoitella minua sanoen, että kaikki on hyvin. Vaistoni kuitenkin kertoi, että todellisuudessa asiat olivat kaikkea muuta kuin hyvin.
Alkoi yli vuoden mittainen pakomatka, joka päättyi vihdoin ilmoitukseen, että perhe saisi Suomesta turvapaikan.
– Meillä ei ollut hajuakaan, missä Suomi sijaitsee. Hyvin kaukainen ja vieras se tuntui olevan, mutta meillä oli onneksi vahva luottamus Jumalaan.
Sopeutumista uuteen kotimaahan
Vaikka uudessa kotimaassa perhe koki olevansa turvassa, kulttuurishokilta he eivät välttyneet.
– Entisessä kotimaassa kaikki olivat hyvin lämminhenkisiä ja siellä pidettiin hyvää huolta toisista. Suomalaiset kyllä ottivat meidät vastaan parhaansa mukaan, mutta heidän varautuneisuutensa ja ujoutensa ihmetytti meitä. Jos esimerkiksi perheessä oli riitoja tai muita vaikeuksia, niiden vuoksi ei uskallettu puuttua muiden yksityiselämään, vaan heidät jätettiin suosiolla oman onnensa nojaan.
Koko perheelle oli muutenkin vaikea sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, mutta asiat alkoivat pikkuhiljaa järjestyä.
– Löysimme hyvän seurakuntayhdeyden Oulusta. Siellä olemme saaneet kasvaa Suomeen tulemisesta lähtien ja vahvistua uskossa Jeesukseen. Meillä on kuitenkin huoli siitä, miten muut sukulaiset ja läheiset pärjäävät entisessä kotimaassa kristittyinä. Onneksi saamme luottaa siihen, että Jumala pitää huolen omistaan.
Jumalan ihmeellinen huolenpito
Maat kertoo, miten Jumala on pitänyt häntä silmäteränään hänen syntymästään asti.
– Se, miten Jumala johdatti minut tänne Suomeen ja antoi minulle hyvän elämän, on asia mistä en pystyisi koskaan kylliksi kiittämään. Jumala on osoittanut minua kohtaan suurta rakkautta ja uskollisuutta.
Ulkopuolisuuden tunne kuitenkin vaivasi Maatia.
– Minun oli vaikeaa hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, enkä kokenut itseäni arvokkaaksi. Onneksi Jumalan rakkaus ei kuitenkaan riipu siitä, minkä värisiä, rotuisia tai mistä kulttuurista olemme.
Haastattelu julkaistu Nuotassa 12/15
Lue koko juttu täältä
