Kirjoittanut
Kolme kirkkoherraa arvioi Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä kirkon heikkouksia ja mahdollisuuksia. Molempia riittää.
Teologisten opintopäivien avauspäivän päättäneessä paneelissa Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo, Espoonlahden kirkkoherra Jouni Turtiainen ja Pitäjänmäen kirkkoherra Arto Antturi pohtivat, mikä Suomen evankelisluterilaista kirkkoa vaivaa, ja miten sen voisi parantaa.
Laajasalon mielestä kirkon isoimpia riskejä ovat teologian tyhjentyminen sekä ”lakihenkisyyteen” johtava ylieettisyys. Hänen mukaansa armo saattaa hukkua, jos kirkon sanoma tiivistyy jätteidenlajittelupisteelle.
– On myös ylimielistä, jos kirkon aineellisesta rikkaudesta tehdään ongelma. Hyvä taloudenhoito ei ole este Jeesuksesta puhumiselle, eikä Jeesuksen nimi kirkastu paremmin, jos asutaan teltassa, Laajasalo kärjisti.
– Kirkon ongelma onkin, ettei valtavia resursseja osata käyttää oikein. Jos meillä olisi todellinen huoli sielujen pelastumisesta, osaisimme käyttää paremmin hyödyksemme muun muassa sitä, että kirkolla on paljon enemmän työntekijöitä kuin poliisilla ja paremmat rekisteritiedot kuin Suojelupoliisilla.
Kallion seurakunnassa, josta Laajasalo vastaa, kirkonväki vaihtuu tilastollisesti kokonaisuudessaan neljän vuoden välein. Paikallisen alakoulun ykkösluokilla on 28 oppilasta. Heistä kolme kuuluu kirkkoon. Monilla muillakin mittareilla Kallio on ”kirkon epätoivon symboli”.
– Samalla se on kuitenkin toivon symboli. Pidämme kirkon ovet auki klo 7-21, koska haluamme välittää ihmisille viestin, että he ovat tervetulleita kirkkoon. Päivittäiset rukoushetket ja messut toimivat, Laajasalo selostaa.
”Kirkkoa vaivaa hitaus”
Jouni Turtiaisen mielestä sekä kirkon vahvuus että heikkous on lapsi- ja nuorisotyö.
– Kouluilta tulee välillä pyyntöjä, että puhuisimme aamunavauksissa vain yleiseettisistä asioista, emmekä Jumalasta. Miten pitkälle voimme suostua menemään? Turtiainen kysyi.
– Meilläkin saatetaan pahimmillaan pyytää kastamaan siten, ettei kerrottaisi Jeesuksesta, Laajasalo lisäsi ja perui heti puheensa.
– Ei sentään, mutta tähän suuntaan ollaan menossa.
Arto Antturin mielestä kirkkoa vaivaa vuonna 2016 hitaus.
– Kaikki tapahtuu nopeasti ja suuret seurakuntarakenteet toimivat hitaasti. Emme osaa vastata riittävän hyvin nuorten tarpeisiin, hän kiteytti.
– Jos kirkon menestystuote on rippikoulu, miksi niin moni jättää kirkon 18-vuotiaana, Laajasalo jatkoi.
Antturin mukaan kirkon työntekijät tarvitsevat ”rikki menemistä Jeesuksen kasvojen edessä”.
– Kirkossa on vammautunut sosiaalinen rakenne, jossa ihmisiä ei osata kohdata. On kamalaa katsoa, kun joku lähtee yksinäisenä pois kirkosta. Sellainen on itse Perkeleestä, Antturi sanoi.
Hän kertoi esimerkin afrikkalaisesta seurakunnasta, jossa uusi kävijä toivotettiin neljässä eri vaiheessa tervetulleeksi ja soitettiin vielä peräänkin.
– Niin, miksi me emme tee näin, Laajasalo jatkoi.
– Minä olisin kyllä kolmannen toivotuksen kohdalla lähtenyt jo kotiin, Turtiainen vitsaili.
– Ongelmamme on, että seurakuntalaiset eivät koe tarpeeksi vastuuta uusien jäsenten kotouttamiseksi. He eivät tiedä, että heillä olisi tärkeä rooli seurakunnassa. Siellä missä seurakunta kasvaa, jäsenet ottavat aina vastuuta. Tämä on meidän kirkkoherrojen päänvaiva, Antturi totesi.
Sanoma kaiken A ja O
Kirkkoherrat olivat yksimielisiä siitä, että kirkon yhteisöllisyys ja kasvu eivät kuitenkaan viime kädessä ole kiinni kättelijöistä ovilla. Ihmisten kohtaamisesta ei ole apua, jos sanoma Kristuksesta ei ole kaiken keskuksessa.
– Ilman sitä yhteisöllisyys on vain utuista puhetta, Antturi sanoi.
– Vain ihanan Vapahtajamme tähden kirkko on olemassa. Siksi kaikki voitava on tehtävä esteiden ja muurien murtamiseksi, Turtiainen säesti.
– Sisällön pitää olla kunnossa paitsi kirkon itseymmärryksen vuoksi, myös siksi, että sen avulla päästään taivaaseen. Kirkko on osa Taivaan isän isoa suunnitelmaa. Näinä hajaannuksen ja sisällissodan aikoina kirkkoa pitäisi rakastaa kärsivällisyydellä, ja luottaa siihen, että kirkosta löytyy tilaa kaikille, Laajasalo jatkoi.
Haukivuoren seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Martti Kola huomautti kuitenkin yleisöpuheenvuorossaan, etteivät ihan kaikki ole tervetulleita kirkkoonkaan. Hän viittasi tapauksiin, joissa oman hiippakuntarakenteen perustaneen Lähetyshiippakunnan pappeja on erotettu evankelisluterilaisen kirkon viroista.
– Onko siinä mitään järkeä? Kola kysyi.
– Ei siinä ole järkeä, mutta juttu on vaikea ratkaista. Teimme vuonna 2009 erinomaisen yrityksen asian oikomiseksi, mutta sekään ei lopulta tuottanut tulosta, Laajasalo kertoi.
Hän viittasi piispojen ja herätysliikejohtajien yhteiseen ”tahdonilmaukseen”, jolla pyrittiin muun muassa siihen, ettei kirkossa syrjittäisi ketään virkanäkemyksen vuoksi.
– Päähän potkittujen pitäisi jaksaa uskoa, että heille löytyy tilaa, ja toisen puolen pitäisi yrittää ymmärtää herätysliikeväen näkökulmaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sitoutua kirkon pyhään ykseyteen, Laajasalo sanoi.
Jouni Turtiaisen mukaan kirkossa on vallalla ”koston kierre ja asemasota”.
– Lappeenrannassa työskennellessäni yritin järjestää Luther-säätiölle (nykyisin osa Lähetyshiippakuntaa) mahdollisuutta viettää messua tiloissamme, mutta jouduin painamaan jarrua, kun säätiön pappi sanoi, että ”ymmärräthän, ettet voi osallistua ehtoolliselle messussamme”.
– Espoonlahdessa taas yritin kovasti auttaa Sleytä (Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys) pitämään perinteisen virkakannan mukaisia messuja. Siinä prosessissa hävisin ottelun silloiselle piispallemme, mutta onneksi Sley sai toisen kirkkotilan käyttöönsä. Kävin siunaamassa sen. Ehtoollispöydän pitää olla avoin kaikille luterilaisille kristityille. Silloin kaikki onnistuu, Turtiainen summasi.
Teologiset opintopäivät järjestetään Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa 3.-5.1.2016. Tapahtuman teema on ”Kristittynä moniarvoisessa maailmassa”. Ohjelma täällä
